Skip to Content

Henkilötunnusta voi hakea oleskeluluvan yhteydessä vuoden 2014 lopussa

Migri
Julkaisuajankohta 11.3.2014 12.46
Uutinen

Ulkomaan kansalaisen rekisteröintiä koskeva laki on uudistunut 1.3.2014. Ensimmäisen oleskeluluvan saavat ulkomaan kansalaiset voivat vuoden 2014 lopussa hakea suomalaista henkilötunnusta jo oleskeluluvan myöntämisen yhteydessä.

Aikaisemmin ulkomaalaisen on pitänyt hakea henkilötunnusta erikseen maistraatista sen jälkeen, kun hän on saanut Maahanmuuttoviraston tai poliisin myöntämän ensimmäisen oleskeluluvan. Lakiuudistuksen myötä käytäntö yksinkertaistuu.

Maahanmuuttovirastossa on alkanut LuvallaHetu-hanke, jossa valmistellaan lakiuudistuksen tuomia muutoksia viraston toimintaan. Hanke saa rahoitusta EU:n kotouttamisrahastosta.

Henkilötunnus helpottaa asiointia suomalaisessa yhteiskunnassa

Kun henkilötunnuksen saa heti ensimmäisen luvan yhteydessä, asioiden hoitaminen Suomessa helpottuu.

Viranomaisen näkökulmasta henkilötunnus helpottaa tietyn henkilön asioiden käsittelyä. Henkilötunnuksen avulla ihminen löytyy paremmin rekistereistä, eikä esimerkiksi haittaa jos nimi tai sen kirjoitusasu vaihtelee.

Muutoksia oleskelulupalomakkeisiin ja sähköiseen asiointiin

Uudistuksen myötä Maahanmuuttovirasto ja poliisi saavat rekisteröintioikeuden väestötietojärjestelmään.

Tämä tuo muutoksia oleskelulupalomakkeisiin ja Maahanmuuttoviraston sähköisen asioinnin palveluun. Kesän ja syksyn aikana virastossa tehdään järjestelmämuutoksia ja koulutetaan viraston henkilökuntaa sekä kaikkia muita viranomaisia, joita muutos koskee.

Uusi rekisteröintikäytäntö otetaan käyttöön vuoden 2014 lopussa.

Hakijan pitää muistaa itse hakea rekisteröintiä

Ulkomaalainen voi pyytää rekisteröintiä väestötietojärjestelmään oleskeluluvan hakemisen tai oleskelukortin anomisen yhteydessä. Henkilötunnus myönnetään vain myönteisen päätöksen saaneille.

Lakimuutos koskee myös turvapaikanhakijoita, jotka saavat oleskeluluvan.

Lisätietoja medialle

Projektipäällikkö Hilkka Vanhatalo, maahanmuuttoyksikkö, puh. 0295 430 431,
s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi

Lehdistötiedote