Hyppää sisältöön

Tilaston takana: Päätöksiä erityisasiantuntijoille

15.11.2019 14.55
Uutinen

Lokakuu on ollut kiireistä aikaa Maahanmuuttovirastossa. Päätöksiä tehtiin yhteensä 10 757. Viimeksi näin paljon päätöksiä on tehty yhden kuukauden aikana heinä- ja elokuussa 2016. Osansa tästä valtavasta päätösmäärästä ovat saneet paljon julkisuudessa esillä olleet erityisasiantuntijat.

249 erityisasiantuntijaa sai oleskeluluvan lokakuussa 2019. 30 sai EU:n sinisen kortin.

Erityisasiantuntijoita tulee Suomeen niin EU:sta kuin EU- ja Schengen-maidenulkopuoleltakin. EU- ja Schengen-maiden ulkopuolelta tulevat erityisasiantuntijat tarvitsevat aina oleskeluluvan.

Erityisasiantuntija on henkilö, joka tulee Suomeen työskentelemään erityisosaamista vaativissa asiantuntijatehtävissä, joista hän saa bruttopalkkaa vähintään 3 000 euroa kuukaudessa.

Erityisasiantuntijan oleskelulupaan ei liity saatavuusharkintaa.

Erityisasiantuntijoiden oleskeluluvat:

  • 2018:

o    Ensimmäisiä oleskelulupia myönnettiin 1 439, kielteisiä päätöksiä tehtiin 14
o    Eniten erityisasiantuntijoita tuli Intiasta ja Venäjältä
o    Jatkolupia myönnettiin 1 227, kielteisiä päätöksiä tehtiin 7
o    1 536 ensimmäistä hakemusta ja 1 366 jatkolupahakemusta

  • Tammi–lokakuu 2019:

o    Ensimmäisiä oleskelulupia myönnettiin 1 460, kielteisiä päätöksiä tehtiin 10
o    Jatkolupia myönnettiin 1 065, kielteisiä päätöksiä tehtiin 13
o    1 506 ensimmäistä hakemusta ja 969 jatkolupahakemusta

Tutustu tilastoihin tarkemmin tilastopalvelussamme tilastot.migri.fi

Kuva: @breeandstephenphoto, Unplash

Uutinen Uutishuoneen uutinen