Hyppää sisältöön

Oleskeluluvalla Suomessa oleskelevien afganistanilaisten muukalaispassien saamista helpotetaan

Julkaisuajankohta 7.9.2021 14.45
Tiedote

Afganistanin tämänhetkisen tilanteen takia helpotamme muukalaispassien saamista, jos olet

  • Afganistanin kansalainen ja olet saanut oleskeluluvan Suomesta 

tai

  • haet oleskelulupaa ja täytät oleskeluluvan edellytykset, mutta kansallinen passisi on vanhentunut Suomessa olosi aikana etkä saa Afganistanin tämänhetkisen tilanteen takia jatkettua kansallisen passisi voimassaoloaikaa. Muukalaispassin myöntäminen edellyttää sitä, että sinulla on ollut kansallinen passi ja olet esittänyt sen aiemmin viranomaisille.

Muukalaispassi on kansallisen passin sijasta annettava ulkomaalaisen matkustusasiakirja, jonka Maahanmuuttovirasto myöntää.

Muukalaispasseja myönnetään harkinnan mukaan Afganistanin tämänhetkisen tilanteen takia 

Voimme lain mukaan myöntää muukalaispassin harkinnanvaraisesti esimerkiksi, jos 

  • et voi saada passia kotimaasi viranomaiselta
  • tai muukalaispassin saamisellesi on muu erityinen syy, esimerkiksi tarve matkustaa kotimaahan kansallisen passin saamiseksi tai se, että et ole pystynyt hankkimaan kansallista passia yrityksistä huolimatta.

Myönnämme muukalaispassin kolmeksi vuodeksi. Sinun on muukalaispassin voimassaolon aikana selvitettävä, voitko saada Afganistanin passin. 

Muutos ei koske sinua, jos vasta haet oleskelulupaa, jonka myöntämisen edellytyksenä on voimassa oleva passi ja sinulla ei ole ollut kansallista passia.

Tietyissä tilanteissa saat muukalaispassin aina

Lain mukaan saat muukalaispassin aina, jos

  • olet saanut oleskeluluvan Suomeen toissijaisen suojelun perusteella tai
  • sinulla on oleskelulupa tilapäisen suojelun perusteella, mutta sinulla ei ole voimassa olevaa matkustusasiakirjaa.

Jos olet saanut Suomesta pakolaisaseman, voit saada pakolaisen matkustusasiakirjan.

Lue lisää muukalaispassista ja pakolaisen matkustusasiakirjasta verkkosivuiltamme: Matkustusasiakirjat - Maahanmuuttovirasto (migri.fi)

Varaa aika etukäteen Maahanmuuttovirastoon, kun haet muukalaispassia

Varaa aika Maahanmuuttoviraston palvelupisteeseen, kun haet muukalaispassia. Voit varata ajan ajanvarauspalvelussamme: Migri — Ajanvaraus (vihta.com)

Ota mukaan passikuva, henkilöllisyystodistus ja kirjallinen selvitys, miksi haet muukalaispassia. Maahanmuuttoviraston virkailija tulostaa sinulle lomakkeen, joka sinun on allekirjoitettava. 

Lue tarkemmat ohjeet muukalaispassihakemuksen jättämisestä verkkosivuiltamme: Muukalaispassi - Maahanmuuttovirasto (migri.fi).

Kieliversiot

Päivitetty 13.9.2021: Lisätty darin käännös kieliversioihin.