Hyppää sisältöön

Alaikäisten ihmiskaupan uhrien määrä on yli kaksinkertaistunut

Julkaisuajankohta 21.1.2022 9.12

Alaikäisiä on ohjautunut Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään yli kaksinkertainen määrä edellisvuosiin verrattuna. Vuonna 2021 auttamisjärjestelmän asiakkaaksi otettiin 28 lasta ja nuorta, joista 27 oli joutunut ihmiskauppaan viittaavan hyväksikäytön kohteeksi ulkomailla ja yksi Suomessa. Aiempina vuosina alaikäisiä asiakkaita on otettu auttamisjärjestelmään noin 10-14.

Alaikäisiin kohdistuva ihmiskauppa on liittynyt erityisesti pakkotyöhön, seksuaaliseen riistoon ja pakkoavioliittoon. Samaan lapseen on voinut kohdistua useampaa kuin yhtä ihmiskaupan tyyppiä. Vuonna 2021 auttamisjärjestelmän asiakkaaksi otetut alaikäiset olivat yleensä taustaltaan turvapaikanhakijoita.

Nämä tiedot käyvät ilmi Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tuoreesta vuosikatsauksesta.

Kolmannes asiakkaista kokenut ihmiskauppaa lapsuudessa

Alaikäisenä ihmiskaupan uhriksi joutuneita henkilöitä on Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaina kuitenkin huomattavasti enemmän. Auttamisjärjestelmään tuli vuonna 2021 kaikkiaan 243 uutta asiakasta. Heistä noin kolmannes (80 henkilöä) kertoi joutuneensa ihmiskaupan uhriksi ollessaan alaikäinen. Auttamisjärjestelmään heistä useimmat ovat ohjautuneet vasta aikuisena.

– Olemme havainneet, että lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtunut ihmiskauppa tulee usein ilmi vasta henkilön aikuistuttua. Jos hyväksikäyttö on saanut jatkua ilman esimerkiksi viranomaisen väliintuloa, on mahdollista, että ihminen uskaltaa puhua kokemuksistaan tai hahmottaa kokemuksensa hyväksikäytöksi vasta aikuistuttuaan, kertoo Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän apulaisjohtaja Katri Lyijynen.

Myös nämä henkilöt ovat joutuneet lapsena pakkotyöhön tai seksuaalisen riiston uhriksi, tai heidät on pakotettu avioliittoon. Lasta, joka ei ole vielä ylittänyt rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa, on lisäksi saatettu käyttää hyväksi rikollisessa toiminnassa.

– Lapsi saatetaan laittaa tekemään ne rikolliset toimet, joissa kiinni jäämisen riski on korkea ja joista todennäköisesti seuraisi aikuiselle vankeusrangaistus, Lyijynen kertoo.

Kun aikuisena asiakkaaksi tullut henkilö kertoo joutuneensa ihmiskaupan uhriksi lapsena, hyväksikäyttö on yleensä tapahtunut ulkomailla. Kuitenkin yhä useammin ihmiskauppaan viittaava hyväksikäyttö on tapahtunut Suomessa. Näissä tapauksissa on yleensä kyse seksuaalisesta riistosta tai pakkoavioliitosta.

Suomessa uhriksi joutuneita hieman viime vuotta vähemmän

Vuonna 2021 Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään otettiin 243 uutta asiakasta, joka on suurin piirtein saman verran kuin edellisvuonna. Samalla asiakkaiksi tuli uusien asiakkaiden 48 alaikäistä lasta.

Uusista asiakkaista 97 oli saatujen tietojen mukaan joutunut ihmiskaupan uhriksi Suomessa. 48 oli joutunut Suomessa pakkotyöhön ja 21 seksuaalisen hyväksikäytön, kuten prostituutiossa hyväksikäyttämisen kohteeksi. 22 asiakasta tarvitsi apua pakkoavioliiton vuoksi. Myös rikollisessa toiminnassa hyväksikäyttöä havaittiin edelleen ja sen kohteeksi kertoi joutuneensa neljä henkilöä. Ihmiskaupan uhriksi Suomessa joutuneita henkilöitä ohjautui auttamisjärjestelmään jonkin verran vähemmän kuin edellisvuonna, jolloin Suomessa uhriksi joutuneita tunnistettiin 123.

Kaikkiaan Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaana vuoden 2021 lopussa 1132 henkilöä.

Fakta: Mitä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä tekee?

  • Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on viranomainen ja ihmiskaupan uhrien tunnistamisen ja auttamisen kansallinen osaamiskeskus.
  • Auttamisjärjestelmän tehtävä on auttaa ihmiskaupan uhriksi joutuneita henkilöitä, heidän alaikäisiä lapsiaan sekä ihmiskaupparikoksen tutkinnassa avustavia henkilöitä. Se auttaa yhdenvertaisesti sekä suomalaisia että ulkomaalaisia ihmiskaupan uhreja.
  • Auttamisjärjestelmän asiakkaalla on oikeus tarpeensa mukaisesti saada neuvontaa ja ohjausta, sosiaalipalveluita, terveydenhuoltopalveluita, vastaanottorahaa tai toimeentulotukea, turvallinen majoitus sekä tulkki- ja käännöspalveluita.
  • Jos asiakas haluaa palata kotimaahansa, hän saa tukea vapaaehtoiseen kotiinpaluuseen.
  • Lisäksi asiakas saa lainmukaista oikeusapua sekä oikeudellista neuvontaa.
  • Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on toiminut vuodesta 2006. Sen toiminnasta vastaa Joutsenon vastaanottokeskus, joka on osa Maahanmuuttovirastoa. Auttamisjärjestelmällä on neljä toimipistettä (Lappeenranta, Helsinki, Tampere ja Oulu).
  • Auttamisjärjestelmä ylläpitää valtakunnallista ihmiskauppa.fi -sivustoa sekä 24/7 päivystävää infopuhelinta numerossa 02954 63 177.
  • Auttamisjärjestelmään pyydetään viittaamaan nimellä Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä tai auttamisjärjestelmä.
  • Lisätietoa toiminnasta www.ihmiskauppa.fi

Lisätietoa medialle

  • Katri Lyijynen, apulaisjohtaja, puh. 0295 433 037, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi
  • Terhi Tafari, ylitarkastaja, tiiminvetäjä, puh. 0295 433 037, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi

 

Lehdistötiedote