Hyppää sisältöön

Kiintiöpakolaistilastot 2020 julki – korona vaikutti valintojen järjestelyihin

Julkaisuajankohta 5.3.2021 9.12

Suomen pakolaiskiintiö viime vuodelle oli 850 pakolaista. Suomeen valittiin vuoden 2020 aikana 730 kiintiöpakolaista. Eniten Suomeen otettiin kiintiöpakolaisina Syyrian (399) ja Kongon demokraattisen tasavallan kansalaisia (211).

Koronatilanteen takia Libyasta Nigeriin evakuoitujen pakolaisten valinta siirtyi tämän vuoden alkupuolelle. Vuoden 2020 aikana Suomeen saapui 661 kiintiöpakolaista. 

– Kiintiöpakolaisten vastaanotto on tapa auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Suurin osa maailman pakolaisista oleskelee konfliktialueiden lähettyvillä ja vain pieni osa pääsee muuttamaan pois oleskelumaastaan, kertoo tulosalueen johtaja Susanne Tengman.

Kiintiöpakolaisia haastateltiin ensimmäistä kertaa etänä

Maahanmuuttovirasto vastaa Suomeen valittavien kiintiöpakolaisten valinnasta. Kiintiöpakolaiset valitaan yleensä valintamatkoilla, joiden aikana Maahanmuuttoviraston, Suojelupoliisin ja ELY-keskuksen tai kunnan työntekijät haastattelevat UNHCR:n Suomelle esittämät kiintiöpakolaiset heidän asuinalueellaan. Maahanmuuttovirasto tekee päätökset valinnoista matkan jälkeen.

Viime vuoden ainoa valintamatka tehtiin maaliskuussa Ankaraan. Turkista Suomeen valittiin 249 syyrialaista kiintiöpakolaista.

Koronatilanteen takia muita valintamatkoja ei voitu järjestää. Sen sijaan Suomi teki valintoja etähaastattelujen ja asiakirjojen perusteella kuten myös YK:n pakolaisjärjestö UNHCR oli koronan takia suositellut. Ensimmäiset etähaastattelujen avulla suoritetut valinnat tehtiin syksyn alussa Libanonista ja toinen vuoden vaihteessa Nigeristä.  

– Etähaastattelut suunniteltiin huolellisesti yhteistyössä eri tahojen asiantuntijoiden kanssa. Lähtökohtaisesti etähaastattelut toteutettiin samalla tavalla kuin kasvotusten toteutettavat haastattelut. Haastattelussa on läsnä koko perhe, ja sen aikana selvitetään pakolaisten henkilötiedot, kansainvälisen suojelun ja uudelleensijoittamisen tarve, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvät seikat sekä kotoutumisen edellytykset. Vaikka kohdemaiden olosuhteet ja kansalliset koronarajoitukset vaihtelivat, etähaastattelut saatiin kuitenkin hyvin tehtyä, kertoo Tengman.

Suomeen valitut kiintiöpakolaiset vuonna 2020
 

Matkakohde/valinnat Valitut Valittujen pakolaisten kansalaisuus
Turkki 
Maaliskuu, valintamatka
249 Syyria 248, kansalaisuudeton 1**
Sambia
Kesäkuu, asiakirjavalinta
211 Kongon demokraattinen tasavalta
Libanon
Syyskuu, etähaastattelut
151 Syyria
Hätätapaukset, asiakirjavalinta 119 Eri kansalaisuuksia
Yhteensä 730*  

*Maahanmuuttoviraston päätöksenteon jälkeen syntyneitä lapsia ei ole tilastossa.
**Muut perheenjäsenet Syyrian kansalaisia.

Tutustu tilastoihin tarkemmin osoitteessa migri.fi/kiintiopakolaistilastot.

Fakta: Pakolaiset Suomessa

  • Suomeen saapuu pakolaisia kolmella eri tavalla: turvapaikanhakijoina, turvapaikanhakijoiden perheenjäseninä ja kiintiöpakolaisina.
  • Turvapaikkaa haetaan Suomessa, mutta kiintiöpakolaiset haastatellaan yleensä heidän asuinalueellaan.
  • Suomessa kiintiöpakolaisten valinnasta vastaa Maahanmuuttovirasto.
  • Kiintiöpakolaisen on määritellyt pakolaiseksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.
  • Kiintiöpakolainen on joutunut lähtemään kotimaastaan, eikä voi jäädä asumaan maahan, johon on paennut.

Lisätietoja medialle

Tulosalueen johtajan sijainen, ylitarkastaja Piia Pirkola-Mercier p. 0295 433 037, etunimi.sukunimi@migri.fi