Hyppää sisältöön

Oppilaitokselle

Näille sivuille olemme koonneet tietoa erityisesti niille oppilaitoksille, joissa opiskelee ulkomaalaisia EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita.

Täältä löydät nopeasti vastauksia kysymyksiisi, jotka koskevat oppilaitoksen roolia lupaprosessissa. Olemme koonneet kuvallisen ohjeen oleskelulupakortin merkinnöistä avuksi lukuvuosimaksuvelvollisuuden selvittämiseksi. Sivuilta löydät tietoa myös opiskelijan työnteosta ja harjoittelusta, jatko-opiskelusta sekä turvapaikanhakijan opiskeluoikeudesta.

Oppilaitosinfo 20.1.2022 (vain suomeksi)

Webinaarissa käsiteltiin tutkijoiden ja opiskelijoiden oleskelulupia sekä tulevaa lakimuutosta ja sen odotettavissa olevia vaikutuksia oleskelulupiin. Lain tavoitteena on, että opiskelija saisi jatkossa ensimmäisen oleskeluluvan koko opintojen ajalle. Infotilaisuudessa esiintyivät Maahanmuuttoviraston edustajien lisäksi myös työ- ja elinkeinoministeriön ja ulkoministeriön edustajat.

Työ- ja elinkeinoministeriön edustaja kertoi hallituksen esityksestä tutkijoiden ja opiskelijoiden oleskelulupien lakimuutokseksi. Maahanmuuttoviraston esityksissä puolestaan tarkasteltiin muutosten vaikutuksia oleskelulupiin ja Enter Finlandin hakemuksiin. Ulkoministeriön edustajan puheenvuorossa saimme kuulla ajankohtaista tietoa Suomen edustustojen tilanteesta ja opiskelijoiden lupahakemuksista.

Oppilaitosinfo 20.1.2022 (youtube.com)