Hyppää sisältöön

Migri 2014: oleskelulupia yli 20 000, kansalaisuuden sai 8 500

Migri
Julkaisuajankohta 15.1.2015 9.54
Uutinen

Maahanmuuttovirasto myönsi kaikkiaan 20 371 ulkomaalaiselle ensimmäisen oleskeluluvan vuonna 2014.*

– Tietojen valossa maahanmuuton tilanne näyttää tällä hetkellä vakaalta, totesi viraston ylijohtaja Jaana Vuorio. Turvapaikanhakijamäärät EU:ssa ovat kuitenkin jatkuvasti kasvaneet, meilläkin kasvu oli viime vuonna 13 prosenttia.

– Eniten lupia saivat perhesiteen (6 774), opiskelun (5 611) tai työn (5 062) perusteella oleskelulupaa hakeneet henkilöt, summasi tilastokoosteesta vastaava ylitarkastaja Rafael Bärlund.

Seuraavaksi eniten oleskelulupia myönnettiin Suomesta turvapaikkaa hakeneille. Suomen lain mukaista kansainvälistä suojelua myönnettiin 1 346 henkilölle. Suojelua saaneet olivat etupäässä Irakista, Somaliasta ja Venäjältä.

Suomi nosti vuonna 2014 pakolaiskiintiötä ja vastaanotti 1 030 kiintiöpakolaista Syyriasta, Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Sudanista.

Paluumuuttajia eli pääasiassa kansallisuudeltaan suomalaisia (inkerinsuomalaiset) sekä entisiä Suomen kansalaisia tai syntyperäisen Suomen kansalaisen jälkeläisiä saapui yhteensä 276 henkilöä.

Suomen kansalaisuuden sai 8 499 henkilöä. Heistä ylivoimaisesti suurin osa oli venäläisiä (2 343).

Perusteellinen katsaus maaliskuussa

Tiedot käyvät ilmi Maahanmuuttoviraston julkaisemasta vuoden 2014 tilastokoosteesta. – Paneudumme nyt tilastoaineistoon ja tuotamme maaliskuussa maahanmuuton lukuja tarkemmin luotaavan tilastokatsauksen, Bärlund kertoi.

Maahanmuuton tilastot vuodelta 2014 julkaistiin nyt edellisvuosista poiketen kaikki yhdessä. Luvut ajettiin sähköisestä järjestelmästä vuoden 2014 osalta heti, kun tämä oli tammikuun alussa mahdollista.

*Myös poliisi myöntää ensimmäisiä oleskelulupia Suomen kansalaisten perheenjäsenille. Nämä luvut eivät ole mukana Migrin tilastoissa. Lukuun eivät sisälly myöskään EU-kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä. EU-kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröi poliisi, joka myöntää myös EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortin.

Lisätietoja:

ylijohtaja Jaana Vuorio

ylitarkastaja Rafael Bärlund

tulosalueen johtaja Pauliina Helminen (maahanmuuttotilastot)

tulosalueen johtaja Riitta Koskela, (turvapaikkatilastot)

tulosalueen johtaja Kristiina Simonen (kansalaisuustilastot)

ylitarkastaja Visa Knape (vastaanottotilastot)

sähköpostit: etunimi.sukunimi@migri.fi
puhelin: puh. 0295 430 431

LIITE: TilastograafitReadSpeakerpdf, 94,5 kB

Lehdistötiedote