Hyppää sisältöön

Afganistanin, Irakin ja Somalian tilannekatsaukset päivitetty

Julkaisuajankohta 18.12.2017 12.59 | Julkaistu suomeksi 19.12.2017 klo 13.33
Tiedote

Maahanmuuttovirasto on päivittänyt Afganistanin, Irakin ja Somalian turvallisuustilannetta koskevat tilannekatsaukset.

Tilanne kaikissa kolmessa valtiossa jatkuu epävakaana ja tietyillä alueilla on tapahtunut muutoksia huonompaan. Esimerkiksi Afganistanissa väkivallan taso on äärimmäisen korkealla tasolla aikaisempaa useammalla alueella. Tällaisille alueille ei palauteta ketään. Toisaalta Irakin tilanteessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia kesällä ja syksyllä, kun taistelu ISISiä vastaan on edennyt voitokkaana.

Se, että aikuinen tai Suomeen ilman huoltajaa tullut alaikäinen turvapaikanhakija ilmoittaa olevansa kotoisin joltakin tietyltä alueelta, ei ole automaattisesti peruste kansainvälisen suojelun saamiseen missään näistä kolmesta maasta. Kaikista maista tuleville hakijoille myönnetään kansainvälistä suojelua aina, jos heitä uhkaa henkilökohtainen vaino tai vakava haitta kaikkialla kotimaassaan.

Tuoreen korkeimman hallinto-oikeuden linjauksen mukaan on aina varmistettava, että ilman huoltajaa matkustava alaikäinen palautetaan perheenjäsenelle tai nimetylle holhoojalle tai häntä varten on järjestetty asianmukainen vastaanotto. Käytännössä paluu kotimaahan on järjestettävä aina alaikäisen huoltajien tai viranomaisten kanssa.

Raportit päivitetään puolivuosittain, mutta päätöksenteossa käytetään aina ajantasaista maatietoa. Maiden turvallisuustilanne voi vaihdella hyvin nopeasti, ja siksi ehdoton ohje päätöksentekijöille on, että päätöstä tehtäessä on tarkasteltava viimeisintä maatietoa. Päätöskäytäntöä muutetaan tarpeen mukaan raporttien välillä, jos lähtömaiden tilanne muuttuu.

Afganistanin sota on pattitilanteessa

Taliban ei ole vuoden 2017 taistelukaudella vallannut suuria asutuskeskuksia, mutta on laajentanut valtapiiriään maaseudulla. Afganistanissa toimiva ISIS-haara on tehnyt terrori-iskuja erityisesti Afganistanin shiiavähemmistöä vastaan.

Yhdysvallat on ottanut sodankäynnissä aiempaa aktiivisemman roolin, minkä seurauksena ilmaiskut ja niiden aiheuttamat siviiliuhrit ovat lisääntyneet. Siviiliuhrien kokonaismäärä on kuitenkin laskenut hieman vuoteen 2016 verrattuna. Myös maan sisäisesti siirtymään joutuneiden määrät ovat laskussa.

Maan tietyissä osissa mielivaltaisen väkivallan uhka on äärimmäisen korkea, eikä niihin palauteta ketään. Näitä alueita ovat:

  • Helmandin maakunta
  • Uruzganin piirikunnat Tirin Kot, Dehrawud ja Chora
  • Nangarharin maakunnan eteläiset piirikunnat Achin, Kot, Nazyan, Chaparhar, Bati Kot, Pachir wa Agam, Khogiani ja Deh Bala/Haska Mina
  • Kandaharin maakunnassa piirikunnat Ghorak, Khakriz, Maiwand, Nish ja Shah Wali Kot.

Näistä Kandaharin maakunnan piirikunnat, Nangarharin maakunnan Khogianin piirikunta sekä Uruzganin maakunnan Choran piirikunta ovat uusia kevään 2017 tilannekatsaukseen verrattuna.

Jokaisen hakijan kohdalla tutkitaan myös mahdollisuus sisäiseen pakoon, eli se, onko hänen mahdollista asettua asumaan kotimaassaan toiselle alueelle. Harkinta on yksilöllinen ja siinä otetaan huomioon hakijan henkilökohtaiset olosuhteet kokonaisuudessaan. Siksi yllä mainituilta alueilta tuleville ei myönnetä automaattisesti kansainvälistä suojelua.

Esimerkiksi yksin Suomeen tulleiden alaikäisten lasten ei kuitenkaan edellytetä pakenevan maan sisällä. Myöskään yksinäisen naisen ei edellytetä pakenevan maan sisällä alueelle, jossa hänellä ei ole turvaverkkoa.

Sisäistä pakoa ei myöskään sovelleta, jos on todennäköistä, että hakija joutuisi palatessaan asettumaan maansisäisten evakkojen leiriin asumaan.

Somalian tilanne on pysynyt epävakaana

Somalian yleiset turvallisuusolosuhteet ovat pysyneet epävakaina, ja maa on kärsinyt vakavasta kuivuudesta ja humanitaarisesta kriisistä. Kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä 1 062 000 ihmistä on joutunut siirtymään maan sisäisesti, ja yleisin syy siirtymiseen on ollut kuivuus.

Pääkaupunki Mogadishun tilanne jatkuu epävakaana ja kaupungissa tapahtuu myös siviiliuhreja vaativia iskuja. Tilanne ei kuitenkaan ole sellainen, että jokaiselle Mogadishusta kotoisin olevalle henkilölle olisi perusteita antaa turvapaikka tai myöntää toissijaista suojelua ainoastaan kotipaikan perusteella. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja kotimaiset hallinto-oikeudet ovat ratkaisukäytännössään katsoneet, ettei Mogadishun turvallisuustilanne ole sellainen, että jokainen kaupungissa oleskeleva olisi vaarassa joutua vakavien oikeudenloukkauksien kohteeksi pelkästään siellä oleskelunsa vuoksi.

Jokaisen hakijan kohdalla tehdään yksilöllinen harkinta ja arvioidaan, onko hänellä mahdollista hakeutua asumaan muualle kotimaahansa. Mogadishun kaupunki on yleisin sisäisen paon kohde. Esimerkiksi yksintulleiden alaikäisten hakijoiden, vailla turvaverkkoa olevien yksinäisten naisten tai vailla työkykyistä elättäjää olevien perheiden ei kuitenkaan edellytetä pakenevan maan sisäisesti.

Sisäistä pakoa ei myöskään sovelleta, jos on todennäköistä, että hakija joutuisi palatessaan asettumaan maansisäisten evakkojen leiriin asumaan.

Irakin aktiivisten taisteluiden keskelle ei palauteta ketään

Irakin tilanteessa on tapahtunut jatkuvia ja merkittäviä muutoksia kesällä ja syksyllä 2017. Irakin asevoimien ja niitä tukevien militioiden voittokulku ISISiä vastaan on edennyt siten, että ISIS on marraskuun loppuun mennessä menettänyt kaikki hallinnassaan olleet kaupungit ja laajemmat alueet Irakissa.

Irakissa väkivallan uhka on äärimmäisen korkea alueilla, joissa käydään aktiivisia taisteluja, eikä näille alueille palauteta ketään. Lisäksi ketään ei palauteta tietyille ISISin hallinnasta hiljattain vapautetuille aluille, kuten Mosuliin. Turvallisuustilanne näillä alueille voi vaihdella hyvin nopeasti, ja tilannetta seurataan jatkuvasti.

Päätöksenteossa arvioidaan aina, onko hakijalla mahdollisuus hakeutua asumaan muualle kotimaahansa. Jos sisäinen pako on mahdollinen, myöskään yllä mainituilta alueilta tuleville hakijoille ei myönnetä kansainvälistä suojelua.

Bagdadin kaupungin turvallisuustilanne on selvästi parantunut vuonna 2017. ISISin vuosina 2014–2016 Bagdadiin kohdistama terroristi-iskujen kampanja hiipui syksyllä 2016, kun Mosulin valtaamiseen tähtäävä operaatio alkoi. Samalla Bagdadin operaatiokeskus keskittyi puhdistamaan Bagdadia ympäröivää maaseutua, ja ISIS veti joukkojaan muualle. Bagdadin parantunut turvallisuustilanne näkyy siinä, että useita tarkastuspisteitä on lakkautettu, ja katuelämä on vilkasta.

Sisäistä pakoa Bagdadiin ei sovelleta edelleenkään esimerkiksi ISIS-alueilta lähteneiden sunnien kohdalla, jos he ovat vaarassa joutua shiiamilitioiden oikeudenloukkausten kohteeksi eivätkä saa viranomaissuojelua. Myöskään yksintulleiden alaikäisten, vailla turvaverkkoa olevien yksinäisten naisten tai vailla työkykyistä elättäjää olevien perheiden ei edellytetä pakenevan maan sisäisesti.

Sisäistä pakoa ei myöskään sovelleta, jos on todennäköistä, että hakija joutuisi palatessaan asettumaan maansisäisten evakkojen leiriin asumaan.

Lisätietoja medialle

Oikeus- ja maatietoyksikön johtaja Hanna Helinko, puh. 0295 430 431, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi

Fakta: Turvapaikkapäätösten keskeinen lainsäädäntö

Turvapaikka (UlkL 87 § 1 mom.)

  • Turvapaikan voi saada, jos on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan.
  • Vainon syyn täytyy olla alkuperä, uskonto, kansallisuus, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuuluminen tai poliittinen mielipide.
  • Henkilön täytyy olla pelkonsa vuoksi haluton turvautumaan kotimaansa tai toisen maan suojeluun.

Toissijainen suojelu (UlkL 88 § 1 mom.)

  • Toissijaista suojelua voidaan myöntää, jos edellytykset turvapaikalle eivät täyty, mutta on merkittäviä perusteita uskoa, että henkilö joutuisi palatessaan todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa.
  • Vakavalla haitalla tarkoitetaan:
    • kuolemanrangaistusta ja teloitusta
    • kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua tai rangaistusta
    • mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa.

Sisäinen pako (UlkL 88 e §)

  • Turvapaikka tai toissijaisen suojelun asema voidaan olla myöntämättä, jos henkilö ei joudu vainotuksi tai todelliseen vaaraan jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa ja hän voi saada sieltä suojelua.
  • Henkilön on voitava palata turvallisesti ja laillisesti toiselle alueelle ja hänen on voitava kohtuudella edellyttää oleskelevan siellä. Tätä arvioitaessa huomioidaan yleiset olosuhteet ja hakijan henkilökohtainen tilanne.