Hyppää sisältöön

Humanitaarista suojelua ei myönnetä enää, uudet maalinjaukset Afganistanista, Irakista ja Somaliasta

Migri
Julkaisuajankohta 17.5.2016 10.13
Uutinen

Turvapaikanhakijoiden oleskelulupien edellytykset kiristyvät. Eilen ulkomaalaislaista poistui säädös, jonka mukaan turvapaikanhakijalle on voitu myöntää oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella.

Humanitaarinen suojelu on ollut Suomen kansallinen lupakategoria. Muutos merkitsee, että kansainvälisen suojelun perustella myönnettäviä oleskelulupia ovat jatkossa turvapaikka ja toissijainen suojelu.

Maahanmuuttovirasto on myös päivittänyt Afganistanin, Irakin ja Somalian turvallisuustilanteeseen perustuvat maalinjaukset. Turvallisuustilanne on viime kuukausina hiljalleen parantunut kaikissa kolmessa maassa, vaikka tietyillä yksittäisillä alueilla tilanne on paikallisesti saattanut välillä huonontuakin. Turvallisuustilanteen paraneminen merkitsee, että myös toissijaisen suojelun perusteella on entistä vaikeampi saada oleskelulupaa.

Humanitaarista suojelua myönnettiin alueen vaikeiden olosuhteiden vuoksi

Humanitaarinen suojelu on ollut oleskeluluvan perusteena, jos turvapaikan tai toissijaisen suojelun edellytykset eivät ole täyttyneet, mutta hakija ei ole voinut palata kotimaahansa sen huonon turvallisuustilanteen tai ympäristökatastrofin vuoksi. Huono turvallisuustilanne voi johtua aseellisesta selkkauksesta tai vaikeasta ihmisoikeustilanteesta.

Käytännössä on ollut kyse esimerkiksi Keski- ja Etelä-Somalian alueelta kotoisin olevista henkilöistä, joiden ei ole katsottu voivan palata, koska he olisivat voineet joutua vaikeisiin olosuhteisiin. Myös Irakissa ja Afganistanissa on ollut alueita, joilla on katsottu olevan erityisen huonot olosuhteet.

Lakimuutos ei vaikuta jo myönnettyjen oleskelulupien voimassaoloon, mutta jatko-oleskelulupaa ei voi enää saada humanitaarisen suojelun perusteella. Kun aiemmin humanitaarisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneen lupa umpeutuu, hänen pitää joko poistua maasta tai hakea uutta lupaa jollakin toisella perusteella. Muita oleskeluluvan perusteita voivat olla esimerkiksi työnteko, opiskelu, elinkeinonharjoittaminen tai perheside Suomeen.

Maahanmuuttovirasto on myöntänyt vuosittain muutamia satoja oleskelulupia humanitaarisen suojelun perusteella lähinnä Irakista ja Somaliasta tulleille.

Myös toissijaisen suojelun saaminen vaikeutuu

Myös toissijaista suojelua on entistä vaikeampi saada. Syynä on parantunut turvallisuustilanne Suomen kannalta keskeisissä lähtömaissa.

Maahanmuuttovirasto on saanut valmiiksi Afganistanin, Irakin ja Somalian puolivuosittain tarkistettavat turvallisuuskatsaukset, joissa arvioidaan muun muassa, onko tietylle alueelle turvallista palata. Maahanmuuttoviraston mukaan Afganistaniin, Irakiin ja Somaliaan voi tällä hetkellä palata kaikille alueille ilman, että siellä esiintyvät aseelliset selkkaukset sinänsä aiheuttavat vaaraa henkilölle, hänen pelkän läsnäolonsa takia.

Maahanmuuttovirasto seuraa turvapaikanhakijoiden keskeisten lähtömaiden turvallisuustilannetta säännöllisesti, mutta yksittäisen henkilön oleskeluluvan harkinnassa painotetaan kuitenkin yksilöllisiä turvapaikan tai toissijaisen suojelun perusteita.

Lisätietoja medialle

Ylijohtaja Jaana Vuorio, puh. 0295 430 431, etunimi.sukunimi@migri.fi

Press release