Hyppää sisältöön
EU-kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinti

Usein kysyttyä: Brexit

Brexitiin liittyvää sanastoa

Lisää Maahanmuuttoviraston sivustollaan käyttämiä termejä ja niiden selityksiä löydät sivulta migri.fi/sanasto

Mikä on siirtymäkausi? 

Iso-Britannian EU-eron jälkeen Yhdistyneestä kuningaskunnasta tuli niin sanottu kolmas maa ja sen kansalaisista kolmannen maan kansalaisia. Erosopimus tuli voimaan 1.2.2020. Sen jälkeen alkoi 31.12.2020 saakka kestävä siirtymäkausi, jonka aikana unionin vapaan liikkuvuuden säännöksiä sovelletaan Ison-Britannian kansalaisiin samalla tavoin kuin ennen eroa. 

Mikä on hakujakso?

Hakujaksolla tarkoitetaan aikaväliä 1.10.2020-30.9.2021, jonka aikana Ison-Britannian kansalaiset voivat hakea unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinnin vaihtamista erosopimuksen mukaiseksi oleskeluoikeudeksi. 

Mikä on kolmannen maan kansalainen?

Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan Euroopan unioniin kuulumattoman maan kansalaista, joka tarvitsee oleskeluluvan yli 90 päivää kestävää Suomessa oleskelua varten 

Erosopimuksen mukaisen oleskeluoikeuden hakeminen

Olen britti ja saavun Suomeen joulukuussa 2020. En ole rekisteröinyt oleskeluoikeuttani unionin kansalaisena Suomessa, enkä ole aikaisemmin asunut Suomessa. Mitä lupaa haen?

Hae erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta, jos saavut Suomeen ennen siirtymäkauden päättymistä torstaihin 31.12.2020 mennessä ja jatkat oleskelua Suomessa siirtymäkauden päättymisen jälkeen. Jos saavut Suomeen ensimmäisen kerran vasta siirtymäkauden päättymisen, eli 1.1.2021 tai sen jälkeen, et voi enää hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta. Hae tällöin oleskelulupaa muiden EU:n ulkopuolelta tulevien tapaan. Katso ohjeet oleskeluluvan hakemiseen sivulta migri.fi/oleskelulupa.

Olen Ison-Britannian kansalainen ja olen jo rekisteröinyt oleskeluoikeuteni. Olen ymmärtänyt, ettei minun enää tarvitse tehdä enää mitään. 

Kyllä tarvitsee. Sinun pitää hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta tai erosopimuksen mukaista pysyvää oleskeluoikeutta, jos haluat jatkaa oleskelua Suomessa siirtymäkauden päättymisen 31.12.2020 jälkeen. 

Oleskeluoikeutesi Suomessa on aikaisemmin perustunut unionin kansalaisia koskevaan vapaan liikkuvuuden oikeuteen. Britannian erottua EU:sta sinä et enää ole unionin kansalainen. Erosopimuksen tultua voimaan Ison-Britannian kansalaisia kohdellaan kuin he olisivat EU-kansalaisia aina siirtymäkauden päättymiseen, eli 31.12.2020 saakka. Tämän jälkeen oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EU-alueella ei enää koske Ison-Britannian kansalaisia. 

Jos sinulle myönnetään erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus Suomeen, saat todistukseksi oleskeluoikeudesta erosopimuksen mukaisen oleskelulupakortin.

Olen hakemassa erosopimuksen mukaista pysyvää oleskeluoikeutta. Sen mukaan minun on tullut oleskella laillisesti Suomessa 5 vuoden ajan. Mitä ”laillisesti” tarkoittaa?

Laillisella oleskelulla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että et ole uhka yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle ja toisaalta sitä, että olet oleskellut Suomessa viiden vuoden ajan vapaan liikkuvuuden direktiivissä vahvistetut edellytykset täyttäen, eli olet oleskellut Suomessa työntekijänä, itsenäisenä ammatinharjoittajana, opiskelija, perheenjäsenenä tai sinulla on ollut oleskelusi aikana riittävät varat itsesi ja perheenjäsentesi elättämiseen, eikä toimeentulosi Suomessa ole perustunut yksinomaan toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin sosiaalietuuksiin.

Poliisi/Maahanmuuttovirasto on myöntänyt minulle todistuksen unionin kansalaisen pysyvästä oleskeluoikeudesta. Tarvitseeko minun vielä tehdä jotakin?

Hae maksutta todistuksesi vaihtamista erosopimuksen mukaiseen pysyvään oleskeluoikeuteen. Tällöin sinulle myönnetään pysyvän oleskeluoikeuden osoittava oleskelulupakortti. Oleskelulupakortilla osoitat, että sinulla on erosopimukseen perustuva oleskeluoikeus Suomessa.

Ison-Britannian passini ei ole voimassa. Minulla on kuitenkin Suomen minulle myöntämä henkilökortti. Voinko hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta esittämällä Suomen myöntämän henkilökortin, Kela-kortin tai ajokortin?

Et voi. Sinun pitää esittää voimassa oleva Ison-Britannian sinulle myöntämä matkustusasiakirja kun haet erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta. Ison-Britannian kansalainen voi esittää joko Ison-Britannian myöntämän voimassa olevan passin tai henkilökortin. Jos sinulla ei ole voimassa olevaa matkustusasiakirjaa, hae matkustusasiakirjaa Ison-Britannian viranomaisilta mahdollisimman pian.

Miksi asiaani ei ole vieläkään käsitelty, vaikka olen jo kolme kuukautta sitten lähettänyt hakemukseni Enter Finlandissa? 

Oletko jo varannut ajan Maahanmuuttoviraston palvelupisteelle tai ulkomailla Suomen edustustoon/ulkoisen palveluntarjoajan lupakeskukseen? Emme voi käsitellä hakemustasi ennen kuin olet käynyt todistamassa henkilöllisyytesi, antamassa sormenjälkesi ja esittämässä hakemukseesi liittyvät alkuperäiset asiakirjat palvelupisteessä. 

Saavun Suomeen 1.1.2021. Tarkoituksenani on muuttaa Suomeen pysyvästi. Minulla on tililläni säästöjä, joiden avulla tulen toimeen. Voinko hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta jättämällä hakemuksen Enter Finlandin kautta 31.12.2020, vaikka en asu vielä Suomessa, enkä ehdi tunnistautumaan Maahanmuuttoviraston palvelupisteellä ennen maanantaita 4.1.2021?

Et voi. Et ole asunut Suomessa pysyvästi ennen siirtymäkauden päättymistä. Erosopimuksen mukaiset oikeudet eivät koske sinua. Voit hakea oleskelulupaa, kuten muut Euroopan unionin ulkopuolelta tulevat henkilöt.  

Voinko asioida Maahanmuuttoviraston palvelupisteessä ilman ajanvarausta?

Et voi. Sinun tulee varata aika asioidessasi Maahanmuuttoviraston palvelupisteessä. Seuraa Maahanmuuttoviraston asiakastiedotteita sivulta migri.fi/asiakastiedotteet. Voit hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta 1.10.2020-30.9.2021. Ison-Britannian kansalaisten perheenjäsenet voivat hakea oleskeluoikeutta myös hakujakson päättymisen 30.9.2021 jälkeen. Jos olet ulkomailla, katso sinua palvelevan Suomen edustuston tai ulkoisen palveluntarjoajan lupakeskuksen yhteystiedot finlandabroad.fi-verkkosivulta.

Asun Helsingissä. Voinko asioida Brexitiin ja erosopimuksen mukaiseen oleskeluoikeuden hakemiseen liittyen International House Helsingissä (IHH:ssa)? 

Et voi. International House Helsinki (IHH) palvelee asiakkaita EU-rekisteröinteihin liittyen. Erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus on eri lupatyyppi. Erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta hakiessa sinun pitää antaa sormenjäljet, joita ei teknisistä syistä johtuen voi antaa IHH:ssa.

Muutin vasta Suomeen ja ymmärsin, että soittamalla Maahanmuuttoviraston palvelunumeroon voin nopeuttaa asiaani. 

Et voi nopeuttaa hakemuksesi käsittelyä soittamalla puhelinpalveluun. Voit auttaa asiasi käsittelyä täyttämällä hakemuksesi kaikki kohdat huolellisesti verkkopalvelu Enter Finlandissa. Katso ohjeet erosopimuksen mukaisen oleskeluoikeuden hakemiseen täältä www.migri.fi/brexit.

Eikö unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinti ole sama asia kuin erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus?

Ne eivät ole sama asia. Unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinti, erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus ja oleskelulupa ovat kolme erilaista lupatyyppiä ja niitä koskee eri säännökset. Myös näiden lupien hakemisen ja myöntämisen edellytykset eroavat toisistaan.

Mitä jos minulle ei ole myönnetty oleskeluoikeuden rekisteröintiä ennen hakujakson alkamista (1.10.2020)? Voinko hakea uudestaan?

Jos olet saanut kielteisen päätöksen hakemukseesi, voit valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen. Olet saanut valitusohjeet päätöksesi liitteenä. Jos olet saanut kielteisen päätöksen, mutta olet nyt esimerkiksi työllistynyt, eli täytät tällä hetkellä oleskeluoikeuden edellytykset, voit hakea suoraan erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta 1.10.2020 alkaen / 30.9.2021 mennessä. Jotta sinulle voitaisiin myöntää erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus, sinun on asuttava Suomessa ja sinun on täytettävä erosopimuksen mukaiset oleskeluoikeuden edellytykset. Lisää tietoa oleskeluoikeuden edellytyksistä ja hakemisesta löydät sivulta migri.fi/brexit

Oleskeluoikeuteni on jo rekisteröity Suomessa ja haluan hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta. Mitä teen, jos en saa aikaa palvelupisteeseen?

Odota rauhassa uusien aikojen avautumista. Maahanmuuttovirasto on avannut erillisiä palveluaikoja erosopimuksen mukaisen oleskeluoikeuden hakemista varten. Kaikkia aikoja ei avata yhdellä kertaa, vaan niitä lisätään myöhemmin. Aikoja saattaa lisäksi avautua peruutuksista johtuen. Voit tarkistaa vapaat ajat ajanvarauspalvelustamme. Seuraa lisäksi asiakastiedotteitamme. Et voi asioida Maahanmuuttoviraston palvelupisteessä ilman ajanvarausta. Jos olet ulkomailla, katso tiedot sinua palvelevasta edustustosta tai ulkoisen palveluntarjoajan lupakeskuksesta verkkosivulta finlandabroad.fi

Erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta voit hakea hakujakson aikana 1.10.2020 - 30.9.2021. Koska sinulla on vuosi aikaa hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta, asiasi ei ole kiireellinen ja et voi siksi asioida Maahanmuuttoviraston palvelupisteellä vuoronumerolla. Maahanmuuttoviraston puhelinpalvelun työntekijät eivät myöskään voi varata aikaa puolestasi. Et siis voi tehdä ajanvarausta soittamalla Maahanmuuttoviraston puhelinpalveluun tai olemalla Maahanmuuttovirastoon yhteydessä sähköpostitse.

Jos olet ulkomailla, katso tiedot sinua palvelevasta edustustosta tai ulkoisen palveluntarjoajan lupakeskuksesta verkkosivulta finlandabroad.fi.

Saavun Suomeen 1.10.2020. Voinko hakea samalla käynnillä ennen vuoden vaihdetta sekä EU-rekisteröintiä, että erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta? 

Et voi. Sinun ei tarvitse hakea EU-rekisteröintiä. Hae suoraan erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta. 

Olen asunut Suomesta vuodesta 2001 alkaen ja minulla on Suomessa puoliso ja kolme lasta. Olen tehnyt pysyvän rekisteröinnin maistraatissa vuonna 2001. Mitä minun tulee tehdä, että voin vaihtaa oleskeluoikeuteni erosopimuksen mukaiseen pysyvään oleskeluoikeuteen.

Tarkista Maahanmuuttovirastosta oletko rekisteröinyt oleskeluoikeutesi. On mahdollista, että olet rekisteröinyt osoitteesi maistraatissa ja maistraatti on voinut merkitä väestötietojärjestelmään kotikuntasi ja pysyvän osoitteesi. Maistraatti ei kuitenkaan hoida, tai ole hoitanut unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröintejä. Vuoteen 2017 saakka unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinnistä vastasi poliisi. Lisäksi poliisi myönsi EU-kansalaiselle todistuksen pysyvästä oleskeluoikeudesta vuoteen 2017 saakka. 

Vuoden 2017 jälkeen rekisteröinneistä ja todistusten myöntämisestä on vastannut Maahanmuuttovirasto. Jos et ole rekisteröinyt oleskeluoikeuttasi poliisilla tai Maahanmuuttovirastossa, ole välittömästi yhteydessä Maahanmuuttovirastoon sähköpostitse varmistaaksesi onko oleskeluoikeutesi jo rekisteröity ja hae erosopimuksen mukaista pysyvää oleskeluoikeutta 1.10.2020 alkaen Maahanmuuttovirastosta erillisellä hakemuksella.

Minulla on pysyvä oleskelulupa ja minulla on ollut tarra passissani. Passini on vanhentunut vuonna 2016, enkä saanut uutta tarraa. Sain aikaisemmin tiedon, ettei minun tarvitse enää hakea mitään lupaa Maahanmuuttovirastosta. 

Osalla Ison-Britannian kansalaisista, jotka ovat muuttaneet Suomeen ennen vapaan liikkuvuuden säännösten voimaantuloa 29.4.2004, oleskeluoikeuden osoituksena saattaa edelleen olla tuolloin voimassa olleen ulkomaalaislain mukainen oleskelulupa, jota ei ole vaihdettu unionikansalaisen rekisteröintitodistukseen. 

Sinulla voi myös olla pysyvä oleskelulupa. Pysyvän oleskeluluvan osoitukseksi passiisi on laitettu tarra. Passiin laitettava tarra on korvattu oleskelulupakortilla vuonna 2012. Sinun olisi pitänyt hakea joko unionin kansalaisen rekisteröintitodistusta tai uusia oleskelulupakorttisi passisi voimassaoloajan päättymisen jälkeen.

Hae pysyvän oleskelulupasi vaihtoa maksutta erosopimuksen mukaiseksi pysyväksi oleskeluoikeudeksi. Hakemisohjeet löydät sivulta migri.fi/pysyvan-oleskeluoikeuden-vaihtaminen

Olen asunut 5 vuotta Suomessa. Eikö minulla ole jo suoraan lain nojalla pysyvä asema, nettisivujenne mukaan minulla on? 

Ison-Britannian kansalaisten, jotka eivät aikaisemmin ole hakeneet todistusta unionin kansalaisen pysyvästä oleskeluoikeudesta, pitää hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta tai erosopimuksen mukaista pysyvää oleskeluoikeutta. Niille, joilla unionin oikeuden mukainen todistus pysyvästä oleskeluoikeudesta jo on, oleskeluoikeuden vaihtaminen erosopimuksen mukaiseen oleskeluoikeuteen on maksutonta.

Unionin kansalaisella, joka on oleskellut Suomessa laillisesti ja yhtäjaksoisesti viisi vuotta, on oikeus pysyvään oleskeluun. Unionin kansalaiselle todistuksen hakeminen on vapaaehtoista ja hänellä on oikeus pysyvään oleskeluun, vaikka todistusta ei hakisi, kun 5 vuoden laillisen ja yhtäjaksoisen oleskelun edellytykset täyttyvät. Ison-Britannian erottua EU:sta Ison-Britannian kansalaiset eivät enää ole unionin kansalaisia, eikä vapaan liikkuvuuden oikeudet koske heitä. 

Olen britti ja olen rekisteröinyt oleskeluoikeuteni Suomessa. Olen nyt lähdössä ulkomaille töihin määräajaksi ja saavun takaisin Suomeen ensi vuonna (2021). En ehdi hakea erosopimuksen mukaista oleskeluasemaa. Miten toimin? Tuleeko minun tulla käymään Suomessa hakeakseni erosopimuksen mukaista oleskeluasemaa?

Jos haluat jatkaa oleskelua Suomessa, sinun pitää hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta hakujakson 1.10.2020 - 30.9.2021 aikana. Jos oleskelet tilapäisesti ulkomailla, voit hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta myös ulkomailta käsin. Tällöin hakemus jätetään Suomen edustustoon tai ulkoisen palveluntarjoajan lupakeskukseen. Jos sinulla on erityisen painava syy, voit hakea oleskeluoikeutta vielä hakujakson päättymisen jälkeen. Tällöin sinun on perusteltava miksi et ole voinut hakea oleskeluoikeutta hakujakson aikana.  Maahanmuuttovirasto arvioi tapauskohtaisesti onko esittämäsi syy erosopimuksen mukaisen oleskeluoikeuden hakemiseen myöhässä hyväksyttävä. 

Pitääkö minulla olla todistus unionin kansalaisen pysyvästä oleskeluoikeudesta ennen kuin voin hakea uutta erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta?

Ei tarvitse olla. Voit hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta, jos oleskelet pysyväisluonteisesti Suomessa ennen siirtymäkauden päättymistä 31.12.2020 ja aiot oleskella Suomessa myös siirtymäkauden päättymisen jälkeen. Jos sinulle on jo myönnetty todistus unionin kansalaisen pysyvästä oleskeluoikeudesta, hae maksutta todistuksesi vaihtamista erosopimuksen mukaiseen pysyvään oleskeluoikeuteen. Tällöin sinulle myönnetään oleskelulupakortti, jolla todistat, että sinulla on oleskeluoikeus Suomessa. 

Olen britti ja oleskeluoikeuteni on rekisteröity Suomessa. Erosopimuksen mukaan Ison-Britannian kansalaisten oikeus vapaaseen liikkuvuuteen päättyy siirtymäkauden päättyessä, eli 1.1.2021. Jos haen erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta vasta heinäkuussa 2021, onko oleskeluni ollut laillista ajalla 1.1.2021 - 1.7.2021? Mihin oleskeluoikeuteni tuolla ajalla Suomessa perustuu?

Kun olet Ison-Britannian kansalainen ja oleskeluoikeutesi Suomessa on rekisteröity, sinun ja perheenjäsentesi oleskelu Suomessa on laillista hakujakson aikana 1.10.2020-30.9.2021. Oleskelusi on laillista siirtymäkauden jälkeen, kunnes erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus on myönnetty tai siihen saakka kunnes olet saanut hakemukseesi lainvoimaisen päätöksen. Jos et hae erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta 30.9.2021 mennessä, oleskelusi Suomessa ei ole enää laillista.

Euroopan unionin oikeuteen kuuluva ja erosopimuksen takaama vapaa liikkuvuus päättyy Ison-Britannian kansalaisilta ja heidän perheenjäseniltään siirtymäkauden päättyessä 31.12.2020. Siirtymäkauden jälkeen heidän maassa oleskelunsa ei perustu vapaaseen liikkuvuuteen, vaan Euroopan unionin oikeuden perusteella myönnettyyn oleskeluoikeuteen, joka heille on myönnetty aiemmin tai jota he ovat hakeneet ennen siirtymäkauden päättymistä, taikka erosopimuksen mukaiseen oleskeluoikeuteen.

Kun haet erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta, sinulle annetaan todistus hakemuksen vireille jättämisestä. 

Olen hakemassa erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta. Onko minulla oikeus työskennellä tai opiskella Suomessa siirtymäkauden päättymisen 31.12.2020 jälkeen?

Sinulla on jatkossakin oikeus työskennellä, harjoittaa yritystoimintaa ja opiskella Suomessa. 

Minulle on myönnetty erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus. Oleskeluni peruste lupaa hakiessani oli opiskelu. Minulle on tarjottu työpaikkaa. Kun oleskeluni peruste muuttuu, pitääkö minun hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta uudestaan työntekijänä?

Ei pidä. Kun erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus on myönnetty, Ison-Britannian  kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä ei tarvitse hakea uutta oleskeluoikeutta, vaikka he esimerkiksi vaihtaisivat työpaikkaa, ryhtyisivät yrittäjiksi, opiskelijasta työntekijäksi tai työntekijästä eläkeläiseksi. Erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus sisältää oikeuden opiskeluun, työntekoon ja yritystoiminnan harjoittamiseen.

Olen Suomessa asuva Ison-Britannian kansalainen ja en ole hakenut brexit-lupaa 30.9.2021 mennessä. Mitä voin tehdä nyt?

Voit yhä hakea brexit-lupaa, jos sinulla on perusteltu syy hakemuksen jättämiseen myöhässä. 

  • Kerro hakemuksen lisätietoja-kentässä kaikki ne olosuhteet ja syyt, joiden vuoksi et ole jättänyt hakemustasi määräaikaan mennessä. 
  • Liitä hakemukseen myös mahdolliset liiteasiakirjat, joilla osoitat, että sinulla on perusteltu syy. Liite voi olla esimerkiksi lääkärintodistus.  

Migri.fi:n hakemusopas auttaa sinua valitsemaan oikean brexit-hakemuksen. Vaikka jätät brexit-lupaa koskevan hakemuksen myöhässä, oikeutesi työskennellä tai opiskella jatkuu hakemuksen käsittelyn ajan. 

Jos sinulla ei ole perusteltua syytä hakea brexit-lupaa myöhässä, sinun täytyy hakea jatkolupaa 

Jatkolupa on määräaikainen oleskelulupa, joka myönnetään usein samalla perusteella, kuin ensimmäinen lupasi tai oleskeluoikeutesi. Voit hakea jatkolupaa myös uudella perusteella. Muista, että sinun pitää täyttää kyseisen oleskeluluvan edellytykset. Migri.fi:n hakemusopas auttaa sinua valitsemaan oikean hakemuksen. 

Jatkolupa myönnetään kansallisen lain mukaan, eli oleskelulupaa hakemalla et saa erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta.  

Olen Ison-Britannian kansalainen. Aviopuolisoni on Suomen kansalainen. Voinko hakea Brexit-lupaa tällä perusteella?

Brexit-lupaa ei voi saada pelkästään sillä perusteella, että puolisosi on Suomen kansalainen. Sinun pitää täyttää jokin erosopimuksen mukainen oleskeluoikeuden edellytys. Sinulla on peruste Suomessa oleskelullesi, jos olet muuttanut Suomeen ennen 1.1.2021 ja olet  

  • työntekijä
  • itsenäinen ammatinharjoittaja
  • opiskelija
  • tai henkilö, jolla on riittävät varat Suomessa elämiseen
    • Varojen alkuperällä ei ole merkitystä. Ne voivat olla myös Suomen kansalaisen puolisosi varoja, joilla hän turvaa sinun ja mahdollisten muiden perheenjäsentenne toimeentulon Suomessa.

Jos täytät jonkin edellä mainituista edellytyksistä, hae tilanteestasi riippuen 

Jos sinulla ei ole edellä mainittuja itsenäisiä erosopimuksen mukaisia oleskeluoikeuden edellytyksiä, hae tilanteestasi riippuen EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukorttia tai oleskelulupaa.

Hae EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukorttia, jos 

  • suomalainen puolisosi on asunut toisessa EU-jäsenvaltiossa yli 3 kuukauden ajan ja teidän perheenjäsenyyteenne johtanut suhde on alkanut tai syventynyt tuolloin.
    • Jos olette asuneet Iso-Britanniassa, Suomen kansalaisen puolisosi on pitänyt asua siellä yli 3 kuukautta ennen 1.1.2021.

Puolisosi on tällöin käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja voit siksi hakea EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukorttia. Lue hakuohjeet sivulta migri.fi/perheenjasenen-oleskelukortti.

Hae oleskelulupaa, jos

  • puolisosi ei ole oleskellut yli 3 kuukautta siinä EU-jäsenvaltiossa, jossa perhesuhteenne alkoi.

Lue ohjeet oleskeluluvan hakemiseen sivulta migri.fi/oleskelulupa. Voit etsiä tilanteeseesi sopivan oleskelulupahakemuksen käyttämällä hakemusopastamme

Oleskelu Suomen ulkopuolella

Kuinka kauan voin oleskella Suomen ulkopuolella, kun olen saanut erosopimuksen mukaisen oleskeluaseman? 

Jotta voit saada erosopimuksen mukaisen oleskeluoikeuden, sinun tulee asua pysyväisluonteisesti Suomessa. Voit menettää oleskeluoikeutesi, jos tilapäinen oleskelusi Suomen ulkopuolella kestää liian kauan. Oleskelusi Suomessa tulee lisäksi olla riittävän yhtäjaksoista, jotta se kerryttäisi oleskeluaikaasi niin, että voit saada pysyvän oleskeluoikeuden. Sallittuja ovat kuitenkin seuraavat poissaolot:

  • tilapäiset poissaolot, jotka eivät ylitä yhteensä kuutta kuukautta vuodessa
  • pidemmät poissaolot asevelvollisuuden suorittamista varten
  • yksi enintään 12 peräkkäisen kuukauden poissaolo tärkeästä syystä, kuten:
    • raskaus ja synnytys
    • vakava sairaus
    • opiskelu tai ammatillinen koulutus
    • siirto toiseen EU-jäsenvaltioon tai kolmannen maan alueelle työtehtävää varten.

Erosopimuksen perusteella myönnettävät oikeudet kuuluvat sinulle koko elinikäsi, ellet lakkaa täyttämästä vahvistettuja edellytyksiä. Pysyvän oleskeluoikeuden menetät, jos oleskelusi Suomen ulkopuolella kestää yhtäjaksoisesti yli viisi vuotta.  

Voinko oleskella ja työskennellä muissa EU-maissa, kun minulle on myönnetty Suomessa erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus?

Sinulle myönnetty erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus ja työnteko-oikeus koskevat ainoastaan Suomea. Oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ei koske Ison-Britannian kansalaisia siirtymäkauden päättymisen, eli 31.12.2020 jälkeen. Voit liikkua Schengen-alueella passilla ja oleskeluoikeustodistuksella enintään 90 päivää minkä tahansa 180 päivän jakson aikana, mutta sinulla ei ole enää vapaata Euroopan unionin oikeuteen perustuvaa oikeutta tai erosopimukseen perustuvaa oikeutta asettautua toiseen EU-jäsenvaltioon asumaan ja työskentelemään. Tiedustele 1.1.2021 alkaen oleskelulupaan liittyviä asioita sen maan viranomaiselta, jonne olet muuttamassa.

En ole vielä oleskellut Suomessa 5 vuotta. Olen muuttamassa tilapäisesti töihin Suomen ulkopuolelle. Voinko vielä siirtymäkauden päättymisen jälkeen saada pysyvän oleskeluoikeuden? Miten? Kuinka kauan voin oleskella ulkomailla, jotta pysyvän oleskeluoikeuden muodostuminen ei estyisi?

Voit hakea erosopimuksen mukaista pysyvää oleskeluoikeutta vielä siirtymäkauden päättymisen 31.12.2020 jälkeen, jos täytät pysyvän oleskeluoikeuden edellytykset. Jos sinulla ei ole koossa viiden vuoden laillista oleskelua Suomessa vielä siirtymäkauden loppuun mennessä, voit kerryttää sitä siirtymäkauden päättymisen jälkeen ja saada pysyvän oleskeluoikeuden myöhemmin.

Jotta sinulle voidaan myöntää erosopimuksen mukainen pysyvä oleskeluoikeus, sinulla on pitänyt olla peruste Suomessa oleskelullesi viiden vuoden ajan. Tämä tarkoittaa sitä, että olet ollut Suomessa työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana, olet oleskellut Suomessa perheenjäsenenä tai olet ollut Suomessa opiskelijana. Jos mikään edellä mainituista ei kohdallasi täyty, sinulla on täytynyt olla riittävät varat itsellesi ja perheenjäsenillesi. Sinulta ei edellytetä tiettyä rahamäärää, mutta sinun on pitänyt tulla toimeen omilla varoillasi. Toimeentulosi ei ole saanut lähtökohtaisesti perustua toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin. Henkilökohtaiset olosuhteet otetaan huomioon, kun toimeentulotasoa harkitaan. Saadaksesi erosopimuksen mukaisen pysyvän oleskeluoikeuden sinun täytyy siis osoittaa asiakirjaselvityksellä Suomessa oleskelusi perusteet viiden vuoden ajalta. Viiden vuoden oleskeluun voi sisältyä useita eri perusteita. Katso ohjeet hakemiseen sivulta migri.fi/erosopimuksen-mukainen-pysyva-oleskeluoikeus

Voit tietyissä tapauksissa oleskella ulkomailla ilman, että oleskeluoikeutesi kertyminen ei esty. Sallittuja ovat seuraavat poissaolot:

  • tilapäiset poissaolot, jotka eivät ylitä yhteensä kuutta kuukautta vuodessa
  • pidemmät poissaolot asevelvollisuuden suorittamista varten
  • yksi enintään 12 peräkkäisen kuukauden poissaolo tärkeästä syystä, kuten:
    • raskaus ja synnytys
    • vakava sairaus
    • opiskelu tai ammatillinen koulutus
    • siirto toiseen EU-jäsenvaltioon tai kolmannen maan alueelle työtehtävää varten.

Sinulla on pitänyt ollut peruste Suomessa oleskelullesi 5 vuoden ajan. 

Viiden (5) vuoden oleskelun yhtäjaksoisuuteen eivät vaikuta tilapäiset poissaolot, jotka eivät ylitä yhteensä kuutta kuukautta vuodessa, pidemmät poissaolot asevelvollisuuden suorittamista varten tai yksi enintään kahdentoista peräkkäisen kuukauden poissaolo tärkeästä syystä, kuten esimerkiksi. raskaus ja synnytys, vakava sairaus, opiskelu tai ammatillinen koulutus, siirto työtehtäviä varten toisen EU-valtion tai kolmannen maan alueelle. 

Olen matkustanut Isoon-Britanniaan 31.8.2020. Haluan kuitenkin palata Suomeen. Onko sillä väliä, tulenko takaisin Suomeen ennen 31.12.2020 vai huhtikuussa 2021? 

Riippuen tilanteestasi Suomeen saapumisen ajankohdalla voi olla merkitystä. Jos olet oleskellut pysyvästi Suomessa ennen 31.12.2020, voit palata Suomeen huhtikuussa 2021 ja hakea silloin erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta. Voit hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta aina 30.9.2021 asti, eli hakujakson päättymiseen saakka. Jos saavut Suomeen vasta huhtikuussa 2021, et voi hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta Suomesta siirtymäkauden päättymisen jälkeen 31.12.2020, vaan sinun pitää hakea oleskelulupaa, kuten muutkin kolmannen maan kansalaiset. 

Olen Ison-Britannian kansalainen. Asun Ruotsissa Haaparannalla mutta käyn Suomessa Torniossa töissä. Voinko jatkaa työskentelyä Suomessa siirtymäkauden päätyttyä? 

Kyllä. Erosopimus suojelee myös rajatyöntekijöitä. Rajatyöntekijä on henkilö, joka työskentelee tai harjoittaa itsenäisesti ammattia yhdessä EU-jäsenvaltiossa, mutta asuu toisessa EU-jäsenvaltiossa. Voit jatkaa työskentelyä Torniossa, vaikka asut Haaparannalla. Voit hakea Suomen Maahanmuuttovirastolta erosopimuksen mukaista asiakirjaa, joka todistaa sinun olevan erosopimuksen suojaama rajatyöntekijä. Asiakirja helpottaa matkustamista Suomeen, täällä työskentelemistä ja palaamista Ruotsiin. 

Olen hakenut brexit-lupaa Suomessa ja odotan päätöstä. Olen nyt ulkomailla. Voinko palata Suomeen, vaikka en ole vielä saanut päätöstä?

Voit matkustaa pois Suomesta ja palata Suomeen, vaikka et ole vielä saanut päätöstä brexit-lupaan. Tarvitset Suomeen palaamista varten 

  • voimassa olevan passin tai kansallisen henkilöllisyystodistuksen, sekä
  • hakemuksesi vireilläolotodistuksen.
    • Olet saanut vireilläolotodistuksen, kun kävit tunnistautumassa Maahanmuuttoviraston palvelupisteessä. Voit myös itse tulostaa vireilläolotodistuksen EnterFinland -palvelussa, jos olet jättänyt hakemuksen verkossa. 

Rajavartiolaitos vastaa rajavalvonnasta. Saat lisätietoa mahdollisista maahantulorajoituksista Rajavartiolaitoksen verkkosivuilta.

Erosopimuksen mukainen pysyvä oleskelulupakortti

Minulla on todistus unionin kansalaisen pysyvästä oleskeluoikeudesta ja voin siksi vaihtaa todistukseni erosopimuksen mukaiseen pysyvään oleskeluoikeuteen maksutta. Maahanmuuttoviraston internet-sivujen mukaan oleskelulupakortti on kuitenkin voimassa vain 5 viisi vuotta. Jos minulla on erosopimuksen mukainen pysyvä oleskelukortti, eikö se tarkoita sitä, että myös minun oleskelulupakorttini on voimassa pysyvästi?

Vaikka sinulla on pysyvä oleskeluoikeus, sinulle myönnettävä oleskeluoikeuden osoittava oleskelulupakorttisi on voimassa 5 vuotta kerrallaan. Oleskelulupakortissa olevaan siruun tallennetaan biometriset tunnisteet. Oleskelulupakortin sirulle tallennetaan biometrisinä tunnisteina muun muassa kasvokuva ja kaksi sormenjälkeä. Sirun tietoturvan takaamiseksi kortti on uusittava 5 vuoden välein.


Perheenjäsenet

Olen Ison-Britannian kansalainen. Minulla on ulkomailla asuva 3. maan kansalainen puoliso, eikä hän pääse Suomeen ennen siirtymäkauden päättymistä 31.12.2020. Olemme avioituneet vuonna 2007. Voiko puolisoni hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta vielä 31.12.2020 jälkeen? Mitä hän voi tehdä asian eteen?

Perheenjäsenesi voivat hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta myös siirtymäkauden päättymisen 31.12.2020 ja hakujakson päättymisen 30.9.2021 jälkeen, jos:

  • olet Ison-Britannian kansalainen ja sinulle on myönnetty erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus Suomessa
  • olet asunut ennen siirtymäkauden päättymistä 31.12.2020 ja oleskelet Suomessa myös siirtymäkauden päättymisen jälkeen.

Perheenjäsenesi voivat hakea erosopimuksen mukaista perheenjäsenen oleskeluoikeutta myös ulkomailla. Tällöin he jättävät hakemuksensa Suomen edustustoon, tai ulkoisen palveluntarjoajan lupakeskukseen. 

Niin sanotut tulevat puolisot eivät kuulu erosopimuksen piiriin, jos parisuhde tai perheenjäsenyys muodostetaan siirtymäkauden, eli 31.12.2020 jälkeen. Heidän maahantuloonsa ja maassa oleskeluunsa sovelletaan kolmansien maiden kansalaisia koskevia säännöksiä, eli heidän on haettava oleskelulupaa.

Olen britti ja tapasin puolisoni huhtikuussa 2019. Puolisoni ei ole EU-kansalainen. Olemme asuneet seurustelumme ajan eri maissa, eli olemme olleet etäsuhteessa. Menemme naimisiin 1.3.2021, jonka jälkeen puolisoni muuttaa luokseni Suomeen. Voiko hän tuolloin hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta perheenjäsenenäni?

Ei voi. Ette ole asuneet yhdessä 2 vuotta ettekä ole olleet naimisissa ennen siirtymäkauden päättymistä 31.12.2020. Niin sanotut tulevat puolisot eivät kuulu erosopimuksen piiriin, jos avioliitto tai rekisteröity parisuhde solmitaan siirtymäkauden, eli 31.12.2020 jälkeen. Heidän maahantuloonsa ja maassa oleskeluunsa sovelletaan kolmansien maiden kansalaisia koskevia säännöksiä. Puolisosi pitää hakea oleskelulupaa.

Olen britti ja oleskeluoikeuteni on rekisteröity Suomessa. Olen raskaana ja lapseni syntyy siirtymäkauden päättymisen jälkeen huhtikuussa 2021. Voinko hakea lapselleni erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta?

Kyllä voit. Erosopimuksen soveltamisalaan kuuluvat tietyin edellytyksin myös lapset, jotka syntyvät tai jotka adoptoidaan laillisesti siirtymäkauden päättymisen, eli 31.12.2020 jälkeen.

Olen Ison-Britannian kansalainen ja asunut Suomessa 2 vuotta. Tulin alun perin Suomeen perhesiteen perusteella suhteessa Ison-Britannian kansalaiseen aviopuolisooni, mutta olemme nyt eroamassa. Meillä on myös kaksi lasta Suomessa. Kuinka Brexit ja avioero vaikuttavat oleskeluuni?

Avioero ei vaikuta oleskeluoikeuteesi. Mahdolliset tulevat perheenjäsenesi eivät kuitenkaan voi hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta suhteessa sinuun, koska sinun oleskeluoikeutesi Suomessa perustuu perheenjäsenyyteen.

Perheenjäseneni tarvitsee Suomeen tuloa varten viisumin, mutta en löydä viisumin hakemiseen liittyen tietoa Maahanmuuttoviraston verkkosivuilta?

Maahanmuuttovirasto ei myönnä viisumeita ja emme siksi anna neuvoja viisumihakemuksiin liittyen. Katso lisätietoa viisumin hakemisesta ulkoministeriön verkkosivuilta osoitteesta um.fi/viisumi-suomeen.

Olen Ison-Britannian kansalainen. Olen Suomen kansalaisen aviopuoliso. Minä en ole työntekijä, itsenäinen ammatinharjoittaja tai opiskelija. Olen alkanut seurustelemaan Suomen kansalaisen puolisoni kanssa asuessamme Espanjassa, jossa työskentelimme samassa työpaikassa. Mitä lupaa haen?

Jos sinulla on riittävät varat itsellesi ja perheenjäsenillesi, voit hakea oleskeluoikeutta erosopimuksen perusteella. Varojen alkuperällä ei ole merkitystä, ne voivat olla esimerkiksi omia varojasi, tai puolisosi varoja joilla puolisosi turvaa sinun ja perheenjäsentenne toimeentulon Suomessa.

Jos sinulla ei ole itsenäisiä erosopimuksen mukaisia oleskeluoikeuden edellytyksiä, et voi hakea erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta.

Jos suomalainen puolisosi on asunut Espanjassa, eli toisessa EU-jäsenvaltiossa yli 3 kuukauden ajan, jonka aikana perheenjäsenyyteenne johtanut suhde alkoi, hän on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen. Voit tällöin hakea unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukorttia

Jos suomalainen puolisosi on asunut Espanjassa alle 3 kuukautta, hän ei voi vedota vapaan liikkuvuuden mukaisiin perheenyhdistämissääntöihin. Voit tällöin hakea oleskelulupaa Suomen kansalaisen puolisona. Oleskelulupa myönnetään Suomen kansallisen lain perusteella, etkä saa sen perusteella erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta.

Toisen EU-maan kansalaisuus

Olen britti ja olen saanut Irlannin, eli toisen EU-maan kansalaisuuden. Voiko Maahanmuuttovirasto päivittää tiedot toisen EU-maan kansalaisuudestani väestötietojärjestelmään?

Ei voi. Sinun pitää itse päivittää kansalaisuustietosi väestötietojärjestelmään ja varata tarvittaessa aika Digi- ja väestötietovirastossa asiointiin. Kun päivitetyt kansalaisuustietosi ovat väestötietojärjestelmässä, ilmoita siitä Maahanmuuttovirastolle. Maahanmuuttovirasto ei voi kirjata toista EU-kansalaisuutta tietoihisi, ennen kuin ne ovat oikein väestötietojärjestelmässä.

Toimi näin:

Varmista, että kotikuntasi ja toinen kansalaisuutesi on merkitty oikein väestötietojärjestelmään Digi- ja väestötietovirastossa. Tee sen jälkeen ilmoitus Maahanmuuttovirastolle:

  1. Lähetä kopio passisi henkilötietosivusta sähköpostilla. Suosittelemme sinua käyttämään salattua sähköpostia: securemail.migri.fi. Voit lähettää kopion myös postitse osoitteeseen PL 10, 00086 Maahanmuuttovirasto tai jättää kopion palvelupisteeseemme.
  2. Kirjaamme toisen EU-kansalaisuuden tietoihisi. Jos haluat kirjallisen vahvistuksen siitä, että olet rekisteröitynyt toisen EU-kansalaisuuden perusteella, voit tehdä meille maksullisen todistuspyynnön. Emme kuitenkaan edellytä, että sinulla on rekisteröinnistä kirjallinen todistus tallessa.