Hyppää sisältöön

Ahvenanmaan ensimmäinen vastaanottokeskus aloittaa toimintansa

Julkaisuajankohta 9.6.2022 9.52

Ahvenanmaalle on avattu vastaanottokeskus. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ahvenanmaalla järjestetään vastaanottotoimintaa.

Ahvenanmaan vastaanottokeskus aloitti toimintansa 6.6.2022. Vastaanottokeskus perustettiin, koska Ahvenanmaalle on majoittunut Venäjän hyökkäyksen takia noin 250 Ukrainasta paennutta henkilöä. Ukrainasta paenneiden majoituksen ja vastaanottopalveluiden tarve on kasvanut Suomessa.

– Olemme kevään aikana perustaneet 49 uutta vastaanottokeskusta ja toimipistettä ympäri Suomea ja nyt historiallisesti myös ensimmäistä kertaa Ahvenanmaalle, kertoo vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen.

Suuri osa ukrainalaisista asuu yksityismajoituksessa, eli on järjestänyt itse majoituksensa esimerkiksi sukulaisten tai vapaaehtoisten luona. Myös yksityismajoituksessa asuvat turvapaikan- tai tilapäisen suojelun hakijat saavat vastaanottopalvelut, kuten sosiaali- ja terveyspalvelut ja vastaanottorahan vastaanottokeskuksesta.

Ahvenanmaan vastaanottokeskus on Turun vastaanottokeskuksen sivutoimipiste ja sitä ylläpitää Suomen Punainen Risti.

– Yhteistyömme Ahvenanmaan maakuntahallituksen ja Suomen Punaisen Ristin kanssa on ollut erittäin hyvää ja toimivaa. Haluamme myös kiittää kaikkia vapaaehtoisia, jotka ovat majoittaneet ukrainalaisia Ahvenanmaalla tähän asti, kertoo tulosalueen johtaja Rafael Bärlund. Bärlund toimii Maahanmuuttoviraston yhteyshenkilönä viraston ja Ahvenanmaan maakuntahallituksen välillä.

Maahanmuuttovirasto vastaa vastaanottojärjestelmän toiminnan ohjauksesta, suunnittelusta ja valvonnasta. Maahanmuuttoviraston omat vastaanottokeskukset sijaitsevat Helsingissä, Lappeenrannassa (Joutseno) ja Oulussa. Muita vastaanottokeskuksia ylläpitävät järjestöt, kunnat ja yritykset. Tällä hetkellä toiminnassa on 69 vastaanottokeskusta, niiden sivutoimipistettä ja yksityismajoittujien palvelupistettä sekä kahdeksan alaikäisyksikköä. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Suomessa oli 20 vastaanottokeskusta ja 7 alaikäisyksikköä.

Lisätietoa:

Lisätietoa medialle:

Tulosalueen johtaja Rafael Bärlund, p. 0295 433 037, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi

Vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen, p. 0295 433 037, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi