Hyppää sisältöön

Usein kysyttyä: Työnteko

Hakuehdot

Haluan muuttaa Suomeen tekemään ansiotyötä. En ole EU-kansalainen tai häneen rinnastettava. Miten minun täytyy toimia?

Jotta voisit muuttaa Suomeen työnteon perusteella, sinun pitää ensin löytää Suomesta työpaikka. Sen jälkeen tarvitset Suomen myöntämän oleskeluluvan työn perusteella. Hae ensimmäistä oleskelulupaa ulkomailla ja käy todistamassa henkilöllisyytesi Suomen edustustossa. Sinun pitää odottaa päätöksen valmistumista ulkomailla.

 Jos et ole varma, mikä on sinulle oikea hakemus, käytä hakemusopasta.

Voinko hakea työntekijän oleskelulupaa Suomessa, kun olen maassa vieraillessani löytänyt sopivan työpaikan?

Et voi. Ensimmäistä oleskelulupaa pitää yleensä hakea ennen Suomeen saapumista. Jos haet oleskelulupaa Suomessa, päätös on yleensä kielteinen.

Olen hakenut työntekijän oleskelulupaa, mutta työnantajani on vaihtunut. Miten minun täytyy toimia?

Jos uusi työsi kuuluu samaan ammattialaan, jolle olet hakenut työntekijän oleskelulupaa, voit täydentää hakemustasi ja vaihtaa hakemuksessa ilmoitettua työnantajaa siihen asti, kunnes teemme päätöksen hakemukseesi. Kun teemme päätöstä, huomioimme kaikki selvitykset ja ilmoitetut muutokset.

Jos olemme ehtineet tehdä päätöksen hakemukseesi, et voi enää täydentää tai muuttaa siinä ilmoitettuja tietoja. Jos uusi työsi on samalla ammattialalla, jolle oleskelulupasi on myönnetty, sinun ei kuitenkaan tarvitse hakea uutta työntekijän oleskelulupaa. Lue lisää sivulta Työpaikan vaihtaminen.

Jos uusi työsi on uudella ammattialalla, sinun pitää hakea sitä varten uusi työntekijän oleskelulupa. Työnteko-oikeus uudella ammattialalla alkaa vasta, kun olet saanut oleskeluluvan.

Jos uusi työsi on ammattialalla, joka on listattu valtakunnalliseksi työvoimapula-alaksi, sinun ei tarvitse hakea uutta työntekijän oleskelulupaa. Työntekijän oleskelulupasi pitää kuitenkin olla voimassa. Tarkista listaus valtakunnallisista työvoimapula-aloista Työvoimabarometri-verkkopalvelusta (tyovoimabarometri.fi/tyolupalinjaus).

Hakumenettely

Minulla on osakeyhtiö Suomessa. Haluan hakea oleskelulupaa. Minkä luvan tarvitsen?

Oleskelulupaa ei myönnetä vain sillä perusteella, että omistat osakkeita, vaan sinun pitää myös työskennellä yhtiössä ja työn tulee tapahtua Suomessa. Jos et ole varma, mikä on sinulle oikea hakemus, käytä hakemusopasta.

Voiko perheenjäseneni jättää hakemuksen samaan aikaan kuin minä? Käsitelläänkö hakemukset yhdessä?

Perheenjäsenesi voi jättää hakemuksensa samaan aikaan. Hakemuksia ei kuitenkaan välttämättä käsitellä yhdessä. On tärkeää, että sekä sinun että perheenjäsenesi hakemuksissa on kaikki tarvittavat tiedot ja liitteet, jotta käsittely on nopeampaa.

Työnteko-oikeus

Voinko tehdä töitä odottaessani päätöstä työperusteiseen oleskelulupahakemukseeni?

Kun ensimmäisen työperusteisen oleskelulupahakemuksesi käsittely on kesken, sinulla ei ole oikeutta työntekoon.

Poikkeuksena tästä ovat työt, joihin oleskelulupaa ei tarvita lainkaan. Ota kuitenkin huomioon, että näitäkin töitä voit tehdä ilman oleskelulupaa vain viisumin tai viisumivapauden voimassaolon ajan.

Jos sinulle on jo myönnetty oleskelulupa työnteon perusteella tai muu oleskelulupa, jonka nojalla olet oikeutettu työntekoon, voit jatkaa edellisen lupasi oikeuttamaa työntekoa samalla alalla jatkolupahakemuksesi käsittelyaikana. Edellytyksenä tälle on se, että olet hakenut jatkolupaa ennen edellisen lupasi päättymistä.

Voinko työskennellä Schengen-alueella Suomen myöntämällä työntekijän oleskeluluvalla?

Suomen oleskeluluvalla voit matkustaa lyhyeksi ajaksi muualle Schengen-alueella, mutta työntekoon se ei oikeuta. Jos haluat asua tai työskennellä toisessa Schengen-maassa, varmista tämän maan viranomaisilta, minkälaisen luvan tarvitset.

Riippumatta luvan lajista (A-, B- tai P-kirjaintunnuksesta) ja myöntämisperusteesta, Suomen oleskeluluvalla on oikeus oleskella enintään 90 päivää kerrallaan Suomen ulkopuolisella Schengen-alueella. Aika koskee yhteenlaskettua oleskelua koko Schengen-alueella, ei vain yhdessä valtiossa.

Minulla on pysyvä oleskelulupa Schengen-maassa. Saanko oleskella ja tehdä töitä myös Suomessa?

Toisen Schengen-maan myöntämällä oleskeluluvalla voit matkustaa Suomeen lyhyeksi, enintään 90 päivän ajaksi. Ilman Suomen myöntämää oleskelulupaa sinulla ei ole oikeutta pitempään oleskeluun tai työntekoon.

Poikkeuksena tästä ovat työt, joihin oleskelulupaa ei tarvita lainkaan.

Voinko työntekijän oleskelulupani voimassaoloaikana siirtyä ammattialalta toiselle?

Työntekijän oleskelulupasi oikeuttaa sinut työskentelemään yhdellä tai useammalla ammattialalla riippuen siitä, kuinka monelle ammattialalle olet alun perin hakenut lupaa. Lue lisää työpaikan vaihtamisesta.

Voinko tehdä töitä muilla toimialoilla kuin työntekijän oleskelulupakorttiini on listattu? 

Työntekijän oleskeluluvalla voi työskennellä ainoastaan ammattialoilla, jotka ovat listattu oleskelulupakortissa. Poikkeuksena ovat valtakunnalliset työvoimapula-alat (tyovoimabarometri.fi), joille voit työllistyä voimassa olevalla työntekijän oleskeluluvalla, vaikka ammattialaa ei olisi listattu oleskelulupakorttiisi.

Minulla on työntekijän oleskelulupa ja jäin työttömäksi. Mille ammattialoille voin työllistyä, jos valtakunnallinen työvoimapula-alojen lista vaihtuu kesken työttömyysjakson? 

Valtakunnallinen työvoimapula-alojen listaus muuttuu vuosittain. Jos listaus muuttuu suoja-aikasi aikana, olet oikeutettu työllistymään voimassa oleville ja työttömyysjakson aikana aiemmin voimassa olleille ammattialoille.

Saanko opiskella työntekijän oleskeluluvalla?

Kyllä saat. Mikä tahansa oleskelulupa oikeuttaa Suomessa opiskeluun. Huomaa kuitenkin, että jos Suomessa oleskelusi tarkoitus muuttuu esimerkiksi työnteosta opiskeluksi, sinun pitää hakea uutta oleskelulupaa opiskelun perusteella.

Elinkeinon harjoittaminen

Olen suorittanut tutkinnon Suomessa, voinko toimia freelancerina?

Jos sinulla on tutkinnon suorittaneen oleskelulupa, saat harjoittaa yritystoimintaa ja toimia freelancerina vapaasti.

Voinko työskennellä kevytyrittäjänä tai freelancerina oleskeluluvallani?

Kyllä voit. Pidä huoli siitä, että oleskelulupasi peruste ei muutu.

Mitä eroa on työnteko-oikeudella ja oikeudella harjoittaa yritystoimintaa?

Oikeus tehdä työtä ansiotyössä eli työsuhteessa kuuluu työnteko-oikeuden piiriin ja oikeus harjoittaa yritystoimintaa ilman työsuhdetta ja itsensä työllistäjänä kuuluu elinkeinon harjoittamisen piiriin. 

Eri tarkoituksiin myönnetyissä oleskeluluvissa on erilaiset työnteko-oikeudet. Esimerkiksi opiskelijoilla työnteko-oikeus on rajattu 30 tuntiin viikossa ja työperusteinen oleskelulupa voi olla myönnetty tietylle alalle ja perheenjäsen voi työskennellä rajoituksetta. 

Vaikka työnteko-oikeudet ovat erilaisia, voi kaikilla Suomen myöntämillä oleskeluluvilla harjoittaa elinkeinoa. Alkuperäinen syy oleskeluluvan myöntämiselle tulee kuitenkin pysyä. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi opiskelijan luvan saaneen täytyy edelleen opiskella.

Muut asiantuntijat

Olen tulossa Suomeen luennoitsijaksi. En ole EU-kansalainen tai häneen rinnastettava. Onko minun haettava työntekijän oleskelulupaa?

Luennointia varten et tarvitse työntekijän oleskelulupaa, jos tulet luennoitsijaksi kutsun tai sopimuksen nojalla.

Sinulla täytyy olla kuitenkin voimassaoleva viisumi tai sinun täytyy olla viisumivapaan maan kansalainen. Voit työskennellä enintään 90 päivää viisumivapauden tai viisumin voimassaolon puitteissa.

Jos tulet suorittamaan työtehtävääsi yli 90 päivän määräajaksi, sinun on haettava oleskelulupaa, joka myönnetään erikseen luennointia varten. Jos et ole varma, mikä on sinulle oikea hakemus, käytä hakemusopasta.

Etätyö

Aion työskennellä Suomessa ulkomaiselle yhtiölle. Voinko hakea oleskelulupaa työnteon perusteella? 

Jos yhtiö ei edellytä sitä, että sinun pitää oleskella Suomessa, sinulle ei voida myöntää oleskelulupaa työnteon perusteella. Oleskelulupa työnteon perusteella myönnetään vain sellaista työskentelyä varten, joka edellyttää oleskelua Suomessa. Pelkkä etätyö ulkomaiselle yhtiölle ei ole työperusteisen oleskeluluvan peruste. 

Katso millä perusteella voit hakea työperusteista oleskelulupaa Suomessa

Jos työskentelen Suomessa etänä ulkomaiselle yhtiölle, voiko toimeentuloedellytys täyttyä?

Ei voi, jos aiot hakea oleskelulupaa työnteon perusteella. Pelkkä etätyö ulkomaiselle yhtiölle ei ole työperusteisen oleskeluluvan peruste, joten sinun pitää hakea oleskelulupaa jollain muulla perusteella. 

Katso millä perusteella voit hakea työperusteista oleskelulupaa Suomessa. Jos haet oleskelulupaa työnteon perusteella, sinun pitää saada koko oleskelulupasi voimassaolon ajan riittävästi palkkaa siitä työstä, minkä perusteella haet oleskelulupaa. Etätyöstä saamiasi tuloja ei oteta hakemuksessasi huomioon. 

Muissa oleskeluluvissa tilanne arvioidaan tapauskohtaisesti. Muita oleskeluluvan hakuperusteita ovat esimerkiksi perheside, opiskelu ja paluumuutto. Lue lisää oleskeluluvan hakuperusteista.

Minulla on Suomessa voimassa oleva oleskelulupa. Saanko tehdä luvalla oleskellessani etätyötä ulkomaiselle yhtiölle? Yhtiöllä ei ole liiketoimintaa Suomessa.

Voit tehdä etätyötä ulkomaiselle yhtiölle oleskellessasi Suomessa oleskeluluvalla. Sinulle ei kuitenkaan voida myöntää oleskelulupaa etätyön tekemisen perusteella. Tarkasta verotukseen liittyvät seikat verottajan verkkosivulta.

Ulkomaalaislain muutos 11.6.2025

Minulla on oleskelulupa työnteon perusteella ja työsuhteeni päättyi. Saako Maahanmuuttovirasto tiedon työsuhteen päättymisestä? Mitä oleskeluluvalleni tapahtuu?

Oleskeluluvalle pitää aina olla peruste. Jos sinulla on oleskelulupa työnteon perusteella, suosittelemme, että etsit uuden työpaikan mahdollisimman pian. Voit myös hakea oleskelulupaa uudella perusteella, jos sinulla on jokin muu peruste Suomessa oleskelulle.

Työnantajasi pitää ilmoittaa työsuhteen päättymisestä Maahanmuuttovirastolle. Ilmoituksen perusteella Maahanmuuttovirasto voi harkita oleskelulupasi peruuttamista.

Mitä tarkoittaa 3 tai 6 kuukauden suoja-aika?

Suoja-aika tarkoittaa sitä, että jos oleskelulupasi perusteena on työnteko ja jäät työttömäksi, sinulla on 3 tai 6 kuukautta aikaa etsiä uusi työ. Suoja-ajan jälkeen voimme peruuttaa oleskelulupasi, jos oleskelullesi ei ole uutta perustetta.

Sinulla on kuusi kuukautta aikaa löytää uusi työ, jos sinulle on myönnetty: 

Sinulla on kolme kuukautta aikaa löytää uusi työ, jos sinulla on ollut esimerkiksi jokin seuraavista työn perusteella myönnettävistä oleskeluluvista alle kaksi vuotta: 

Lue lisää sivulta Työsuhteen päättyminen.

Minulla on työntekijän oleskelulupa. Jos jään työttömäksi, pitääkö minun lähteä Suomesta kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen?

Jos jäät työttömäksi, voit oleskelulupasi voimassaollessa etsiä uuden työn, jota sinun luvallasi voi tehdä. Voit etsiä uutta työtä kuitenkin enintään 3 kuukautta, jos olet asunut Suomessa alle 2 vuotta. Jos sinulla on ollut työntekijän oleskelulupa vähintään kaksi vuotta, voit etsiä uutta työtä 6 kuukautta.

Jos et löydä uutta työtä suoja-ajan sisällä, eikä sinulla ole muutakaan perustetta maassa oleskelulle, lupasi voidaan peruuttaa. Tällöin sinun pitää poistua Suomesta. 

Miksi suoja-aika on 6 kuukautta osassa oleskeluluvista?

Osassa oleskeluluvista suoja-aika on kuusi kuukautta, koska näillä luvilla Suomessa asuvien henkilöiden työttömyysjaksot voivat olla muita pidempiä. Tämä johtuu osittain siitä, että näillä aloilla uusien työsuhteiden löytyminen kestää kauemmin ja rekrytointiprosessit ovat monimutkaisempia.

Saanko jäädä Suomeen etsimään töitä, vaikka oleskelulupani voimassaolo päättyisi?

Jos oleskelulupasi voimassaolo päättyy etkä ole hakenut uutta lupaa, sinun pitää poistua Suomesta.

Miksi 3 ja 6 kuukauden suoja-ajat säädetään?

Työperusteinen oleskelulupa on tarkoitettu Suomessa työskentelyyn. Suoja-aikojen säätämisen tavoitteena on liittää työperusteinen oleskelulupa vahvemmin työhön ja parantaa oleskelulupien valvontaa.

Suoja-aikojen tavoitteena on myös taata työntekijälle lainsäädännössä selkeä ja turvattu asema työsuhteen päättyessä. Työperusteinen oleskelulupa voidaan peruuttaa, jos työntekijä joutuu työttömäksi, mutta luvan peruuttamisen ajankohdasta ei kuitenkaan ole sääntelyä. Jatkossa työntekijällä olisi kolme tai kuusi kuukautta aikaa etsiä uutta työtä, riippuen hänen oleskelulupansa perusteesta ja oleskelun kestosta. 

Miten työntekijän oleskeluluvan työnteko-oikeutta laajennetaan?

Nykyään työntekijän oleskeluluvalla voi tehdä töitä vain sillä alalla tai niillä aloilla, joille lupa on myönnetty. Työnantajaa on voinut vaihtaa samalla alalla hakematta uutta lupaa. Jatkossa työntekijän oleskeluluvalla Suomessa oleva voi hakea töitä myös aloilta, jotka on määritelty valtakunnallisiksi työvoimapula-aloiksi. Jos oleskelulupa on edelleen voimassa, työn aloittaminen ei vaadi uuden oleskeluluvan hakemista.

Olen solminut kilpailukieltosopimuksen ja työsuhteeni on päättynyt. Päteekö 3 tai 6 kuukauden suoja-aika myös minuun?

Jos olet tehnyt kilpailukieltosopimuksen ja työsuhde päättyy ennenaikaisesti, 3 tai 6 kuukauden suoja-aika alkaa vasta sen jälkeen, kun kilpailukieltosopimus on päättynyt.

Minulla on ollut työntekijän oleskelulupa alle 2 vuotta. Olen jäänyt työttömäksi 1.2.2025. Koskeeko 3 kuukauden suoja-aika minua?

Suoja-aikaa koskeva lakimuutos tuli voimaan 11.6.2025. Suoja-aika koskee kaikkia työn perusteella myönnettyjä lupia. Sinun osaltasi suoja-aika on kuitenkin päättynyt 1.5.2025 Jos et ole löytänyt uutta työtä, Maahanmuuttovirasto voi aloittaa oleskelulupasi peruuttamisharkinnan. Jos sinulla ei ole voimassa olevaa oleskelulupaa tai muuta laillista oleskeluoikeutta Suomessa, sinun pitää poistua maasta.

Minulla on ollut työntekijän oleskelulupa alle kaksi vuotta. Olen jäänyt työttömäksi 30.4.2025. Koskeeko 3 kuukauden suoja-aika minua?

Suoja-aikaa koskeva lakimuutos tuli voimaan 11.6.2025. Suoja-aika koskee kaikkia työn perusteella myönnettyjä lupia. Sinun osaltasi 3 kuukauden laskeminen on alkanut 30.4.2025. Maahanmuuttovirasto voi aloittaa oleskelulupasi peruuttamisharkinnan 30.7.2025 jälkeen. Jos sinulla ei ole voimassa olevaa oleskelulupaa tai muuta laillista oleskeluoikeutta Suomessa, sinun pitää poistua maasta.