Hyppää sisältöön

Irakin kansalaiset hakevat nyt eniten Suomen kansalaisuuksia

Julkaisuajankohta 16.11.2020 10.53

Irakin kansalaiset ovat jättäneet tänä vuonna eniten kansalaisuushakemuksia Suomessa. Vuosien ajan suurin Suomen kansalaisuutta hakenut ryhmä on ollut Venäjän kansalaiset.

Suomen kansalaisuutta hakevat nyt vuonna 2015 syksyllä Suomeen saapuneet, kansainvälistä suojelua saaneet turvapaikanhakijat. Kansainvälistä suojelua saaneen täytyy asua Suomessa neljä vuotta ennen kuin hän voi saada Suomen kansalaisuuden. 

Suomen kansalaisuuden saaminen edellyttää lisäksi vähintään tyydyttävää suomen tai ruotsin kielen taitoa, nuhteettomuutta ja luotettavasti todistettua henkilöllisyyttä. Kansalaisuutta hakevan täytyy myös todistaa, mistä hän saa toimeentulonsa ja huolehtia maksuvelvollisuuksistaan, kuten veroista.

Irakilaisten jättämät kansalaisuushakemukset olivat selvässä kasvussa jo viime vuonna. Tänä vuonna Irakin kansalaiset ovat ohittaneet venäläiset Suomen kansalaisuushakemustilaston kärjessä. 

- Venäjän kansalaiset ovat olleet kansalaisuushakemustilaston kärjessä käytännössä aina. Irakin kansalaisten nousu tilastokärkeen on siis suorastaan historiallinen, kertoo vastuualueen johtaja Ulla Vainikka. 

Tammi-lokakuussa 2020 irakilaiset ovat jättäneet 1 473 kansalaisuushakemusta. Vuonna 2019 Suomen kansalaisuutta haki 1 588 Irakin kansalaista, kun taas vuonna 2018 irakilaiset jättivät 972 hakemusta. 

Tutustu kansalaisuustilastoihin tilastopalvelussamme tilastot.migri.fi

Lisätietoa medialle

Vastuualueen johtaja Ulla Vainikka, puh. 0295 433 037, s-posti etunimi.sukunimi@migri.fi
 

Lehdistötiedote