Hyppää sisältöön

Erityisasiantuntijoiden oleskelulupahakemusten ruuhka purettu

Julkaisuajankohta 12.12.2019 13.21
Tiedote

Erityisasiantuntijoiden oleskelulupahakemusten ruuhka on purettu. Loka-marraskuussa tehtiin 851 päätöstä erityisasiantuntijoille. Päätöstä odottaa alle 90 ensimmäistä erityisasiantuntijan oleskelulupahakemusta ja alle 60 erityisasiantuntijan jatkolupahakemusta.

– Ruuhka on nyt saatu purettua siirtämällä työntekijöitä tilapäisesti erityisasiantuntijoiden lupien käsittelyyn. Tällä hetkellä käsittelyä odottaa marras-joulukuussa vireille pantuja hakemuksia sekä muutamia yksittäisiä vanhempia, sanoo tulosalueen johtaja Anna Hyppönen.

Tiedot perustuvat marraskuun ennakkotilastoihin. Kaikki marraskuun tilastot julkaistaan tilastopalvelussa tilastot.migri.fi maanantaina 16.12.2019.

Erityisasiantuntijoiden oleskelulupien käsittely on ruuhkautunut tänä vuonna viraston henkilöstövajeen takia. Lupien käsittelyä hidastaa myös se, ettei asiakkaan hakemuksessa ole aina tarvittavia tietoja päätöksen tekemistä varten. Maahanmuuttovirasto kehittää myös asiakasohjeistusta.

Erityisasiantuntijoiden oleskeluluvan keskimääräinen käsittelyaika on tänä vuonna ollut 52 päivää, kun viime vuonna päätöksen sai keskimäärin 25 päivässä. Marraskuussa päätöksen on saanut kuitenkin keskimäärin 31 päivässä.

Automatisaatio apuna käsittelyaikojen lyhentämisessä

Maahanmuuttovirastossa on meneillään muutosprojekti, jossa tavoitellaan käsittelyaikojen voimakasta lyhentämistä. Keskeisin keino tulee olemaan osa-automatisaation lisääminen lupaprosesseihin ensi vuonna.

Muutosprojektissa virasto myös analysoi eri oleskelulupaprosessit ja toteuttaa tarvittavat organisaatiomuutokset, joilla toiminta järjestetään automatisaation kannalta toimivaksi kokonaisuudeksi.

– Erityisasiantuntijoiden jatkolupahakemuksissa tullaan siirtymään osa-automatisaation avulla nopeampaan käsittelyyn, sanoo Hyppönen.

Maahanmuuttovirasto on jo pilotoinut automatisaatiota osana esimerkiksi kansalaisuushakemusten ja kausityötodistusten käsittelyä. Automatisaation lisääminen päätöksentekoon laajasti edellyttäisi kuitenkin lainsäädännöllisiä muutoksia.

Lisätietoja medialle

  • Maahanmuuttoyksikön tulosalueen johtaja Anna Hyppönen, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi, p. 0294 433 037