Hyppää sisältöön

Uusi säilöönottoyksikkö perustetaan Ouluun

Julkaisuajankohta 1.10.2018 10.35
Tiedote

Oulun vastaanottokeskuksen yhteyteen Heikinharjuun perustetaan säilöönottoyksikkö. Tavoitteena on, että tilat ovat käytössä kesällä 2019. Paikkoja yksikössä tulee olemaan 30.

Oulun säilöönottoyksikkö perustetaan, koska säilöönottopaikkoja tarvitaan lisää. Suomessa on tällä hetkellä kaksi säilöönottoyksikköä, yksi Helsingissä Metsälässä ja toinen Konnunsuolla Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä. Näissä on yhteensä 109 paikkaa.

Ulkomaalainen voidaan määrätä suljettuun säilöönottoyksikköön esimerkiksi silloin, jos on odotettavissa, että hän piilottelisi välttyäkseen käännyttämiseltä tai maasta karkottamiselta. Säilöönotto voidaan tehdä myös silloin, kun se on tarpeellista epäselvän henkilöllisyyden tai matkareitin selvittämisen takia.

Päätökset säilöönotosta tekee poliisi tai Rajavartiolaitos. Maahanmuuttovirasto vastaa yksiköiden käytännön toiminnasta, valvonnasta ja ohjauksesta.

Lisätietoja medialle

Oulun vastaanottokeskuksen vs. johtaja Janne Similä, p. 0295 430 431, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi