Maahanmuuttovirasto sosiaalisessa mediassa
Youtube
Maahanmuuttoviraston tuottamat videot on koottu Youtube-kanavaamme.
Maahanmuuttovirastolla on asiakkaille suunnattu Facebook-sivu. Jaamme sivulla tietoa ja toimintaohjeita esimerkiksi oleskeluluvista, kansalaisuudesta ja turvapaikan hakemisesta.
Palveluneuvojamme vastaa sivulla asiakkaiden esittämiin yleisiin kysymyksiin. Tietoturvan vuoksi meille ei voi lähettää yksityisviestejä. Palvelemme sivulla sinua suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.
Maahanmuuttovirastolla on yleisprofiili Twitterissä:
- viraston yleisprofiili @Maahanmuuttovir
Viraston yleisprofiilia ylläpitää Maahanmuuttoviraston viestintä.
Twitterissä kerromme Maahanmuuttoviraston työstä ja jaamme ajankohtaista tietoa esimerkiksi tilastoista. Twitterissä kanssamme on mahdollista keskustella ja kysyä vastuullemme kuuluvista aihepiireistä.
Kuten muissakin kanavissa, viestimme avoimesti ja faktojen pohjalta. Tarvittaessa otamme myös kantaa suomalaisten viranomaisten perusarvojen pohjalta, esimerkiksi rasismia vastaan tai perus- ja ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolesta.
Keskustelun periaatteet
Periaatteenamme Twitterissä on vastata kaikkiin asiallisiin kysymyksiin tasapuolisuuden periaatetta noudattaen. Pitkäkestoisiin väittelyihin emme lähde mukaan.
Tarvittaessa ohjaamme kysyjän oikean tahon puoleen, jos kysymys kuuluu esimerkiksi toisen viranomaisen toimivaltaan.
Yksittäisiä asiakkaitamme koskevia asioita emme voi kommentoida Twitterissä salassapitovelvollisuuden takia.
Voimme estää viestinnän Maahanmuuttoviraston profiileihin sellaisilta käyttäjiltä, jotka jakavat meille toistuvasti rasistista, rikokseen yllyttävää tai muuten häiritseviä viestejä. Emme ilmoita estoista erikseen.
Maahanmuuttovirastolla on LinkedIn-sivu, jonka kautta jaamme tietoa avoinna olevista työpaikoistamme ja Maahanmuuttovirastosta työnantajana. LinkedInistä voit lukea esimerkiksi viraston ajankohtaisista tapahtumista ja uutisista sekä tutustua Maahanmuuttoviraston tarjoamiin monipuolisiin työtehtäviin.
Maahanmuuttovirastolla on opiskelijoille ja tutkijoille suunnattu Instagram-tili (@maahanmuuttovir). Instagramissa jaamme tietoa ja ohjeita opiskelijoiden ja tutkijoiden oleskelulupiin liittyen.
Voit esittää meille kysymyksiä Instagramissa suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Tietoturvan vuoksi meille ei voi lähettää yksityisviestejä.
Järjestämme Redditissä AMA-sessioita käyttäjällä u/maahanmuuttovir. AMA-sessio on lyhenne sanoista "Ask Me Anything" eli suomeksi "Kysy mitä vain". AMA-tilaisuuksissa vastaamme kysymyksiin ja jaamme tietoa luvista ja palveluistamme. Kysymyksiä voi esittää meille englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi. Tietoturvan vuoksi meille ei voi lähettää yksityisviestejä. Voit myös halutessasi tagata tilimme, jos haluat kysyä meiltä kysymyksiä tietyissä julkaisuissa.