EU-rahoituksen avulla edistettiin tilapäistä suojelua saavien kuntaan siirtymistä

1.12.2025 11.07

Maahanmuuttovirasto on MOVE – sujuvan kuntaan muuton edistäminen -hankkeella edistänyt tilapäistä suojelua saavien kuntaan siirtymistä. Hanketta rahoitettiin Euroopan unionin Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) tuella.

Tilapäistä suojelua saavat ukrainalaiset voivat hakea kotikuntaa, jos he ovat oleskelleet Suomessa yhtäjaksoisesti vuoden ajan. Vastaanottokeskuksesta kuntaan siirtymistä edistettiin tuottamalla monikanavaista asiakasviestintää, antamalla konkreettista ohjausta ja neuvontaa, julkaisemalla ohjevideo sekä tiivistämällä yhteistyötä tärkeiden sidosryhmien kanssa. Hankkeen myötä vastaanottokeskuksista kuntaan siirtyvien osuus kotikunnan hakemiseen oikeutetuista nousi vuoden 2024 marraskuun ja heinäkuun 2025 välisenä aikana 74 prosentista 84 prosenttiin. 

Hankkeessa tehtiin laajasti selvitystä kuntaan siirtymisen kehityskohteista sekä kohderyhmän asenteista ja ajatuksista kuntaan siirtymisestä. Hankkeen myötä vastaanottokeskusten tarjoamaa kuntaan siirtymisen neuvontaa ja tukea on kehitetty huomioimaan paremmin vahvaa tukea tarvitsevat asiakkaat.

Hankkeen neuvontapalvelu tavoitti yli 500 asiakasta, joille tarjottiin heidän tarvitsemaansa yksilöllistä ohjausta, neuvontaa ja tukea kuntaan siirtymisessä. Neuvonta jatkuu myös hankkeen jälkeen, sillä toimintamalli on käytössä Maahanmuuttoviraston ukrainalaisille suunnatussa palvelunumerossa.

Uutishuoneen uutinen