Hyppää sisältöön

Afganistanin tiedonhankintamatkan ensimmäisen raportin aiheena Kabulin yleiset olosuhteet

Julkaisuajankohta 18.10.2019 9.58
Tiedote

Afganistanin tiedonhankintamatkan tuore raportti käsittelee Kabulin yleisiä olosuhteita. Matkalla hankittiin erityisesti tietoa Euroopasta palanneiden tai palautettujen afganistanilaisten tilanteesta.

Maahanmuuttoviraston maatietopalvelun tutkijat kävivät tiedonhankintamatkalla Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa huhtikuussa 2019. Matkan tarkoitus oli vahvistaa tutkijoiden käytössä olevaa paikallista kontakti- ja yhteistyöverkostoa. Tutkijat tapasivat esimerkiksi kansainvälisiä ja kansallisia organisaatioita, kansalaisjärjestöjä, viranomaisia ja tutkijoita.

Turvapaikkapäätöksentekoa varten tuotetaan jatkuvasti ajantasaista maatietoa.

Palaajien olosuhteet vaihtelevat Kabulissa

Kabulin turvallisuustilanteeseen ovat tänä vuonna vaikuttaneet Taliban-liikkeen ja Yhdysvaltain välillä käydyt neuvottelut sekä 28.9.2019 pidetyt presidentinvaalit. Terrori-iskut vähenivät kaupungissa alkuvuodesta, mutta lisääntyivät taas vaalien lähestyessä. Turvallisuustilanne nousi tiedonhankintamatkan haastatteluissa esiin merkittävimpänä kabulilaisten elämään vaikuttavana tekijänä.

Afganistanin konflikti ja taloustilanne ovat aiheuttaneet mittavaa muuttoliikettä Kabuliin, joka kuuluu maailman nopeimmin kasvavien kaupunkien joukkoon. Palaajat, kuten muutkin Kabulin asukkaat, tukeutuvat ensisijaisesti perheeseensä ja sosiaalisiin verkostoihinsa arjen tarpeissaan. Perheiden suhtautuminen Euroopasta palautettaviin saattaa kuitenkin olla kielteistä paluuseen liittyvän epäonnistumisen sekä menetettyjen taloudellisten resurssien takia.

Matkalla selvitettiin erityisesti hazaroiden elinoloja Kabulissa. Hazaroiden asuttamat alueet ovat yhteisöllisiä, ja näillä alueilla asukkaat ovat järjestäneet peruspalvelunsa omatoimisesti. Hazara-alueet ovat viime vuosina kuitenkin joutuneet useiden ISIS-järjestön terrori-iskujen kohteiksi.

Matkan raportti on luettavissa verkkosivuiltamme. Tiedonhankintamatkat ovat osa FAKTA-hanketta, joka on saanut EU:n turvapaikka-, maahanmuutto-, ja kotouttamisrahaston (AMIF) tukea.

Verkkosivuilla on julkaistu syyskuussa myös tilannepäivitys Kabulin ajankohtaisesta turvallisuustilanteesta.

Fakta: Tutkimustietoa maiden tilanteesta päätöksentekoa varten

  • Maatietopalvelu kerää lähtömaatietoa, jota käytetään päätöksenteon tukena erityisesti kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten ratkaisemisessa.
  • Edellinen tiedonhankintamatka Afganistaniin tehtiin vuonna 2018.
  • Maiden tilanteesta saadaan tiedonhankintamatkojen lisäksi tietoa useilla muilla tavoilla. Lähteitä ovat esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, tutkimuslaitokset ja muiden maiden maatietopalvelut.
  • Maahanmuuttoviraston päätöksenteossa käytetään aina ajantasaista maatietoa. Maatietopalvelun tutkijat eivät osallistu päätöksentekoon.
  • Lisätietoa maatiedosta löytyy verkkosivuiltamme tietopankista.
  • Lue maatutkijoiden työstä uutishuoneesta.

Lisätietoa medialle

  • Yleistietoa FAKTA-hankkeesta: projektipäällikkö Satu Ruotsalainen,
    s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 433 037
  • Tarkempaa tietoa Afganistanin maatiedosta: tutkija, Elisa Rekola
    s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 433 037