Hyppää sisältöön

Turvapaikanhakijoiden prepaid-korttien varojen palauttamisessa ei ole saavutettu ratkaisua – selvitystyö jatkuu

Julkaisuajankohta 17.1.2022 13.05

Maahanmuuttovirasto on selvittänyt laajasti turvapaikanhakijoiden Moni-korteilla olleiden varojen palauttamista. Varojen palauttamisesta ei ole saavutettu vielä toivottua ratkaisua.

Turvapaikanhakijan Moni-kortti oli prepaid-maksukortti, joka oli tarkoitettu vastaanottorahan maksamiseen. Lisäksi työnantajan oli mahdollista maksaa kortille palkkaa.

Maahanmuuttovirasto päätti sopimuksen korttitoimittaja Moni Nordicin kanssa vuonna 2019. Tämän jälkeen vastaanottokeskuksissa otettiin valtakunnallisesti kilpailutuksen kautta käyttöön uusi maksukorttiratkaisu. Asiakkaiden korteilla olevat varat oli määrä siirtää toiselle kortille. Siirron jälkeen osa asiakkaista ilmoitti, että osaa varoista ei oltu siirretty.

Asiakkailta koottujen tietojen mukaan useimmiten rahasummat ovat vaihtelevia. Yksittäisillä turvapaikanhakijoilla voi olla tilillä jopa tuhansia euroja. Näiden tietojen perusteella arvio on, että palauttamattomia varoja on noin 60 000 euroa, joista suurin osa on palkkasaatavia.

Moni-kortti oli pilottikäytössä vastaanottorahan maksussa muutamassa vastaanottokeskuksessa. Palkanmaksu kortille oli mahdollista kaikissa vastaanottokeskuksissa.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että asiakasvaroista ja niiden palauttamisesta on vastuussa palveluntuottaja Moni Nordic tai sen yhteistyökumppanit, joiden tehtävänä on ollut hallinnoida varoja.

Maahanmuuttovirastolla ei ole tarkkaa tietoa asiakas- tai rahamääristä, jota tilanne koskee. Virasto ei ole pyynnöistä huolimatta saanut korttitoimittajalta tietoja tilittämättömistä varoista ja siitä, kuinka montaa kortinhaltijaa ongelma koskee. 

– Tilanne on erittäin ikävä varoja menettäneille asiakkaille ja kiusallinen Maahanmuuttovirastolle. Varat kuuluvat ihmisille, joilla ei heidän heikon asemansa takia ole käytännössä mahdollisuutta itse selvittää varojen sijaintia tai ryhtyä tarvittaviin oikeudellisiin toimiin niiden palauttamiseksi. Tämän takia olemme pyrkineet monin tavoin edesauttamaan asian ratkaisua, sanoo vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen.

Maahanmuuttoviraston ja Moni Nordicin välillä on myös siviilioikeudellisia erimielisyyksiä, jotka eivät liity Moni-korttien käyttäjien varoihin. Nämä erimielisyydet koskevat lähinnä Moni Nordicin sopimukseen perustuneita velvoitteita palveluntarjoajan vaihtamistilanteessa ja eräiden Moni Nordicin laskujen oikeellisuutta. Lisäksi osapuolilla on erimielisyyttä arvonlisäverojen palautuksista.

Asiaa selvitetty myös muiden viranomaisten kanssa

Maahanmuuttovirasto teki heinäkuussa 2020 poliisille asiasta tutkintapyynnön, koska viraston omat toimivaltuudet asian selvittämisessä ovat rajatut. Helsingin poliisilaitos teki 26.3.2021 asiassa tutkimatta jättämispäätöksen, koska katsoi, että Moni Nordicin ei ole aihetta epäillä syyllistyneen asiassa rikokseen. Poliisin arvion mukaan kyseessä on sopimusoikeudellinen vahingonkorvausasia. Suomen poliisin toimivalta ei ulotu Moni Nordicin kansainvälisten yhteistyökumppanien tutkimiseen.

Maahanmuuttovirasto pyytää vielä syyttäjäviranomaisen arvioimaan esitutkintalain mukaisen esitutkinnan kynnyksen täyttymistä asiassa.

Maahanmuuttovirasto on selvittänyt asiaa myös Finanssivalvonnan kanssa. Moni Nordic on toiminut yhteistyössä kansainvälisen IDT-pankin kanssa, jonka toiminta ei ole Suomen viranomaisten valvonnan alaista. Maahanmuuttoviraston saamien tietojen mukaan IDT-pankki katsoo, että varat eivät ole heidän hallussaan.

Maahanmuuttovirasto on selvittänyt ilmenneitä ongelmia myös sopimuslakimiehen avustuksella. Tällä hetkellä Maahanmuuttovirasto on selvittämässä mahdollisuutta tehdä tutkintapyyntö Gibraltarin ja Englannin viranomaisille asian ratkaisemiseksi.

Korttiasiakkaita on tiedotettu selvitysprosessista ja toimintaohjeista asiakastiedotteella ja vastaanottokeskuksissa.

Mahdollisten Maahanmuuttovirastoa kohtaan esitettävien vaateiden osalta virasto on ohjannut asiakkaita ottamaan yhteyttä Valtiokonttoriin, joka ratkaisee Suomen valtiota kohtaan esitetyt korvausvaatimukset.

Maksukorttien käyttöönoton taustalla asiakkaiden tarpeet

Moni-kortit otettiin käyttöön syksyllä 2015. Kortille on maksettu vastaanottorahaa, joka on turvapaikanhakijalle tarkoitettu lakisääteinen tuki välttämättömiä perustarpeita varten. Lisäksi työnantaja on voinut maksaa korteille palkkaa, jos turvapaikanhakija on ollut töissä.

Kortit otettiin pilottikokeiluna käyttöön, koska vastaanottorahan maksamisessa oli suuri tarve siirtyä käteisen sijaan nykyaikaisen maksukortin käyttöön. Tämä auttoi vastaanottokeskuksia vaikeassa tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoiden määrä lyhyessä ajassa kasvoi syksyllä 2015.

Tärkeää oli myös, että turvapaikanhakijan oli mahdollista tehdä töitä. Turvapaikanhakijan on usein mahdotonta avata pankkitiliä puuttuvien asiakirjojen vuoksi, joten korttien käyttöönotto mahdollisti myös monelle turvapaikanhakijalle työnteon Suomessa.

– Maahanmuuttoviraston näkökulmasta kyseessä on ollut kunnianhimoinen tavoite ratkaista turvapaikanhakijoiden vastaanottoraha- ja palkka-asiat asiakaslähtöisesti, sanoo Nuutinen.

Maahanmuuttovirastolla on nykyisin käytössään valtakunnallisesti Hanselin kilpailuttama, toisen toimittajan korttiratkaisu turvapaikanhakijoille. 

Lisätietoja medialle

Vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen, p. 0295 433 037, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi