Hyppää sisältöön

Tietoturvaloukkaus Oulun Heikinharjun vastaanottokeskuksessa

Julkaisuajankohta 20.10.2022 13.30
Tiedote

Oulun vastaanottokeskuksen Heikinharjun yksikössä vuosina 2017–2021 asuneiden turvapaikanhakijoiden henkilötietoihin on kohdistunut tietoturvaloukkaus, jossa eräät muut Suomen viranomaiset olisivat voineet nähdä kahdesta ajanvarauskalenterista asiakkaiden henkilökohtaisia tietoja.

Tiedot kalenterimerkinnöissä ovat olleet suppeita

Kahden ajanvarauskalenterin näkyvyys oli liian laaja alkuvuodesta 2017 loppuvuoteen 2021 asti. Muut viranomaiset ovat voineet nähdä tietoja, jotka koskivat muun muassa terveyteen liittyviä ajanvarausmerkintöjä, kuten henkilön nimeä ja koronarokotuksen ajankohtaa. Muut viranomaiset eivät kuitenkaan ole pystyneet näkemään tarkempia tietoja esimerkiksi asiakkaalle annettavan hoidon sisällöstä. 

Ajanvarauskalentereiden näkyvyys rajattiin viipymättä oikeaksi, kun tietoturvaloukkaus selvisi. 

Tietoturvaloukkaus ei vaadi sinulta toimenpiteitä

Tietoturvaloukkauksen arvioidaan kohdistuneen 105 asiakkaaseen, jotka voidaan tunnistaa suoraan ajanvarausmerkinnöistä. Tiedot merkinnöissä ovat olleet suppeita ja niiden perusteella ei ole käynyt ilmi muuta kuin tehdyn ajanvarauksen aihe ja ajankohta.

Maahanmuuttovirasto on tehnyt tietosuojavaltuutetun toimistolle ilmoituksen henkilötietojen tietoturvaloukkauksesta. Tietosuojavaltuutettu valvoo, että henkilötietoja käsitellään Suomessa lain mukaisesti ja ihmisten oikeus tietosuojaan toteutuu.

Pahoittelemme tapahtunutta. 

Mitä henkilötietojen tietoturvaloukkaus tarkoittaa?

Henkilötietojen tietoturvaloukkaus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että henkilötietojasi voi nähdä viranomainen, jolla ei ole oikeutta nähdä henkilökohtaisia tietojasi. 

Lisätietoja:

Voit tarvittaessa kysyä lisätietoja Maahanmuuttoviraston yhteyshenkilöiltä (suositellaan sähköpostiyhteydenottoa):

  • Oulun vastaanottokeskus, oulun.vastaanottokeskus@migri.fi p. +358 295 463 128 
  • Maahanmuuttoviraston tietosuojavastaava tietosuojavastaava@migri.fi p. +358 295 433 431 (vaihde)