Hyppää sisältöön

Pakolaisaseman siirtäminen Suomeen

Jos sinulla on pakolaisasema toisessa valtiossa, se voidaan siirtää Suomeen tietyin edellytyksin.

Sinun täytyy ensin saada oleskelulupa Suomeen

Sinulla täytyy olla oleskelulupa Suomessa, jotta pakolaisasemasi voitaisiin siirtää Suomeen. Yleensä pakolaisasemasi voi siirtyä Suomeen, kun olet oleskellut Suomessa kaksi vuotta.
 
Pakolaisasemasi siirto Suomeen on mahdollista vain, jos se valtio, jossa sinulla on pakolaisasema, on sekä allekirjoittanut että ratifioinut asiaa koskevan eurooppalaisen sopimuksen. Tarkista asia Euroopan neuvoston verkkosivuilta.

Näin pyydät pakolaisasemasi siirtämistä Suomeen

Toimi näin:
  • Tee kirjallinen, vapaamuotoinen pyyntö Suomessa Maahanmuuttovirastolle. Kerro pyynnössä, millä perusteella katsot vastuun pakolaisasemastasi siirtyneen Suomelle. 
  • Liitä pyyntöön
    • Suostumuksesi siihen, että Maahanmuuttovirasto voi tehdä sinusta tiedustelun pakolaisasemasi myöntäneelle valtiolle. Löydät lomakkeen suostumuksen antamista varten verkkosivuiltamme: Suostumus tietojen saamiseen pakolaisaseman myöntövaltiolta. Suostumuksen on hyvä olla englanninkielinen, koska se toimitetaan tiedustelun mukana pakolaisaseman myöntäneelle valtiolle.
    • Pakolaisen matkustusasiakirjasi tai kansallinen passisi sekä mahdolliset muut pakolaisasemaasi liittyvät asiakirjat. 
Voit lähettää pyynnön postitse, faksilla tai sähköpostitse. Jos lähetät pyynnön sähköpostitse, käytä salattua sähköpostia: securemail.migri.fi. 
 
Jos lähetät matkustusasiakirjasi ja mahdolliset muut pakolaisasemaasi liittyvät asiakirjat postitse, lähetä ne kirjattuna kirjeenä. Voit myös tuoda ne Maahanmuuttoviraston palvelupisteeseen. Jos tuot asiakirjat palvelupisteeseen, voit jättää asiakirjat suljetussa kirjekuoressa palvelupisteen postilaatikkoon. Nopeutat asiasi käsittelemistä, kun liität asiakirjojen mukaan lähetelomakkeen, jossa kerrotaan asian tunnistetiedot. Sinun kannattaa merkitä lomakkeeseen asiakasnumerosi ja asiasi diaarinumero.

Pakolaisaseman siirtäminen Suomesta toiseen valtioon

Jos olet saanut pakolaisaseman Suomesta ja haluat siirtää sen toiseen valtioon, ota yhteyttä tämän toisen valtion maahanmuuttoviranomaisiin.

Lisätietoa

Pakolaisaseman siirtämisestä säädetään eurooppalaisessa sopimuksessa pakolaisia koskevan vastuun siirtämisestä.