Skip to Content

Maahanmuuttovirasto teki selvityksen mongolialaisen sairaanhoitajan tapauksesta

Julkaisuajankohta 16.12.2022 17.05
Tiedote

Maahanmuuttovirasto on tehnyt sisäisen selvityksen Helsingin Sanomien 10.12.2022 uutisoimasta tapauksesta, jossa asiakas oli hakenut oleskelulupaa työnhakua varten Suomessa tutkinnon suorittaneena.

Valvonnan tuloksena todetaan, että asiassa on tehty sekä laintulkinta- että menettelyvirheet. 

Asiassa ei ole huomioitu riittävästi asiakaslähtöisyyttä

Asian käsittelyssä tehtiin laintulkintavirhe julkisuuslain soveltamisessa. Salassapidon kokonaisharkinnassa ei huomioitu riittävästi sitä, että se vaaransi asiakkaan oikeuden hakea muutosta tuomioistuimelta. 

Toiseksi asian käsittelyssä meneteltiin virheellisesti, koska asiakasta ei kuultu ennen päätöksentekoa ja päätös perusteltiin puutteellisesti. Päätöksessä ei tehty riittävää kokonaisharkintaa, joka olisi huomioinut tapauksen erityiset olosuhteet kokonaisuudessaan ja noudattanut suhteellisuusperiaatetta.

Selvityksen tuloksena todetaan, että hakemuksen käsittelyssä ja menettelyissä ei ole huomioitu riittävästi asiakaslähtöisyyden periaatteita ja asiakaskokemusta, jolle Maahanmuuttovirasto haluaa rakentaa toimintansa. 

Selvityksen pohjalta Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Ilkka Haahtela on päättänyt käynnistää virkamiesoikeudellisen prosessin. 

Maahanmuuttoviraston toimintaa uudistetaan nopealla aikataululla

Maahanmuuttoviraston toimintaa uudistetaan laajasti nopealla aikataululla. Virasto uudistaa toimintatapoja, kokonaisharkintaa käsittelyssä ja päätöksenteossa, asiakkaiden kuulemista sekä päätösten osittaisen salaamisen käytäntöjä. 

– Haluan, että vakiintuneet toimintatapamme ovat jatkossa avoimia, läpinäkyviä ja asiakaslähtöisiä, ja että prosessit ovat sujuvia. Meidän tavoitteemme on korostaa asiakaslähtöistä menettelyä ja asiakaskokemukseen perustuvaa kehittämistä, mikä tarkoittaa muun muassa asiakkaan parempaa kuulemista ja huomioimista läpi prosessin, kertoo ylijohtaja Ilkka Haahtela.

Virasto arvioi, miten kokonaisharkinnan roolia hakemusten käsittelyssä ja päätöksenteossa voidaan tehostaa. Samalla varmistetaan, että asiakkaan tilanne ja esitetty selvitys huomioidaan entistä paremmin kokonaisuutena. 

Asiakkaiden kuulemista korostetaan tilanteissa, joissa hakemuksessa havaitaan epäselvyyksiä. Uudistustyön tuloksena virasto arvioi jatkossa mahdollisia epäselvyyksiä nykyistä tehokkaammin ja oikeusvarmemmin. Myös päätösten osittaiseen salaamiseen liittyvät käytännöt arvioidaan uudistustyössä uudestaan. Virasto muuttaa menettelyjään niin, että jatkossa voidaan paremmin varmistaa oikeudellinen laatu julkisuulain soveltamisessa.

Maahanmuuttoviraston lain soveltamiskäytännöt auditoidaan

Maahanmuuttovirasto tilaa ulkopuolisen auditoinnin päätöksenteossa käytettävistä viraston omista lain soveltamisohjeista ja siitä, kuinka viraston ohjeet ottavat asiakkaan tilanteen huomioon. Auditoinnin pohjalta virasto päivittää tarvittavat soveltamisohjeet sekä toimintatavat huomioimaan paremmin asiakkaan tilanteen laintulkinnan puitteissa. Auditointi käynnistetään heti alkuvuodesta 2023. 

Lisäksi virasto tarkistaa kuluneen vuoden 2022 aikana tehtyjä kielteisiä päätöksiä, jotka koskevat työ-, opiskelu- ja perhesidelupia. Myös tätä työtä hyödynnetään viraston ohjeistuksen ja soveltamiskäytännön uudistamisessa. 

Virasto tiedottaa jatkossa kaikista edellä mainittujen selvitysten tuloksista ja päätetyistä jatkotoimenpiteistä. 

Lisätietoa medialle

  • Ylijohtaja Ilkka Haahtela, p. 0295 433 037, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi
  • Soittopyynnöt: Maahanmuuttoviraston viestintä, p. 0295 433 037, sähköposti: media@migri.fi
Lehdistötiedote