Hyppää sisältöön

Kausityöhakemusten jono

Julkaisuajankohta 1.9.2020 14.04

Suomeen voi saapua kevään ja alkukesän aikana yhteensä 9 000 kausityöntekijää Euroopan unionin ulkopuolelta. Yli 10 000 kausityöntekijää on saanut myönteisen päätöksen hakemukseensa. Maahanmuuttovirasto myöntää lupia enemmän kuin 9000, koska kaikki luvan saaneet kausityöntekijät eivät ole tulleet Suomeen.

Rajavartiolaitoksen mukaan Suomeen oli saapunut kesäkuun puoliväliin mennessä noin 2 400 kausityöntekijää. Maahanmuuttovirasto ei voi vaikuttaa siihen, ketkä yli 9000 luvan saaneesta kausityöntekijästä pääsevät lopulta Suomeen. Suomen kausityökiintiön tullessa täyteen voi joku kausityöluvan saanut jäädä rajalla käännytettäväksi.

Kausityön jonotilanne

Päivitämme jatkossa kausityön jonotilannetta kerran viikossa verkkosivuillamme.

Kausityötodistusta hakeneet

  • 1.9.2020 vireille on tullut vuoden 2020 alusta alkaen 11 334 kausityötodistuspyyntöä.
  • Päätös on tehty 10 883 kausityötodistuspyyntöön.

Kausityölupaa hakeneet (kausityön kesto 3-6 kuukautta)

  • 1.9.2020 vireille on tullut vuoden 2020 alusta alkaen 1023 kausityöhakemusta.
  • Päätös on tehty 1090 kausityöhakemukseen, jossa työnteon kesto on 3-6 kuukautta.

Kausityölupaa hakeneet (kausityön kesto 6-9 kuukautta)

  • 1.9.2020 vireille on tullut vuoden 2020 alusta alkaen 350 kausityöhakemusta.
  • Päätös on tehty 469 kausityöhakemukseen, jossa työnteon kesto on 6-9 kuukautta.

Käsittelemme hakemuksesi kiireellisenä

Ratkaisemme hakemukset vireillepanojärjestyksessä ja pyrimme huomioimaan töiden alkamisajankohdan. Pyrimme tekemään päätökset kuitenkin ennen sovitun työsuhteen alkamisajankohtaa.

Emme poikkeuksellisesti vastaa kausityöntekijöitä koskeviin tilannetiedusteluihin toistaiseksi, jos hakemuksen käsittelyssä ei ole ongelmia. Maahanmuuttovirastoon tulee päivittäin kymmeniä tilannetiedusteluja, joihin vastaaminen vie paljon aikaa päätöstenteolta.

Tällä haluamme varmistaa, että pääset aloittamaan työt ajallaan.  

Jos et ole vielä hakenut lupaa kausityöhön, hae sitä normaalisti. Enter Finland on nopein tapa hakea kausityötodistusta tai kausityöntekijän oleskelulupaa. Löydät ohjeet hakemiseen verkkosivuiltamme: migri.fi/kausityo.

Löydät verkkosivuiltamme myös tietoa koronavirusepidemian vaikutuksista hakemusten käsittelyyn: migri.fi/koronavirus.

Työnantaja: Käytä Enter Finlandia ja nopeuta hakemuksen käsittelyä

Työnantajan Enter Finland -verkkopalvelussa voit nyt nopeuttaa työntekijän kausityötodistuksen tai oleskelulupahakemuksen käsittelyä. Kun täydennät työntekijän hakemusta verkkopalvelussa, hakemuksen käsittelyaika lyhenee ja työntekijä saa päätöksen nopeammin.

Työntekijäsi saa päätöksen, kun se on tehty. Voit tiedustella päätöstä häneltä.

Lue lisää: Työnantaja: Onko yritykseesi tulossa kausityöntekijöitä? Voit nopeuttaa päätöksentekoa Enter Finlandissa

Customer bulletin