Hyppää sisältöön

Irakilaiset suurin perheenyhdistämisen hakijaryhmä - yli puolet enemmän hakijoita kuin viime vuonna

Julkaisuajankohta 31.10.2017 10.20
Tiedote

Irakilaiset ovat nykyään selkeästi suurin oleskelulupaa perhesiteen perusteella hakeva ryhmä. 1.1.–30.9.2017 irakilaiset jättivät yhteensä 1 359 ensimmäistä oleskelu-lupahakemusta perhesiteen perusteella, kun vuonna 2016 vastaavaan aikaan oli tullut 665 hakemusta.

Myös syyrialaisten hakijoiden määrä on kasvanut merkittävästi, syyrialaiset ovat nyt viidenneksi suurin ryhmä perhesideperusteisten oleskelulupien hakijoina. Syyskuun loppuun mennessä he ovat jättäneet 405 hakemusta, kun 1.1.–30.9.2016 syyrialaiset jättivät 156 perheenyhdistämishakemusta. Yhteensä ensimmäisiä perhesidehakemuksia on syyskuun loppuun mennessä jätetty 8 872.

Perhesiteeseen perustuvat oleskelulupahakemukset jaetaan kategorioihin

  • suomen kansalaisen perheenjäsen,
  • muun ulkomaalaisen perheenjäsen eli Suomessa oleskeluluvalla asuvien perheenjäsen ja
  • kansainvälistä suojelua saaneen perheenjäsen.

Turvapaikanhakijamäärien kasvu vuonna 2015 vaikuttaa perhesidehakemusten määrään

Kansainvälistä suojelua saaneiden perheenjäsenten hakemusmäärien kasvussa näkyy vuonna 2015 Suomeen tullut suuri määrä turvapaikanhakijoita. 1.1.–30.9.2017 kaikista oleskelulupaa perhesiteen perusteella hakeneista 24 prosenttia on kansainvälistä suojelua saaneen perheenjäseniä.

Suurin osa perheenyhdistämistä hakeneista on edelleen muun kuin kansainvälistä suojelua saaneen ulkomaalaisen perheenjäseniä. He ovat jättäneet yhteensä 49 prosenttia kaikista perhesideperusteisista hakemuksista, ja 27 prosenttia on Suomen kansalaisen perheenjäsenten jättämiä hakemuksia.

Kaikkia oleskelulupia, työ-, opiskelu- ja perheperusteiset sekä muut luvat yhteen laskettuna, on 1.1.–30.9. haettu 20 062.

Venäläisten jättämien hakemusten määrä laskenut

Venäläisten perhesiteen perusteella oleskelulupaa hakevien määrä on vähentynyt kolmanneksella viime vuoteen verrattuna. 1.1.–30.9.2016 hakemuksia vastaanotettiin venäläisiltä 1 288 kappaletta. Tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä niitä on tullut 826. Tästä huolimatta venäläiset ovat edelleen perhesideperusteisten hakemusten toiseksi suurin hakijaryhmä.

Myös muut venäläisten jättämät ensimmäiset oleskelulupahakemukset ovat vähentyneet, oleskelulupia haettiin yhteensä 2 063, kun viime vuonna vastaavaan aikaan hakemuksia jätettiin 3 057.

Toimeentuloedellytyksen vaikutus kielteisten päätösten määriin vielä epäselvää

Perhesidehakemusten toimeentuloedellytystä laajennettiin 1.7.2016 koskemaan myös kansainvälistä suojelua tai tilapäistä suojelua saaneiden vanhoja perheenjäseniä. Ennen toimeentuloedellytystä vaadittiin vain uusilta perheenjäseniltä. Uusi perheenjäsen tarkoittaa, että perhe on perustettu vasta perheenkokoajan Suomeen tulon jälkeen. Vanha perheenjäsen tarkoittaa, että perhe oli olemassa jo ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa, tai kiintiöpakolaisen kohdalla ennen hänen hyväksymistään Suomeen pakolaiskiintiössä.

Pakolaisaseman saaneen vanhat perheenjäsenet voivat edelleen hakea perhesideperusteista lupaa ilman toimeentuloedellytystä. Heidän täytyy kuitenkin jättää hakemus kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun Suomessa oleva perheenjäsen on saanut tiedoksi päätöksen hänelle annetusta turvapaikasta tai hyväksymisestä Suomeen pakolaiskiintiössä.

Lakimuutoksen vaikutusta perhesidehakemusten päätösjakaumaan on vielä vaikea sanoa.

Lisätietoa medialle

Tulosalueen johtaja Arja Kallakivi, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 430 431

Lehdistötiedote