Ulkomaalaispolitiikan historia yhtä vanha kuin Suomen valtion
Antero Leitzingerin väitöskirja Ulkomaalaispolitiikka Suomessa 1812–1972 todistaa, että maahanmuutto ja ulkomaalaispolitiikka eivät ole uusia ilmiöitä Suomessa, jossa on yleisesti uskottu ulkomaalaisten määrän lähteneen kasvuun vasta 1970-luvulla. Vuosi 1973 maahanmuuton alkupisteenä on kuitenkin myytti – ulkomaalaisten määrä ja vaikutus ovat osoittautuneet odotettua suuremmiksi joka kerta, kun tutkijat ovat tunkeutuneet sirpaleisten tilastojen viidakkoon.
Ulkomaalaispolitiikan historia puolestaan ulottuu yhtä kauas kuin yhtenäisen Suomen valtion. Kun Viipurin lääni liitettiin suuriruhtinaskuntaan, sekä ulkosuomalaisten että Suomessa oleskelevien ulkomaalaisten määrä kasvoi. Heidän maahantulonsa ja maassa oleskelunsa sääntelyyn tarvittiin säädöksiä ja vuodesta 1918 keskitettyä ulkomaalaishallintoa. Jo ennen itsenäistymistään Suomi tarjosi turvapaikan monille venäläisille, virolaisille ja venäjänjuutalaisille.
Suomen viranomaiset osallistuivat kansainväliseen yhteistyöhön ja ratkaisivat monia vaikeita ulkomaalaispolitiikan haasteita. Eräät sota-aikaiset palautukset Saksaan ja Neuvostoliittoon olivat suomalaisille raskaita ja kiistanalaisia, mutta niidenkin oikeudellisiin ja poliittisiin ongelmiin suhtauduttiin vakavasti. Virkavirheet jäivät yksittäistapauksiksi. Myös sotienjälkeisessä ulkopoliittisessa ahdingossa Suomi hoiti pakolaispolitiikkansa asiallisesti, vaikkakin vähin äänin.
Suomessa oleskeli ulkomaalaisia myös opiskelun, työn ja avioliiton vuoksi. Ulkomaalaisten terveys, kiinteistönomistus, elinkeinot, työskentely, köyhäinhuolto ja koulutus kiinnostivat poliitikkoja aika ajoin. Ulkomaalaispolitiikka kytkeytyi matkailuun, ulkopolitiikkaan, viisumi- ja passipakkoon, kulttuurivaikutteisiin, opiskelija- ja harjoittelijavaihtoon sekä uskonnollisten yhdyskuntien ja kansallisten yhdistysten perustamiseen. Ei pidä kieltää myöskään kielteisiä vaikutuksia tai pelkoa, jota irtolaisuus, rikollisuus ja ulkomaalaisvastaisuus nostattivat.
Ulkomaalaispolitiikan historia osoittaa, että maahanmuutolla on ollut jo pitkään hyvin monenlaisia vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Suhdanteet ovat vaihdelleet ja ulkomaalaispolitiikka on ollut enimmäkseen satunnaista reagointia ajankohtaisiin kysymyksiin, mutta samat kysymykset toistuvat yhä uudelleen. Kokonaisuudessaan ulkomaalaispolitiikka on onnistunut yllättävänkin hyvin.
Leitzingerin väitöskirja on jatko-osa hänen aiemmalle kirjalleen Ulkomaalaiset Suomessa 1812–1972. Väitöstilaisuus järjestetään Turussa 17. kesäkuuta.
Lisätietoja: maatietotutkija Antero Leitzinger, Maahanmuuttovirasto, s-posti: antero.leitzinger@migri.fi, puh. 071 873 0431.
Väittelijän tiedot
Antero Leitzinger on syntynyt Helsingissä vuonna 1962 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1981. Hän on opiskellut poliittista historiaa Helsingin, Turun ja Zürichin yliopistoissa (VTM 1988, VTL 2005) sekä työskennellyt vuodesta 1998 maatietopalvelun tutkijana Ulkomaalaisvirastossa / Maahanmuuttovirastossa. Turun yliopistoon vuonna 2005 tehdyn lisensiaatintutkimuksen aiheena oli Suomen vanhimman muslimiyhteisön historia.
Tutkimustyönsä ohella Leitzinger on julkaissut kymmenkunta kirjaa siirtolaisuus- ja aatehistoriasta sekä matkaoppaita.
Vapaa-ajallaan Leitzinger harrastaa matkailua ja lempiurheilulajiaan shakkia.
12.6.2008
