Hyppää sisältöön

Kesäsesonki mansikkamailla lähestyy - yli 10 000 päätöstä tehty kausityöntekijöille

Julkaisuajankohta 24.5.2021 9.11

Kausityöntekijöiden hakemusten käsittely on edennyt jo pitkälle. Suomen marja- ja vihannesviljelmillä ja maatiloilla työskentelee tänäkin kesänä tuhansia ulkomaalaisia työntekijöitä.

Valtaosa kausityöntekijöistä tulee Suomeen töihin lyhyeksi jaksoksi kesällä. He hakevat Maahanmuuttovirastolta kausityötodistuksen, jolla voi työskennellä Suomessa 90 päivää. Tätä pidempään työskentelevät hakevat kausityöntekijän oleskelulupaa. Viime vuosien tapaan kausityölupia on myönnetty eniten ukrainalaisille työntekijöille. 

Kausityötodistuksia on tänä vuonna tammi-toukokuussa myönnetty jo 10 050. Kaikkiaan päätöksiä kausityötodistuksiin on tehty yhteensä 10 144. Kausityöoleskeluluvan on saanut 820, päätöksiä on tehty yhteensä 852. (Päätökset vuonna 2020: todistukset: 12 266, kausityöoleskeluluvat 1 316)

- Kiitos kausityöntekijöille ja työnantajille siitä, että he ovat olleet hyvissä ajoin liikkeellä. Hakemukset ovat saapuneet tänä vuonna normaalia aikaisemmin, se on helpottanut myös meidän työtämme, kertoo kausityölupien tulosalueen johtaja Tutta Tuomainen.

Automaatio vauhdittaa vireillepanoa

Kausityötodistuspyyntöjen käsittelyssä on hyödynnetty osa-automaatiota, eli tietyt todistuksen myöntämiseen liittyvät edellytykset tutkitaan automaation avulla. Edellytysten täyttyessä automaatio tuottaa myös päätösesityksiä päätöksentekijöille vahvistettavaksi. Todistusten myöntämistä on nopeuttanut se, että yhä useampi kausityöntekijä on jättänyt todistuspyynnön verkossa Enter Finland -verkkopalvelussa. 

– Enter Finlandin käyttö nopeuttaa käsittelyä, sillä voimme hyödyntää automaatiota tehokkaammin. Esimerkiksi työnantajien kannattaa täydentää työehdot työnantajan Enter Finlandissa, kertoo Tuomainen.

Kausityötodistuksen käsittelyajan mediaani tammi-huhtikuussa oli 22 päivää. Mediaani tarkoittaa sitä, että puolet hakijoista on saanut päätöksen 22 päivässä tai nopeammin.

Kausityöoleskeluluvan käsittelyajan mediaani oli tammi-huhtikuussa 44 päivää. Lakisääteinen käsittelyaika kausityöoleskeluluvalle on kolme kuukautta. Oleskeluluvan käsittely kestää todistuspyyntöä kauemmin, ja sen käsittely vaatii käynnin Suomen edustustossa tai Maahanmuuttoviraston palvelupisteessä. 

- Odotettavissa on, että osa kausityötodistuksella maahan saapuneista sesonkityöntekijöistä hakee poikkeuksellista pidempää kausityöoleskelupaa tänä vuonna Suomessa, koska koronatilanne on vaikuttanut edustustojen toimintaan ulkomailla, kertoo Tuomainen.

Kausityölaki muuttuu kesäkuussa

Kausityölakiin tulee muutoksia kesäkuussa. Muutosten tavoite on helpottaa kausityöntekijän mahdollisuutta vaihtaa työnantajaa Suomessa, vähentää työnantajan hallinnollista taakkaa työntekijätietojen ilmoittamisessa ja helpottaa kausityöntekijän paluuta aiemmalle työnantajalle tulevina sesonkeina.

- Lainmuutos tuo mukanaan asiakkaiden toivomia muutoksia kausityömenettelyihin, kertoo Tuomainen.

Osa uudistuksista näkyy asiakkaille heti kesäkuussa. Ohjeita asiakkaille julkaistaan Maahanmuuttoviraston verkkosivuilla kesäkuussa, kun laki astuu voimaan 17.6.2021.  

Lisätietoja medialle

Tulosalueen johtaja Tutta Tuomainen, s-posti etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 433 037