Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa (P-EU)
Voit hakea pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupaa (P-EU), jos olet kolmannen maan kansalainen ja olet asunut Suomessa riittävän kauan. Sinun pitää täyttää myös muut oleskeluluvan edellytykset.
Kolmannen maan kansalainen on jonkin muun kuin Euroopan unionin jäsenvaltion, Norjan, Islannin, Liechtensteinin tai Sveitsin kansalainen.
P-EU-oleskelulupa on voimassa toistaiseksi eli sen voimassaoloaikaa ei ole rajoitettu. Sinun pitää kuitenkin uusia oleskelulupakorttisi 5 vuoden välein.
Voit hakea P-EU-oleskelulupaa, kun täytät edellytykset
-
Asut Suomessa laillisesti. Tämä tarkoittaa, että sinulla on voimassa jokin seuraavista:
-
jatkuva (A) oleskelulupa
-
pysyvä (P) oleskelulupa
-
EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti
-
Erosopimuksen mukainen oleskeluoikeus eli brexit-lupa
-
-
Olet asunut Suomessa laillisesti viimeiset 5 vuotta jatkuvalla (A) oleskeluluvalla ennen hakemuksen jättämistä.
-
Sinulla on voimassa oleva kansalaisuusvaltiosi myöntämä passi.
-
Jos sinulla on pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema Suomessa, sinulta ei edellytetä kansalaisuusvaltiosi passia.
-
-
Sinulla on riittävästi rahaa Suomessa elämistä varten.
-
Voit todistaa toimeentulosi esimerkiksi työnteolla, yritystoiminnalla, eläkkeellä, tietyillä etuuksilla tai varallisuudella. Lue lisää sivulta Toimeentuloedellytys.
-
Jos olet tehnyt rikoksia tai olet epäiltynä rikoksesta, et välttämättä saa P-EU -oleskelulupaa.
Näin lasket asumisajan P-EU-oleskelulupaa varten
Sinulla on jatkuva (A) tai pysyvä (P) oleskelulupa:
-
Jos oleskelet Suomessa jatkuvalla (A) oleskeluluvalla tai pysyvällä (P) oleskeluluvalla, asumisaika alkaa ensimmäisen jatkuvan (A) oleskeluluvan alkamispäivästä.
-
Jos sinulla oli jatkuva (A) oleskelulupa jo Suomeen saapuessasi, asumisaika alkaa päivästä, jolloin saavuit Suomeen.
Sinulla on oleskelulupa kansainvälisen suojelun perusteella:
Jos olet saanut oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella, asumisaika alkaa päivästä, jolloin jätit kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen.
Sinulla on EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti:
Jos oleskelet Suomessa EU-kansalaisen perheenjäsen oleskelukortilla, asumisaika alkaa laillisen ja yhtäjaksoisen oleskelun alkamispäivästä. Yleensä tämä tarkoittaa päivää, jolloin muutit Suomeen.
Sinulla on brexit-lupa:
Jos oleskelet Suomessa erosopimuksen mukaisella oleskeluoikeudella eli brexit-luvalla, asumisaika alkaa laillisen ja yhtäjaksoisen oleskelun alkamispäivästä. Yleensä tämä tarkoittaa päivää, jolloin muutit Suomeen.
Jos sinulla on aiemmin ollut tilapäinen (B) oleskelulupa, emme laske 5 vuoden vaadittuun asumisaikaan sitä aikaa, jonka asuit Suomessa B-luvalla.
Sinulla on EU:n sininen kortti:
Voimme laskea vaadittuun asumisaikaan mukaan myös laillisen asumisen jossakin toisessa EU-maassa, jos
-
olet asunut Suomessa vähintään 2 vuotta EU:n sinisellä kortilla välittömästi ennen kuin haet lupaa ja
-
olet ennen tätä asunut vähintään 12 kuukautta toisessa EU-maassa toisen EU-maan myöntämällä EU:n sinisellä kortilla ja
-
asunut EU-alueella vähintään 5 vuotta yhtäjaksoisesti ja sinulla on ollut jokin seuraavista:
-
EU:n sininen kortti
-
erityisasiantuntijan oleskelulupa
-
tutkijan oleskelulupa
-
opiskelijan jatkuva (A) oleskelulupa
-
oleskelulupa kansainvälisen suojelun perusteella
-
Sinulla on opiskelijan oleskelulupa:
Et voi yleensä saada P-EU-oleskelulupaa, jos sinulla on tällä hetkellä oleskelulupa opiskelun perusteella.
Jos sinulla on aiemmin ollut opiskelijan jatkuva (A) oleskelulupa, asumisaikaan voidaan hyväksyä enintään puolet siitä ajasta, jonka olet oleskellut laillisesti Suomessa opiskelijan oleskeluluvalla.
Jos sinulla on aiemmin ollut tilapäinen (B) oleskelulupa, emme laske tätä aikaa B-luvalla mukaan 5 vuoden vaadittuun asumisaikaan.
Suomen ulkopuolella oleskelun vaikutus asumisaikaan
Suomessa asumisen pitää olla yhtäjaksoista. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa asumisessa ei ole ollut katkoja. Matkat Suomen ulkopuolelle saattavat katkaista yhtäjaksoisen asumisen.
Yhtäjaksoinen asuminen ei katkea, jos
-
oleskelet Suomen ulkopuolella yhtäjaksoisesti alle 6 kuukautta ja
-
poissaoloja on yhteensä enintään 10 kuukautta 5 vuoden aikana.
-
Erityisistä syistä voimme poiketa näistä aikarajoista. Syitä voivat olla esimerkiksi opiskelu, työskentely Suomen ulkopuolella tai lähisukulaisen vakava sairaus. Arvioimme päätöstä tehdessämme ulkomailla oleskelusi syyn ja keston.
-
Jos sinulla on EU:n sininen kortti, yhtäjaksoinen asuminen ei katkea, jos olet ollut EU:n ulkopuolella yhtäjaksoisesti alle 12 kuukautta ja poissaoloja on yhteensä enintään 18 kuukautta.
Hae P-EU-oleskelulupaa vasta, kun vaadittu asumisaika täyttyy
Vaaditun 5 vuoden asumisajan pitää täyttyä, kun jätät hakemuksen. Hakemuksen käsittelyaikaa ei lasketa mukaan asumisaikaan. Teemme hakemukseesi kielteisen päätöksen, jos olet jättänyt hakemuksen liian aikaisin eikä asumisaika ole täyttynyt. Jos et voi saada P-EU- oleskelulupaa, harkitsemme, voitko saada pysyvän (P) oleskeluluvan tai jatkuvan (A) oleskeluluvan.
Jos olet oleskellut Suomessa 4 vuotta jatkuvalla (A) oleskeluluvalla, voit hakea pysyvää oleskelulupaa. Jos 5 vuoden asumisaika P-EU-lupaa varten tai 4 vuoden asumisaika pysyvää lupaa varten ei täyty, hae jatkolupaa.
Jos olet EU-kansalaisen perheenjäsen eikä 5 vuoden asumisaikasi täyty vielä, hae uutta EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukorttia tai perheenjäsenen pysyvää oleskelukorttia.
Näin hakemus etenee, kun haet P-EU-oleskelulupaa
Submit the application in the e-service Enter Finland or on paper.
After you have filled in the application, you must visit a service point of the Finnish Immigration Service.
- If you have applied through the e-service, visit the Finnish Immigration Service to prove your identity, have your fingerprints taken and show the originals of the documents that you have attached to your application. If you submit your application through the e-service, pay for it there or when you visit a service point of the Finnish Immigration Service.
- If you have filled in a paper application, bring the filled-in application with you. Have your fingerprints taken, prove your identity and show the originals of the documents that you have attached to your application. Pay for your application at the service point.
You can find the expected processing times on the page Processing times. You may also use the Processing Time Checker to get an estimate on the remaining processing time of your application.
If we notice that something is missing from your application or if we need additional information from you, we will contact you.
You may legally reside in Finland during the processing of your application and the possible appeal process.
If you need to supplement your application, you can do so in one of the following ways:
- Electronic application
- Send the additional information in the e-service through the page "Send additional information". This is the only way you can supplement an electronic application.
- If you submitted a paper application:
- by post
- by email
- by bringing your additional documents to a service point or an office of the Finnish Immigration Service during their opening hours. There is a postbox meant for additional documents in all of our service points. Put your documents in the box.
Read more on the page Notify us of changes.
You may cancel your application at any time during its processing. Read more on the page Cancelling an application.
If you have applied for a residence permit through the e-service Enter Finland, you will get an e-mail or a text message when a decision has been made. You will also see it in your user account in the e-service.
If you applied for a residence permit by submitting a paper application, you will be informed about the decision by the police, or the Finnish Immigration Service will inform you about it by post.
Some decisions will be sent by post with an advice of delivery. Read more about collecting your letter on the Advice of delivery page.
If you are granted a residence permit, you will receive a residence permit card.
If you get a negative decision, you may be deported.
If you are not satisfied with the decision, you have the right to appeal against the decision to an Administrative Court. Instructions on how to appeal will be attached to the decision.
The majority of decisions made by the Administrative Courts are subject to a fee. Contact an Administrative Court to find out more about court fees.