Hyppää sisältöön

Turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt selvästi koronaepidemian aikana

Julkaisuajankohta 9.4.2020 11.16
Tiedote

Turvapaikkahakemusten määrä on laskenut selvästi koronavirusepidemian aikana. Suomen rajoilla ei ole toistaiseksi jätetty turvapaikkahakemuksia sen jälkeen, kun rajaliikenteen rajoitukset tulivat voimaan 19.3.2020.

Uusia turvapaikkahakemuksia on jätetty ajanjaksolla 19.3.-5.4.2020 yhteensä 36. Hakijat ovat oleskelleet Suomessa jo ennen kuin maahantulon rajoitukset tulivat Suomessa voimaan koronavirusepidemian takia. Kahden hakijan saapumisajankohtaa ja matkareittiä selvitetään vielä turvapaikkatutkinnassa.

Kaikkiaan vuonna 2020 on jätetty 460 ensimmäistä turvapaikkahakemusta. Tammikuussa uusia hakemuksia jätettiin 185, helmikuussa 135 ja maaliskuussa koko kuukauden aikana 131.

Kiireisimmät turvapaikkapuhuttelut tehdään

Maahanmuuttovirasto käsittelee vireillä olevia turvapaikkahakemuksia myös poikkeusolojen aikana. Turvapaikkapuhuttelut ovat olleet tilapäisesti keskeytettynä 16.3.2020 alkaen. Puhuttelut jatkuvat ensi viikolla rajoitetusti.

- Ensisijaisesti puhuttelemme kiireisimmät asiakkaat, joita ovat muun muassa haavoittuvat ryhmät, sanoo turvapaikkayksikön johtaja Antti Lehtinen.

Turvapaikkapuhutteluja tehdään vain sellaisissa tiloissa, joissa työntekijät ja asiakkaat pystytään suojaamaan riittävällä tavalla mahdollisilta koronatartunnoilta. Käytetyissä puhuttelutiloissa on muun muassa pisaratartunnoilta suojaavat suojapleksit. 

Ulkomailta saapuvien koronariskit on huomioitu

Kansainvälisen suojelun hakemuksen voi jättää myös poikkeusolojen aikana. Hakemuksen voi tehdä vain Suomessa, kuten tavallisestikin. Poliisi tai Rajavartiolaitos ottaa vastaan hakemuksen, kun turvapaikanhakija saapuu Suomeen ja ohjaa hakijan vastaanottokeskukseen.

Jos turvapaikanhakija saapuu Suomeen ulkomailta, vastaanottokeskus ohjaa hänet 14 vuorokauden karanteenia vastaaviin olosuhteisiin, jossa minimoidaan lähikontaktit muihin asiakkaisiin ja henkilökuntaan. Käytäntö on sama kuin ulkomailta palaavilla suomalaisilla.

Kaikille turvapaikanhakijoille tehdään vastaanottokeskuksessa alkuterveystarkastus normaalikäytännön mukaisesti. Vastaanottokeskuksissa työskentelee myös terveydenhuollon henkilökuntaa. Maahanmuuttovirasto on ohjeistanut turvapaikanhakijoita heidän äidinkielellään koronasta ja poikkeusolojen vaikutuksista.

Vastaanottokeskusten varautumisesta voit lukea lisää uutishuoneen artikkelista.

Lisätietoja medialle

  • Turvapaikkayksikön johtaja, Antti Lehtinen, etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 433 037
  • Vastaanottoyksikön johtaja, Pekka Nuutinen, etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 433 037