Tunnetko Kamun, PatRekin ja VeroBotin? Chatbotit neuvovat yhdessä ulkomaalaista yrittäjää
Miten perustan Suomeen yrityksen? Millaisen oleskeluluvan tarvitsen? Mitä veroja pitää maksaa? Esimerkiksi näihin kysymyksiin saa vastauksen Maahanmuuttoviraston, Verohallinnon ja Patentti- ja rekisterihallituksen chatboteilta, joiden yhteistyötä testataan kesäkuun 2019 loppuun asti.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valtionhallinnon virastot Suomessa kokeilevat palvelua, jossa chatbotit vastaavat asiakkaiden kysymyksiin yhteistyössä. Chatbotit palvelevat ulkomaalaisia yrittäjiä aluksi englanniksi.
– Yhteisen palvelun avulla parannamme ulkomaisten henkilöiden neuvontaa yrityksen perustamisessa. Samalla luomme mahdollisuuksia asiakaspalvelun laajempaan kehittämiseen tekoälyn avulla, Patentti- ja rekisterihallituksen asiakas- ja tietopalvelupäällikkö Kirsi Lahtinen kertoo yhteistyöstä.
Vastausvuoro vaihtuu lennosta
Asiakkaalle uusi palvelu näkyy olemassa olevien chat-palvelujen yhteydessä. Kamu, VeroBot ja PatRek osaavat siirtää vastausvuoron toisilleen kysymyksen mukaan. Yrittäjä saa näin vastaukset yhden luukun periaatteella, yhdestä ja samasta kanavasta ympäri vuorokauden.
Chatbotit kehittyvät ja oppivat lisää käytyjen keskustelujen perusteella. Ne on opetettu tunnistamaan kysymykset ja löytämään oikeat vastaukset.
Maahanmuuttovirastossa chatbotista on saatu aiemmin hyvää palautetta asiakkailta. Kamun käyttöönotto on vähentänyt asiakaspuheluiden määrää.
Tekoäly mahdollistaa uusia palveluja
Verotuksen yleisasiantuntija VeroBot on alkujaan suunniteltu uusasiakashankintaan kasvuyrityspalveluun kuuluvan ChinaDeskiin, joka palvelee Suomeen yrityksen perustamista suunnittelevia kiinalaisia startupeja.
– Tähtäämme mahdollisimman reaaliaikaiseen ja ennakoivaan toimintaan. VeroBotista muodostuu merkittävä kilpailuetu vasta sen parhaiden kavereiden Kamun ja PatRekin kanssa eli chatbotien muodostaman tiimin myötä, toteaa Verohallinnon asiakkuuspäällikkö Miika Wires.
Viranomaisrajat ylittävät palvelut ovat yksi tulevaisuuden suunnista.
– Haluamme testata, miten tekoälyteknologia mahdollistaa uusia yhteisen tekemisen tapoja. Katsomme palveluja asiakkaan, emme hallinnon näkökulmasta, Maahanmuuttoviraston digijohtaja Vesa Hagström sanoo.
Keskustele chatbotin kanssa täällä.
Lisätietoa medialle
- Maahanmuuttovirasto, digijohtaja Vesa Hagström, puh. 0295 430 431, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi
- Patentti- ja rekisterihallitus (PRH), kehitysasiantuntija Olli Ilmarinen, puh. p. 029 509 5236, etunimi.sukunimi@prh.fi
- Verohallinto, asiakkuuspäällikkö Miika Wires, puh. 0295 126 356, s-posti: etunimi.sukunimi@vero.fi