Hyppää sisältöön

Turvatarkastukset otetaan käyttöön Maahanmuuttovirastossa

Julkaisuajankohta 20.12.2018 9.20
Tiedote

Maahanmuuttovirasto ottaa käyttöön turvatarkastukset 15.1.2019 alkaen. Kaikki asiakastiloihin tulevat kävelevät metallinilmaisinportin läpi ja lisäksi tarkistamme tavarat läpivalaisulaitteella. Turvatarkastusten avulla haluamme varmistaa, että asiakkailla, tulkeilla, avustajilla ja viraston henkilöstöllä on turvallinen työympäristö.

Valmistaudu turvatarkastukseen ja tule ajoissa paikalle

Tule paikalle vähintään 15 minuuttia ennen sovittua aikaa. Turvatarkastus sujuu parhaiten, kun poistat päältäsi kaikki runsaasti metallia sisältävät esineet, kuten isot korut ja vyön, ja asetat ne läpivalaisuhihnalle tarkastettavaksi.

Suosittelemme ottamaan mukaan mahdollisimman vähän tavaraa, siten tarkastus sujuu nopeammin.

Ilmoita turvatarkastajalle, jos sinulla on kehossasi metalliosia, esimerkiksi proteesi tai tekonivel. Ilmoita myös, jos sinulla on sydämentahdistin ja ota mukaan tahdistinkortti, jos sinulla sellainen on.

Myös jotkut vaatteissa olevat osat, kuten paljetit, metallinapit ja alusasujen tukikaaret saattavat aiheuttaa hälytyksen.

Jos mukana on sylivauvoja tai pieniä lapsia, lapsi kulkee metallinilmaisinportin läpi vanhemman sylissä. Lapsen ruoat ja muut tarvikkeet laitetaan läpivalaisuhihnalle.

Turvatarkastuksen läpi pitää kulkea joka kerta, kun tulet asiakastilaan

Muista, että tarkastus tehdään joka kerta kun tulet sisään asiakastilaan. Jos käyt välillä ulkona ja palaat uudestaan asiakastilaan, sinun pitää takaisin tullessasi kävellä jälleen turvatarkastuksen läpi.

Turvatarkastukset aloitetaan ensimmäisenä Helsingin Pasilassa Ratapihantiellä ja Raisiossa. Myöhemmin turvatarkastukset otetaan käyttöön myös muissa viraston asiakastiloissa.

Vastaavanlaiset tarkastukset ovat käytössä esimerkiksi eduskunnassa, valtioneuvostossa ja tuomioistuimissa.

Tästä tiedotteesta on käännökset usealla kielellä, löydät ne Esitteet ja julkaisut –sivuilta.

Tiedotetta muokattu 10.1., lisätty maininta käännöksistä usealla kielellä.