Hyppää sisältöön

Afganistanin, Irakin, Jemenin ja Somalian tilannekatsaukset on julkaistu

Julkaisuajankohta 20.12.2019 11.57
Tiedote

Maahanmuuttovirasto on julkaissut katsaukset Afganistanin, Irakin, Jemenin ja Somalian tilanteista.

Maahanmuuttoviraston maatietopalvelun laatimissa katsauksissa keskitytään maiden ajankohtaisiin poliittisiin tilanteisiin, turvallisuus- ja ihmisoikeustilanteisiin sekä humanitaarisiin tilanteisiin.

Tiedot perustuvat muun muassa YK-järjestöjen, kansainvälisten ja kansallisten kansalaisjärjestöjen, tutkimuslaitosten ja eri medioiden kokoamiin julkisiin lähteisiin. Maatietopalvelun tutkijat kävivät tänä vuonna myös tiedonhankintamatkoilla Bagdadissa ja Kabulissa.

Maatietopalvelun tuotteisiin voit tutustua verkkosivuillamme.

Fakta: Tutkimustietoa maiden tilanteesta päätöksentekoa varten

  • Maahanmuuttoviraston maatietopalvelu tuottaa tietoa erityisesti niistä maista, joista Suomeen tulee turvapaikanhakijoita, kiintiöpakolaisia ja muita maahanmuuttajia.
  • Lähteitä ovat esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, tutkimuslaitokset, muiden maiden maatietopalvelut ja Maahanmuuttoviraston tutkijoiden tiedonhankintamatkat.
  • Maahanmuuttoviraston päätöksenteossa käytetään aina ajantasaista maatietoa. Tutkijat eivät osallistu päätöksentekoon tai maalinjausten tekemiseen.
  • Lisätietoa maatiedosta tietopankista.
  • Lue maatutkijoiden työstä uutishuoneesta.

Lisätietoa medialle

  • Oikeus- ja maatietoyksikön maatietopalvelun tiimipäällikkö Mikko Nyman, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi, p. 0295 433 037
Lehdistötiedote