Pysäköintialue ei ole palvelupisteen välittömässä läheisyydessä. Omalla autolla tuleville on aikarajoituksilla ilmaisia pysäköintipaikkoja muun muassa Viljatien varrella ja Malmintorin kauppakeskuksen parkkihalleissa. Palvelupisteen tontilla ei ole erikseen asiakkaille varattuja pysäköintipaikkoja. Pääoven eteen voi pysäköidä auton väliaikaisesti liikkumisesteisen pysäköintitunnuksella.
Saattoliikenteen pysähtymispaikka on sisäänkäynnin edessä.
Kulkureitti palvelupisteeseen on opastettu. Sisäänkäynti on erottuva ja valaistu.
Sisäänkäynnissä on pyörätuoliramppi.
Ovi pitää avata itse kahvasta vetämällä. Ovien kohdalla kynnyslistat. Vartija voi avustaa tarvittaessa sisäänpääsyssä.
Palvelupiste sijaitsee katutasossa ja samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
Sisätiloissa on opasteet.
Odotusaulassa on istuimia. Ajanvaraukseen kutsutaan nimellä. Odotusaulassa on vuoronumerojärjestelmä sellaisille, jotka eivät ole varanneet etukäteen aikaa. Vuoronumerot on tarkoitettu kiireellisille asioille. Ajan varaaminen kannattaa, sillä ilman sitä voit joutua odottamaan pitkään.
Kulkuväylillä on tilaa liikkua pyörätuolilla.
Esteetön WC sijaitsee odotusaulassa.
Opas- ja avustajakoirat voivat tulla sisätiloihin.
Tiloissa ei ole äänimajakkaa eikä induktiosilmukkaa.
Seuraavina päivinä palvelemme kello 8–12.00:
- 23.12.2026
Seuraavina päivinä palvelemme kello 10.30–12.00:
- 2.4.2026
- 30.4.2026
- 18.6.2026
- 31.12.2026