Hyppää sisältöön

Italian ihmiskaupan uhrien auttamisverkosto kuormittunut – palautuksia harkitaan jatkossa entistä tarkemmin

Migri
Julkaisuajankohta 23.2.2017 11.43 | Julkaistu suomeksi 30.11.2017 klo 13.21
Tiedote

Maahanmuuttoviraston asiantuntijat tekivät tammikuussa tiedonhankintamatkan Italiaan. Matkalle osallistuivat myös yhdenvertaisuusvaltuutetun, Poliisihallituksen ja Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän edustajat. Matkalla selvitettiin Suomesta Italiaan käännytettävien nigerialaisten ihmiskaupan uhrien mahdollisuuksia saada apua.

Italiassa on olemassa hyvä lainsäädäntö ihmiskaupan uhrien auttamiseksi, mutta järjestelmä on nykyisin pahasti ylikuormittunut. Tässä tilanteessa avun saaminen on sattumanvaraista ja vaihtelee alueittain.

– Tiedonhankintamatkalta saaduilla tiedoilla on vaikutusta päätöksentekoomme. Maahanmuuttovirasto harkitsee jatkossa entistä tarkemmin ja yksilöllisemmin ihmiskaupan uhrien käännyttämistä Italiaan, sanoo Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio.

Tiedonhankintamatka sai alkunsa yhdenvertaisuusvaltuutetun nigerialaisia ihmiskaupan uhreja koskevasta selvityksestä viime syksyltä. Ihmiskaupparaportoijana toimiva valtuutettu pitää tiedonhankintamatkaa hyvänä asiana.

– Näin pitääkin olla, että viranomainen reagoi hälyttäviin tietoihin ja varmentaa niitä itse. Yhtä kaikki on hyvä, että käännytyksiä harkitaan, koska uhrit eivät välttämättä saa apua Italiassa, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä sanoo.

Ongelmia tiedonkulussa ja avun saamisessa

Suomessa ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä olevaa henkilöä ei pystytä siirtämään suoraan Italian auttamisjärjestelmän piiriin. Kun uhri siirretään Suomesta Italiaan, voi avun saaminen katketa, koska tieto ei kulje tai apua ei ole tarjolla.

Italian viranomaisilla ei välttämättä ole tietoa siitä, että Suomesta on saapumassa haavoittuvassa asemassa oleva ihmiskaupan uhri. Italian viranomaisten mukaan tieto ei välttämättä välity Dublin-järjestelmän tietojenvaihto-ohjelman Dublinetin kautta oikeille tahoille. Tämä vaikeuttaa uhrin ohjaamista lentokentältä oikean tuen pariin.

Italiassa auttamisjärjestelmään pääsevät lähtökohtaisesti ne, joilla on edelleen akuutti turvallisuusuhka. Uhrin pitäisi itse pystyä osoittamaan, että häntä hyväksikäyttäneet ovat edelleen uhka hänelle. Tämä ei aina onnistu, koska uhri ei välttämättä osaa kertoa yksityiskohtia hyväksikäytöstä. Uhri ei esimerkiksi tiedä kadun nimeä, jolle hänet on viety myymään seksiä, ja parittajastaan hän saattaa tietää pelkän etunimen. Mitä kauemmin tapahtumista on, sitä hankalampaa on myös rikoksen selvittäminen.

Italiaan on tullut parin viime vuoden aikana satojatuhansia turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia. Italian vastaanottojärjestelmä on pahasti ylikuormittunut ja sen laatu vaihtelee paljon alueittain ja keskuksittain. Tulijoiden määrä on vaikuttanut myös ihmiskaupan uhrien auttamisen ylikuormittumiseen. Siten ihmiskaupan uhrit voivat joutua odottamaan apua eivätkä he välttämättä pääse uhreille tarkoitettuihin turvakoteihin.

Nigerialaiset vaarassa uhriutua uudelleen

Nigerialaisia naisia ja tyttöjä on saapunut Italiaan kahden viime vuoden aikana yli 15 000. Heidän riskinsä joutua ihmiskaupan uhreiksi on suuri, koska lähes kaikilla on Italiassa kontakti, jonka kautta he päätyvät prostituutioon. Osa nigerialaisista tulijoista luulee tulevansa esimerkiksi hoitamaan lapsia tai siivoamaan, mutta osa tulijoista tietää, että he joutuvat Italiassa myymään seksiä. Olosuhteet Italiassa ovat yleensä luultua karummat, eikä naisilla ole vapautta päättää omasta tilanteestaan.

Nigerialaiset ihmiskauppaverkostot Italiassa ovat laajat ja niillä on yhteyksiä mafiaan. Ihmiskauppiaat käyttävät vastaanottokeskuksia sekä uhrien majoittamiseen että uusien uhrien rekrytoimiseen. Rikolliset voivat löytää käännytetyn uhrin vastaanottokeskuksesta verkostojen avulla, ja hän on vaarassa uhriutua uudestaan. Turvakodeissa samanlaista riskiä ei ole, mutta turvakoteihin pääseminen on tällä hetkellä sattumanvaraista.

Ihmiskauppa on vakava rikos

Ihmiskaupan uhriksi voi joutua kuka tahansa. Ihmiskauppa on rikos, jossa uhria käytetään hyväksi esimerkiksi seksuaalisesti tai työssä. Suomessa löydetyt ihmiskaupan uhrit ovat uhriutuneet useimmin Suomen ulkopuolella mutta myös Suomessa.

Ihmiskauppa on rikos, jonka tutkinnasta vastaa poliisi. Maahanmuuttovirasto voi myöntää oleskeluluvan ihmiskaupan uhriksi joutumisen perusteella, mutta ihmiskauppa ei ole automaattisesti peruste saada oleskelulupaa.

Suomessa nigerialaiset, seksuaalisesti hyväksikäytetyt naiset ovat suurin ryhmä Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä. Vuoden 2016 lopussa Suomessa auttamisjärjestelmässä oli 50 nigerialaista naista. Lue lisätietoja Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tilannekatsauksesta.

Lisätietoja medialle:

Maahanmuuttovirasto:

Ylitarkastaja, ihmiskauppa-asiantuntija Anni Valovirta, puh. 0295 430 431, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi

Maatietopäällikkö Sirpa Ranta, puh. 0295 430 431, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi

Dublin-tulosalueen johtaja Mikko Montin, puh. 0295 430 431, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi

Yhdenvertaisuusvaltuutettu:

Ylitarkastaja Venla Roth, puh: 0295 666 807, s-posti: etunimi.sukunimi@oikeus.fi

Press release