Hyppää sisältöön

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ohjautuu yhä enemmän hyväksikäytön uhreja – Suomessa yleisin ihmiskaupan muoto on pakkotyö

Julkaisuajankohta 27.7.2022 8.46

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ohjattiin enemmän hyväksikäytön kohteeksi joutuneita kuin koskaan aiemmin. Monien arvioidaan joutuneen pakkotyöhön liittyvän ihmiskaupan tai muunlaisen työvoiman hyväksikäytön uhriksi Suomessa.

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä vastaanotti ajanjaksolla 1.1.- 30.6.2022 yhteensä 185 hakemusta asiakkaaksi ottamisesta. Se on enemmän kuin koskaan aiemmin vastaavana ajanjaksona (2021: 147). Alkuvuonna 2022 auttamisjärjestelmän asiakkaaksi otettiin 139 henkilöä ja heidän 26 alaikäistä lastaan. 

Nämä tiedot käyvät ilmi Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tuoreesta puolivuotiskatsauksesta

– Ihmiskaupan uhriksi Suomessa joutuneita tunnistavat erityisesti kansalaisjärjestöt, kertoo ylitarkastaja Terhi Tafari Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä.

Uusista asiakkaista 63 aikuisen ja kolmen alaikäisen henkilön arveltiin joutuneen ihmiskauppaan viittaavan hyväksikäytön kohteeksi Suomessa. Suomessa uhriksi joutuneisiin oli kohdistunut erityisesti pakkotyötä (38 henkilöä), seksuaalista hyväksikäyttöä (16 henkilöä) ja pakkoavioliittoja (11 henkilöä). Useimmin hyväksikäytön kohteeksi joutui Irakin, Suomen, Vietnamin, Thaimaan, Filippiinien, Afganistanin, Venäjän tai Marokon kansalainen.

Pakkotyön uhri voi pelätä suomalaista työelämää

Suomessa työperäistä hyväksikäyttöä kokeneilla maahanmuuttajilla voi olla pelkoja suomalaista työelämää kohtaan. Monen maahanmuuttajan on vaikeaa uskoa, että he ovat saman työlainsäädännön ja oikeuksien piirissä kuin Suomessa syntyneet. 

– Motivaatio työllistymiseen on vahva, mutta ilman selkeää tietoa työelämän säännöistä hyväksikäytön uhriksi joutumisen riski kasvaa, kertoo Tafari.

Tämä on havaittu Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän koordinoimassa IKUT-hankkeessa, jossa järjestetään työelämävalmennusta ihmiskaupan ja muunlaisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneille henkilöille. 

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ohjautui vuoden 2022 alkupuoliskolla useita henkilöitä, joiden arvioidaan joutuneen pakkotyöhön liittyvän ihmiskaupan tai muunlaisen työvoiman hyväksikäytön uhriksi Suomessa. Erityisesti ihmiskauppaan viittaavia olosuhteita havaittiin ravintola- ja siivousalalla. Myös työskentely kasvihuoneilla, kauneudenhoitoalalla sekä autopesuloissa sisälsi riskejä ulkomaalaistaustaisille työntekijöille. 

Ukrainalaiset eivät vielä näy auttamisjärjestelmän tilastoissa

Alkuvuodesta 2022 auttamisjärjestelmään ei ohjautunut Ukrainasta paenneita, joihin olisi joko matkalla Suomeen tai Suomessa kohdistunut ihmiskauppaan viittaavaa hyväksikäyttöä. 

Tämä voi kertoa siitä, että eri viranomaisten yhteistyössä toteuttamat hyväksikäyttöä ennalta estävät toimet ovat olleet tehokkaita, mutta se voi toisaalta kertoa myös siitä, ettei hyväksikäyttöä ole vielä havaittu. 

– On tärkeää, että ukrainalaiset saavat tietoa oikeuksistaan Suomessa. Jokainen voi auttaa ohjaamalla heitä luotettavan viranomaistiedon äärelle, jota on saatavilla myös ukrainaksi, Tafari kertoo.

Fakta: Mitä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä tekee? 

  • Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on ihmiskaupan uhrien tunnistamisen ja auttamisen kansallinen osaamiskeskus.
  • Auttamisjärjestelmän tehtävä on auttaa ihmiskaupan uhriksi joutuneita henkilöitä, heidän alaikäisiä lapsiaan sekä ihmiskaupparikoksen tutkinnassa avustavia henkilöitä. Se auttaa yhdenvertaisesti sekä suomalaisia että ulkomaalaisia ihmiskaupan uhreja.
  • Auttamisjärjestelmä on viranomainen, joka tarjoaa asiakkaalleen neuvontaa ja ohjausta, sosiaalipalveluita, terveydenhuoltopalveluita, vastaanottorahaa tai toimeentulotukea, turvallisen majoituksen sekä tulkki- ja käännöspalveluita.
  • Jos asiakas haluaa palata kotimaahansa, hän saa tukea vapaaehtoiseen kotiinpaluuseen. 
  • Lisäksi asiakas saa lainmukaista oikeusapua sekä oikeudellista neuvontaa.
  • Auttamisjärjestelmä toimii Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä ja sillä on Suomessa neljä toimipistettä (Lappeenranta, Helsinki, Tampere ja Oulu). 
  • Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on toiminut vuodesta 2006. Se on osa Maahanmuuttovirastoa ja toimii sisäministeriön alaisuudessa.
  • Auttamisjärjestelmä ylläpitää valtakunnallista ihmiskauppa.fi -sivustoa sekä 24/7 päivystävää infopuhelinta numerossa 02954 63 177.
  • Auttamisjärjestelmään pyydetään viittaamaan nimellä Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä tai auttamisjärjestelmä.
  • Lisätietoa toiminnasta www.ihmiskauppa.fi.

Lisätietoa medialle:

Terhi Tafari, ylitarkastaja, puh. 0295 433 037, etunimi.sukunimi@migri.fi

Lehdistötiedote