Hyppää sisältöön

Opetusvideot kertovat perusoikeuksista ja lainsäädännöstä turvapaikanhakijoille

Julkaisuajankohta 7.5.2018 10.03
Tiedote

Maahanmuuttovirasto laatii parhaillaan turvapaikanhakijoille uutta tiedotusmateriaalia, jossa käsitellään videoiden avulla esimerkiksi perus- ja ihmisoikeuksia, rikoslainsäädäntöä ja poliisin toimintaa Suomessa. Videoiden suunnittelussa on mukana myös maahanmuuttajia, jotta videoiden sisältämä sanoma olisi ymmärrettävä eri maista ja kulttuureista tuleville.

Työ liittyy käynnissä olevaan TURVA-hankkeeseen, jossa ovat mukana Oulun vastaanottokeskus, Poliisihallitus ja Poliisiammattikorkeakoulu. Yhteisellä hankkeella halutaan edistää turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuskäsityksiä, ymmärrystä suomalaisesta yhteiskunnasta ja edistää yhteiskuntaan sopeutumista.

Samalla Maahanmuuttovirasto kehittää vastaanottotyötä ja kouluttaa vastaanottokeskusten henkilöstöä.

– Vastaanottokeskusten työntekijöitä koulutetaan esimerkiksi erilaisten väkivaltaa ennaltaehkäisevien työmenetelmien käyttöön, kertoo Maahanmuuttoviraston projektipäällikkö Seija Hämäläinen.

Poliisin tutkimustieto auttaa tunnistamaan riskitilanteet

Poliisiammattikorkeakoulu tutki osana hanketta turvapaikanhakijoihin liittyvää rikollisuutta ja kävi läpi rikosilmoituksia, joissa turvapaikanhakija on ollut joko uhrina tai epäiltynä. Tätä taustatietoa hyödynnetään vastaanottokeskusten työntekijöiden kouluttamisessa ja tiedotusmateriaalin suunnittelussa.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusraportti on juuri valmistunut, ja hankkeen tutkimusosio saatu päätökseen. Tutkimus toteutettiin poimimalla poliisiasiain tietojärjestelmästä turvapaikanhakijoihin liittyvät ilmoitukset vuodelta 2016. Tutkimusraportti löytyy verkkojulkaisuna osoitteesta: www.polamk.fi/julkaisut

Turvapaikanhakijoihin liittyvän rikollisuuden tunnistaminen on olennaista, koska siten hankkeessa tuotettavassa tiedotusmateriaalissa osataan nostaa esiin niitä riskitilanteita, joihin turvapaikanhakijat voivat todennäköisemmin törmätä Suomeen tultuaan ja jotka voivat vaikeuttaa yhteiskuntaan sopeutumista.

Videoista tehdään kieliversioita niille kielille, jotka ovat eniten edustettuina vastaanottokeskuksissa. Varsinaisten kuvausten on suunniteltu alkavan alkukesästä.

Vastaanottokeskusten työntekijöille koulutusta ja opas

Vastaanottokeskusten työntekijöistä koostuvalle pilottiryhmälle suunnatut koulutukset alkoivat viime vuonna ja jatkuvat edelleen. Koulutuksiin osallistuneiden määrä lähentelee jo toistasataa.

Työntekijöitä on koulutettu muun muassa siinä, miten toimia mahdollisissa riskitilanteissa. Toimintatapoja on kehitetty edelleen vastaanottokeskusten kokeilutoiminnassa ja työpajoissa. Vastaanottokeskusten työntekijöille laaditaan väkivaltatyön opas, joka valmistuu ensi vuoden alkupuolella.

Hanke saa Euroopan turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) tukea.

Lisätietoja:

TURVA-hankkeesta yleisesti: projektipäällikkö Seija Hämäläinen, 0295 430 431, s-posti, etunimi.sukunimi@migri.fi

Tutkimuksesta lisätietoa Poliisiammattikorkeakoulusta.

Poliisiammattikorkeakoulun tiedote.