Hyppää sisältöön

Ennätysmäärä ihmiskaupan uhreja ohjattu avun piiriin - Suomessa useita seksikaupan uhreja

Julkaisuajankohta 17.1.2019 9.51
Tiedote

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään on vuonna 2018 otettu 163 uutta asiakasta. Heistä 52 on arvioitu joutuneen ihmiskauppaan viittaavan hyväksikäytön kohteeksi Suomessa.

Suomessa uhriksi joutuneista 18 on joutunut seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan uhriksi, yleisimmin prostituutioon pakotetuksi. Luku on merkittävästi suurempi kuin aiempina vuosina: koko vuonna 2017 Suomesta tunnistettiin kahdeksan seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan uhria. Vuonna 2016 luku oli koko vuoden osalta neljä.

Suomessa ihmiskaupan uhriksi joutuneista 20 henkilön arvioitiin joutuneen työvoiman hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan uhriksi. Työvoiman hyväksikäyttöön liittyvää ihmiskauppaa havaittiin etenkin ravintola- ja siivousalalla.

Tiedot käyvät ilmi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tuoreesta tilannekatsauksesta.

Auttamisjärjestelmän asiakasmäärä on suurempi kuin koskaan aiemmin

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään on ohjattu vuonna yhteensä 228 henkilöä, joista 163 otettiin auttamisjärjestelmän asiakkaaksi (13 esitystä odotti ratkaisua 31.12.2018). Esimerkiksi vuonna 2015 auttamisjärjestelmään ohjattiin vain 75 henkilöä, joista 52 otettiin asiakkaaksi. Avun piiriin ohjattujen määrä on siis kolmessa vuodessa yli kolminkertaistunut.

Auttamisjärjestelmän asiakasmäärä on jälleen noussut korkeammaksi kuin se on ollut koskaan aikaisemmin. Kaikkiaan 31.12.2018 auttamisjärjestelmän palveluiden piirissä oli 455 henkilöä, sisältäen asiakkaiden huollettavana olevat alaikäiset lapset (94). Asiakkaista 41 on tullut auttamisjärjestelmän asiakkaaksi alaikäisenä. Paljon suurempi määrä asiakkaista on joutunut ihmiskauppaan viittaavan hyväksikäytön kohteeksi alaikäisenä, mutta uskaltanut kertoa hyväksikäytöstä vasta tultuaan täysi-ikäiseksi.

Yhä useampi on hakenut apua itse

Apua tarvitsevat henkilöt hakeutuvat auttamisjärjestelmään joko itse tai toisen henkilön, usein viranomaisen tai järjestötyöntekijän avulla.

Uudistetut ihmiskauppa.fi -verkkosivut ovat vaikuttaneet myönteisesti mahdollisten ihmiskaupan uhrien mahdollisuuteen löytää avun piiriin. Vuonna 2018 jopa 27 henkilöä hakeutui auttamisjärjestelmään itse. Tämä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin edellisvuonna (15), ja huomattavasti enemmän kuin vuosina 2016 (6) tai 2015 (8).

Ihmiskauppa.fi -sivusto tarjoaa tietoa ihmiskaupasta eri kielillä, sekä useita eri tapoja ottaa yhteyttä auttaviin tahoihin. Sivustolla ohjataan myös ihmiskaupan vastaisia toimijoita sekä suurta yleisöä tunnistamaan ja kohtaamaan mahdollisia ihmiskaupan uhreja sekä ohjaamaan heidät avun piiriin.

Ihmiskauppa rehottaa konfliktialueilla

Uusista asiakkaista 45 prosenttia oli joutunut ihmiskaupan uhriksi konfliktialueilla, erityisesti Afganistanissa, Irakissa, Libyassa ja Somaliassa. Hyväksikäyttö on käsittänyt seksiorjuutta, prostituutioon pakottamista, pakkotyötä, etenkin alaikäisen pakottamista avioliittoon sekä lapsisotilaaksi pakottamista. Tilastojen perusteella ihmiskauppaa vaikuttaa olevan erityisen paljon nimenomaan konfliktialueilla.

Havainto on yhdenmukainen YK:n huumeiden- ja rikostentorjuntavirasto UNODC:n 7.1.2019 julkaiseman ihmiskaupparaportin kanssa. Raportissa todetaan konfliktialueiden pahentavan ihmiskauppaa.

Fakta: Mitä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä tekee?

  • Ihmiskaupan auttamisjärjestelmän asiakkaalle tarjotaan neuvontaa ja ohjausta, sosiaalipalveluita, terveydenhuoltopalveluita, vastaanottorahaa tai toimeentulotukea, turvallinen majoitus sekä tulkki- ja käännöspalveluita.
  • Jos asiakas haluaa palata kotimaahansa, hän saa tukea vapaaehtoiseen kotiinpaluuseen.
  • Lisäksi asiakas saa lainmukaista oikeusapua sekä oikeudellista neuvontaa.
  • Auttamisjärjestelmä toimii Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä ja sillä on Suomessa kolme toimipistettä.

www.ihmiskauppa.fi

Lisätietoa medialle:

Katri Lyijynen, ylitarkastaja, puh. 0295 430 431, etunimi.sukunimi@migri.fi

Terhi Tafari, ylitarkastaja, puh. 0295 430 431, etunimi.sukunimi@migri.fi

Pressmeddelande