FI SV EN

Virasto teki tiedonhankintamatkan Afganistaniin maaliskuussa

28.3.2018 14.00
Tiedote

Kaksi Maahanmuuttoviraston maatietopalvelun tutkijaa vieraili Afganistanissa Kabulissa tiedonhankintamatkalla maaliskuussa. Heidän tavoitteenaan oli luoda kontaktiverkosto kansainvälisten ja kansallisten toimijoiden, kuten apuorganisaatioiden, viranomaisten, tutkijoiden ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Matka sujui onnistuneesti.

Kontaktiverkostolta voidaan vastaisuudessa hankkia tietoa Afganistanin turvallisuustilanteesta turvapaikkapäätöksenteon tueksi. Lisäksi matkalla kerättiin tietoa maan yleisistä olosuhteista. Suomen Afganistanin edustusto oli mukana matkan järjestelyissä.

Maatietopalvelun edellinen tiedonhankintamatka Afganistaniin tehtiin vuonna 2009.

Päätöksissä käytettävä lähtömaatieto ei perustu vain tiedonhankintamatkoihin. Maatietoa päivitetään koko ajan ja sitä kerätään useista eri lähteistä. Niitä ovat mm. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, kansainväliset ja paikalliset ihmisoikeusjärjestöt, kansalaisjärjestöt, tutkimuslaitokset ja muiden maahanmuuttovirastojen tutkijat. Lisäksi Suomen Kabulissa sijaitsevan edustuston kautta saadaan tietoa Afganistanin tilanteen kehityksestä.

Tietoa hankittiin haastattelemalla Kabulissa ja Heratissa toimivia asiantuntijoita

Tiedonhankintamatkalla selvitettiin mahdollisimman monipuolisesti Afganistanin nykytilannetta. Tietoa hankittiin haastattelemalla eri asiantuntijoita, kuten kansainvälisten järjestöjen edustajia ja Afganistanissa aktiivisesti toimivien kansalaisjärjestöjen asiantuntijoita. Tutkijat vierailivat Kabulin lisäksi myös Heratissa.

Raportti tiedonhankintamatkasta julkaistaan Maahanmuuttoviraston verkkosivuilla, kun se on valmistunut.

Tavoitteena luoda rutiini turvapaikanhakijoiden lähtömaissa käymiseen

Maatietopalvelun tutkijat ovat aikaisemmin tänä vuonna käyneet tiedonhankintamatkalla Somaliassa ja vuoden aikana he vierailevat myös Syyriassa.

Viraston tavoitteena on tehdä tiedonhankintamatkoista rutiini, jotta viraston asiantuntijat voisivat vierailla maissa useammin.

Tiedonhankintamatka Afganistaniin on osa FAKTA-hanketta, joka on saanut EU:n turvapaikka-, maahanmuutto-, ja kotouttamisrahaston (AMIF) tukea.

Maahanmuuttoviraston maatietopalvelu tuottaa lähtömaita koskevaa maatietoa (Country of Origin Information/COI) erityisesti niistä maista, joista Suomeen tulee turvapaikanhakijoita, kiintiöpakolaisia ja muita maahanmuuttajia. Maatietopalvelun tutkijat eivät osallistu oleskelulupien päätöksentekoon tai maalinjausten tekemiseen.

Lisätietoa medialle

  • Yleistietoa FAKTA-hankkeesta: projektipäällikkö Satu Ruotsalainen,
    s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 430 431
  • Tarkempaa tietoa Afganistanin maatiedosta: tutkija Elisa Rekola,
    s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 430 431