Hyppää sisältöön

Vapaaehtoisen paluun tuet muuttuvat, hyödyketuki nousee

Julkaisuajankohta 14.1.2019 19.25
Tiedote

Vapaaehtoisen paluun tuet muuttuvat 1.1.2019 alkaen uuden vapaaehtoisen paluun asetuksen myötä. Vapaaehtoiseen paluuseen kotimaahan on mahdollisuus saada tukea silloin, jos hakija on sen tarpeessa eikä voi rahoittaa paluutaan itse.

Avustus voi olla joko käteistä rahaa tai hyödyketukea. Hyödyketuella tarkoitetaan erilaisia palveluita tai tarvikkeita, kuten avustamista asunnon etsimisessä tai oman yrityksen perustamisessa.

Hyödyketuen määrä nousee kaikkien maiden osalta, muutoksia tulee myös käteistuen määrään tiettyjen maiden kohdalla. Vapaaehtoisen paluun tuet ovat sidottuja paluumaihin ryhmittäin A-D, ryhmät löydät osoitteesta migri.fi/avustukset-maittain ja alta maaryhmän A:

Afganistan, Angola, A Burundi, Bangladesh, Benin, Bhutan, Burkina Faso, Djibouti, Etelä Sudan, Etiopia, Eritrea, Gambia, Guinea, Guinea Bissau, Haiti, Irak, Jemen, Kambodza, Keski-Afrikan tasavalta, Kongon Demokraattinen tasavalta, Korean Demokraattinen Kansantasavalta, Laos, Lesotho, Liberia, Madagaskar, Malawi, Mali, Mauritania, Mosambik, Myanmar, Nepal, Niger, Päiväntasaajan Guinea, Ruanda, Sambia, Senegal, Sierra Leone, Somalia, Sudan, Syyria, Tadzikistan, Tansania, Togo, Tšad, Uganda, Zimbabwe.

Hyödyketuen määrä nousee kaikkien maiden osalta

  • Maaryhmässä A: 2 500 eurosta 5 000 euroon
  • Maaryhmissä B-D: 2 500 eurosta 3 000 euroon

Perheen kanssa palaavan lapsen tuki, 1500 euroa, pysyy ennallaan kaikissa maaryhmissä.

Merkittävimmät muutokset käteistuen määrään

  • Syyria: nousee ryhmästä B ryhmään A, käteistuki nousee 800 eurosta 1500 euroon
  • Iran: nousee ryhmästä C ryhmään B, käteistuki nousee 500 eurosta 800 euroon
  • Georgia: laskee ryhmästä B ryhmään C, käteistuki laskee 800 eurosta 500 euroon

Korotettua käteisavustusta voi edelleen saada perustelluista syistä enintään 2 000 euroa mihin tahansa paluumaahan.

Tukea voidaan myös alentaa tai olla myöntämättä, jos perusteita tuelle ei ole.

Tukien määrät kaikkien maiden osalta löytyvät verkkosivuiltamme: migri.fi/avustukset-maittain

Lisätietoja vapaaehtoisesta paluusta: migri.fi/paluu

عربي: سوف تتبدل معونات دعم العودة الطوعية بحيث تزداد المعونة العينية

درى: کمکهای عودت داوطلبانە تغییر پیدا می کنند، کمکهای غیر نقدی افزایش پیدا می کنند

Soomaliga: Isbedel kaalmada iskood u noqdayaasha, in lakordhiyey badeecada