Hyppää sisältöön

Afganistanin turvallisuustilannetta seurataan jatkuvasti

Julkaisuajankohta 22.8.2018 10.20
Tiedote

Maahanmuuttovirasto seuraa tiiviisti Afganistanin turvallisuustilannetta.

Erityisesti Ghaznin turvallisuustilanne on heikentynyt sen jälkeen, kun Taliban aloitti huhtikuussa hyökkäyksen maakunnan alueella. Noin 1,3 miljoonan asukkaan Ghazni koostuu 19 piirikunnasta. Maahanmuuttovirasto seuraa tilannetta piirikuntatasolla, sillä tilanne vaihtelee myös maakuntien sisällä. Väkivalta osassa Ghaznia on tällä hetkellä korkealla tasolla. Osa piirikunnista on valtiollisten turvallisuusjoukkojen hallinnassa.

Viraston arvion mukaan myös Faryabin maakunnan tilanne on kevään ja kesän aikana vaikeutunut.

Kun näiltä alueilta kotoisin oleville turvapaikanhakijoille tehdään päätöksiä, maan vaihteleva turvallisuustilanne otetaan huomioon. Turvapaikkapäätöksenteossa käytetään aina ajantasaista maatietoa, ja virasto arvioi jatkuvasti Afganistanin tilannetta.

Äärimmäisen väkivallan alueille ei palauteta

Maahanmuuttovirasto korostaa ohjeistuksissaan Afganistanista jo lähtökohtaisesti, että maan turvallisuustilanne voi muuttua nopeasti. Tämän takia arvio tehdään aina sen perusteella, mikä alueen tilanne on turvapaikkahakemuksen ratkaisuhetkellä.

Käytännössä väkivallan taso konfliktialueilla luokitellaan asteikolla matalasta äärimmäisen korkeaan. Arviossa otetaan huomioon muun muassa siviiliuhrien määrä, taisteluiden voimakkuus ja luonne, maan sisällä pakenemaan joutuneiden määrä ja maantieteellinen levinneisyys.

Kun väkivalta tietyllä alueella arvioidaan äärimmäiseksi, kaikkien alueella olevien katsotaan olevan vaarassa. Tällöin henkilölle voidaan myöntää Suomessa toissijaista suojelua kotipaikkakunnan perusteella. Afganistanissa on useita alueita, joihin kenenkään ei edellytetä palaavan (tiedote 3.8.).

Turvapaikanhakijalle myönnetään kansainvälistä suojelua aina, jos häntä uhkaa henkilökohtainen vaino tai vakava haitta kaikkialla kotimaassaan.

Mitä matalampi konfliktin luonne kotialueella on, sitä enemmän päätöksessä painotetaan yksilöllisiä perusteita saada kansainvälistä suojelua. Esimerkiksi Ghaznissa väkivalta on korkealla tasolla, jolloin kotialueen tilanteen painoarvo päätöksessä on suuri.

Tuomioistuinten linjaukset ohjaavat myös

Kabulin osalta virasto noudattaa korkeimman hallinto-oikeuden linjausta. KHO totesi kesäkuussa 2018 vuosikirjapäätöksessä, että Kabulin turvallisuustilanne ei ole sellainen, että kaikki kaupunkiin palaavat ovat vaarassa aseellisen väkivallan takia. Myös Kabulin tilannetta seurataan koko ajan.

Maahanmuuttovirasto soveltaa ulkomaalaislakia korkeimman hallinto-oikeuden linjausten ja muun velvoittavan tuomioistuinkäytännön mukaan.

Jos hakijan tai hänen kotimaansa tilanne muuttuu valitusvaiheessa, hallinto-oikeus arvioi asiaa muuttuneen tilanteen valossa. Palauttamisesta vastaa Suomessa puolestaan poliisi.

Lisätietoja medialle

turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Juho Repo, puh. 0295 430 431, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi

Pressmeddelande