Skip to Content

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaaksi hakeutuu yhä enemmän Suomessa uhriksi joutuneita

Julkaisuajankohta 15.7.2020 9.00

Suomessa ihmiskaupan uhriksi joutuneita henkilöitä ohjautuu Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään aiempaa tehokkaammin. 1.1. - 30.6.2020 auttamisjärjestelmään ohjautui 48 henkilöä, jotka ovat olleet ihmiskauppaan viittaavissa olosuhteissa Suomessa.

Aiempina vuosina Suomessa uhriksi joutuneita on vastaavana ajanjaksona tunnistettu huomattavasti vähemmän: 34 henkilöä vuonna 2019, 30 vuonna 2018, 16 vuonna 2017 ja vain 11 vuonna 2016. 

Ihmiskaupan uhrin oma yhteydenotto auttamisjärjestelmään on noussut toiseksi yleisimmäksi tavaksi hakeutua auttamisjärjestelmän avun piiriin. Lisäksi Suomessa uhriksi joutuneita henkilöitä ovat auttamisjärjestelmään ohjanneet erityisesti Rikosuhripäivystys, turvakodit ja poliisi. 

Kaikkiaan uusia asiakkaita otettiin alkuvuonna 2020 auttamisjärjestelmän palveluihin 149, joista 108 on mahdollisia ihmiskaupan uhreja tai todistajia, ja 41 heidän alaikäisiä lapsiaan. Uusista asiakkaista 56 prosenttia oli joutunut ihmiskaupan uhriksi Suomen ulkopuolella. Ulkomailla uhriksi joutuneita henkilöitä ohjaavat auttamisjärjestelmään useimmin vastaanottokeskukset.

Nämä tiedot käyvät ilmi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tuoreesta puolivuotiskatsauksesta.

Turvauhka läsnä useammassa tapauksessa

Suomessa on tunnistettu eniten pakkotyöhön liittyvän ihmiskaupan uhreja. Useimmin pakkotyöhön oli jouduttu ravintola- ja siivousalalla. Nämä kaksi alaa ovat näkyneet auttamisjärjestelmän tilastoissa jo useiden vuosien ajan. Lisäksi pakkotyötä oli tehty jonkin verran rakennusalalla sekä muissa yksittäisissä työpaikoissa. 

Kolme asiakasta oli joutunut pakkotyöhön Suomessa ollessaan alaikäinen. 

Suomessa on tunnistettu jonkin verran myös seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää ihmiskauppaa, erityisesti henkilön hyväksikäyttämistä prostituutiossa, pakkoavioliittoja, rikolliseen toimintaan pakottamista sekä niin kutsuttua benefit fraud -ihmiskauppaa. Benefit fraud -ihmiskaupasta kerrotaan lisää puolivuotiskatsauksessa.

Palveluihin otettiin myös kolme henkilöä, jotka toimivat todistajana ihmiskauppaan liittyvässä rikosprosessissa.

Yhä useammin Suomessa hyväksikäytetyn henkilön tilanteeseen liittyy jonkinasteinen turvauhka. Joissain tapauksissa turvauhka on voinut olla hyvinkin korkea. Auttamisjärjestelmä tekee yhteistyötä poliisin ja uhrin kotikunnan kanssa uhrin suojaamiseksi. 

Asiakasmäärät moninkertaistuneet 

Suomen ulkopuolella ihmiskaupan uhriksi joutuneita asiakkaita oli yleisimmin hyväksikäytetty prostituutiossa, toiseksi yleisimmin pakkotyössä. 24 asiakasta oli joutunut hyväksikäytön kohteeksi alaikäisenä. 

Ulkomailla hyväksikäytetty henkilö otetaan auttamisjärjestelmän asiakkaaksi, mikäli hän on ihmiskaupan uhriksi joutumisen vuoksi auttamistoimien tarpeessa. Apu liittyy tavallisimmin psykologiseen kuntoutumiseen, koska asiakas on kokenut usein pitkäkestoista ja hyvin raakaa hyväksikäyttöä. Asiakkaille annetaan myös muun muassa ohjausta oleskeluun liittyvissä asioissa.

Auttamisjärjestelmän kokonaisasiakasmäärä on 30.6.2020 korkeampi kuin koskaan aiemmin. 804 asiakkaasta 610 on mahdollisia ihmiskaupan uhreja ja 194 heidän alaikäisiä lapsiaan. 

Asiakasmäärät ovat liki kolminkertaistuneet viime vuosien aikana. Vuosi sitten palveluiden piirissä oli kesäkuun lopussa 587 henkilöä. 30.6.2018 vastaava luku oli 379 ja 30.6.2017 vain 269. 

Fakta: Mitä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä tekee?

  • Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tehtävä on auttaa ihmiskaupan uhriksi joutuneita henkilöitä, heidän alaikäisiä lapsiaan sekä ihmiskaupparikoksen tutkinnassa avustavia henkilöitä. Se auttaa yhdenvertaisesti sekä suomalaisia että ulkomaalaisia ihmiskaupan uhreja.
  • Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on viranomainen, joka tarjoaa asiakkaalleen neuvontaa ja ohjausta, sosiaalipalveluita, terveydenhuoltopalveluita, vastaanottorahaa tai toimeentulotukea, turvallisen majoituksen sekä tulkki- ja käännöspalveluita.
  • Jos asiakas haluaa palata kotimaahansa, hän saa tukea vapaaehtoiseen kotiinpaluuseen. 
  • Lisäksi asiakas saa lainmukaista oikeusapua sekä oikeudellista neuvontaa.
  • Auttamisjärjestelmä toimii Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä ja sillä on Suomessa kolme toimipistettä (Lappeenranta, Helsinki ja Oulu). 1.8.2020 alkaen auttamisjärjestelmä toimii myös Tampereella.
  • Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on toiminut vuodesta 2006. Se on osa Maahanmuuttovirastoa ja toimii sisäministeriön alaisuudessa.
  • Auttamisjärjestelmä ylläpitää valtakunnallista ihmiskauppa.fi -sivustoa sekä 24/7 päivystävää infopuhelinta numerossa 02954 63 177.
  • Auttamisjärjestelmään pyydetään viittaamaan nimellä Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä tai auttamisjärjestelmä.
  • Lisätietoa toiminnasta www.ihmiskauppa.fi

www.ihmiskauppa.fi

Lisätietoa medialle

  • Jari Kähkönen, johtaja, puh. 0295 433 037, etunimi.sukunimi@migri.fi
  • Terhi Tafari, ylitarkastaja, puh. 0295 433 037, etunimi.sukunimi@migri.fi (lomalla 16.7. alkaen)

Lehdistötiedote