Hyppää sisältöön

Ilmoituspäätöksessä voi näkyä vanha nimi

Osa kansalaisuutta takaisin hakeneista entisistä Suomen kansalaisista on saanut päätöksen entisellä nimellään. Tämä johtuu siitä, että Maahanmuuttovirasto antaa päätöksen väestötietojärjestelmään kirjatulla nimellä.

Kansalliseen passiin merkitty tai muu asiakirjanäyttöön perustuva nimi merkitään sulkeisiin väestötietojärjestelmän mukaisen nimen perään. Maahanmuuttovirasto ei päätä hakijan virallisesta nimestä, vaan se kuuluu maistraatin toimivaltaan.

Ulkomailla asuva Suomen kansalainen tai kansalaisuusilmoituksella kansalaisuuden palauttamista hakenut voi päivittää muuttuneet henkilötietonsa joko lähimpään Suomen edustustoon tai viimeisen kotikuntansa maistraattiin Suomessa. Lisätietoja ulkosuomalaisille antaa maistraatti: www.maistraatti.fi.

Valikko