Hyppää sisältöön

Suomen kansalaisuuden säilyttäminen 22-vuotiaana

Menetät Suomen kansalaisuuden automaattisesti, kun täytät 22 vuotta, jos

  • sinulla on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin toisen valtion kansalaisuus ja
  • sinulla ei ole ollut riittävää yhteyttä Suomeen.

Et menetä Suomen kansalaisuutta, jos sinulla on riittävä yhteys Suomeen

Yhteytesi Suomeen on riittävä, jos

  • olet syntynyt Suomessa ja kotikuntasi on Suomessa, kun täytät 22 vuotta tai
  • olet asunut Suomessa tai muussa Pohjoismaassa (Norja, Ruotsi, Tanska ja Islanti) yhteensä 7 vuotta ennen kuin täytit 22 vuotta tai
  • olet 18–21-vuotiaana
    • hakenut Suomen passia tai henkilökorttia tai saanut Suomen passin tai henkilökortin tai
    • suorittanut tai suoritat parhaillaan Suomessa varusmies- tai siviilipalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta tai
    • saanut Suomen kansalaisuuden hakemuksesta tai ilmoituksesta tai
    • ilmoittanut Suomen edustustolle tai Digi- ja väestötietovirastolle, että haluat säilyttää kansalaisuutesi.

Oletko saanut kirjeen kansalaisuuden menettämisen uhasta?

Maahanmuuttovirasto ilmoittaa Suomen kansalaisuuden menettämisen uhasta ja mahdollisuudesta säilyttää kansalaisuus. Lähetämme ilmoituksen joka vuosi 18 vuotta täyttäville henkilöille, joilla on ollut kotikunta Suomessa alle 7 vuotta ja joiden osoite löytyy väestötietojärjestelmästä.

Jos saat Maahanmuuttovirastolta kirjeen, että voit menettää Suomen kansalaisuuden, sinun kannattaa ilmoittaa Suomen edustustolle tai Digi- ja väestötietovirastolle, että haluat säilyttää kansalaisuutesi. Et voi tehdä ilmoitusta kunniakonsulaatille tai Maahanmuuttovirastolle. Ilmoitus pitää tehdä kirjallisena. Siihen kannattaa kirjoittaa omat henkilötiedot ja tieto siitä, että haluat säilyttää Suomen kansalaisuuden.

Digi- ja väestötietovirasto merkitsee Suomen kansalaisuuden automaattisen säilyttämisen ja menettämisen väestötietojärjestelmään ja ilmoittaa merkinnästä sinulle.

Jos menetät kansalaisuuden

Jos menetät Suomen kansalaisuuden 22-vuotiaana, koska sinulla ei ole ollut riittävää yhteyttä Suomeen, voit saada kansalaisuuden takaisin ilmoituksesta. Lue lisää sivulta Kansalaisuusilmoitus entiselle Suomen kansalaiselle.

Jos menetät Suomen kansalaisuuden automaattisesti, lapsesi ei menetä samalla Suomen kansalaisuutta