Hyppää sisältöön

Ensimmäinen vuosi takana: Uusi startup-lupa kiinnosti erityisesti teknologiaosaajia

Julkaisuajankohta 3.4.2019 10.04
Tiedote

Vuosi sitten Business Finland ja Maahanmuuttovirasto käynnistivät EU:n ulkopuolisille startup-yritysten perustajille suunnatun oleskeluluvan hakuprosessin. Ensimmäisen vuoden aikana Business Finland sai yli sata lausuntohakemusta, joista 34 on saanut myönteisen lausunnon. Maahanmuuttovirasto on myöntänyt 23 startup-yrittäjän oleskelulupaa.

Startup-yrittäjille suunnattu oleskelulupa on herättänyt kiinnostusta erityisesti teknologia-alan osaajissa. Oleskelulupaa on voinut hakea EU:n ulkopuolelta tuleva hakija, joka aikoo perustaa Suomeen startup-yrityksen. EU:n kansalaisille prosessi on yksinkertainen, startupin perustaminen Suomeen ei edellytä oleskelulupaa, ainoastaan rekisteröitymisen.

– Oleskelulupa edellyttää aina Business Finlandin myönteistä lausuntoa. Business Finland arvioi yrityksen liiketoimintasuunnitelman ja sen, onko perustettavalla yrityksellä riittävä osaaminen sekä mahdollisuudet ja resurssit kansainväliseen kasvuun ja liiketoimintaan, sanoo asiantuntija Annamari Soikkeli Business Finlandista.

Tämän jälkeen Maahanmuuttovirasto tekee päätöksen oleskeluluvasta.

– Hakijat ovat usein korkeakoulutettuja oman alansa ammattilaisia, kertoo Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Anna Hyppönen.

Kiinnostusta eri puolilta maailmaa

Suomen vahvuudet kansainvälisten startup-yrittäjien näkökulmasta ovat Soikkelin mukaan vahva startup-ekosysteemi, hyvät rahoitusmahdollisuudet, startupeille tarjolla olevat palvelut sekä henkilökohtaisella tasolla hyvä elämänlaatu yrittäjille ja heidän perheilleen.

Hakemuksia on tullut eri puolilta maailmaa, eniten Venäjältä (37), Kiinasta (10) ja Iranista (9). Joukossa on sekä yhden hengen yrittäjiä, joilla ei vielä ole edellytyksiä saada positiivista lausuntoa, että tiimejä, joilla on jo laaja kokemus yritysmaailmasta ja liiketoimintasuunnitelmat pitkällä.

– Yli puolet hakemusten liiketoimintaideoista liittyy digitaalisiin palveluihin tai ohjelmistoihin. Näillä aloilla liikkeellelähtö on helpompaa ja skaalautuvampaa eikä isoja investointeja välttämättä tarvita, Soikkeli kertoo.

Hakemuksia on tullut myös Suomessa olevilta kansainvälisiltä tutkijoilta, jotka haluavat perustaa yrityksen tutkimuksen pohjalta syntyneen idean kaupallistamiseen.

Suomeen perustettu kansainvälinen startup-yritys voi hakea myös 50 000 euron rahoitusta Business Finlandilta liiketoimintansa kehittämiseen. Kriteereinä käytetään samoja innovatiivisuuden ja kansainvälisen kasvun edellytyksiä kuin suomalaistenkin perustamilta alkavilta yrityksiltä.

Kansainvälisistä osaajista ja startup-yrittäjistä käydään kovaa kilpailua eri maiden välillä. Suomen lisäksi myös monilla muilla mailla on käytössään startup-yrittäjille tarkoitettuja oleskelulupia sekä rahoitus- ja palvelukokonaisuuksia.

Tavoite on, että startup-lupa saa lisää tunnettuutta tulevina vuosina ja hakijoita tulee lisää. Ohjeita oleskeluluvan hakemiseen on Maahanmuuttoviraston verkkosivuilla. Business Finland on esimerkiksi hiljattain lanseerannut Startup Kit -palvelukokonaisuuden ja tekee yhteistyötä muun muassa Slushin kanssa.

Fakta: Suomeen tulevat startup-osaajat voivat hakea omaa lupaa

  • Startup-oleskelulupa on tarkoitettu EU:n ulkopuolelta tuleville kansainvälisille osaajille, jotka haluavat perustaa yrityksen Suomeen ja tähtäävät kansainvälisen kasvuun. Tämä perustuu vuonna 2018 tehtyyn lakimuutokseen (121/2018, § 47g-h).
  • Tavoite on helpottaa kansainvälisten osaajien maahanmuuttoa ja yrittäjyyttä.
  • Oleskelulupaa haetaan Maahanmuuttovirastosta. Ennen sitä Business Finland arvioi yrityksen liiketoimintasuunnitelman.
  • Hakijalle myönnetään yleensä oleskelulupa kahdeksi vuodeksi. Jos startup-yrittäjyys jatkuu, jatkolupaa voi hakea samalla perusteella.
  • Yrityksen perustamisen jälkeen yritys voi hakea rahoitusta sekä Business Finlandilta että yksityisiltä sijoittajilta Suomessa.

Lue lisää

Lisätietoa medialle

  • Maahanmuuttovirasto, tulosalueen johtaja Anna Hyppönen p. 0295 430 431, s-posti etunimi.sukunimi@migri.fi
  • Business Finland, Senior Advisor, Startup Companies, Annamari Soikkeli, p. +358 50 5577 957, etunimi.sukunimi@businessfinland.fi
Lehdistötiedote