Hyppää sisältöön

Ison-Britannian kansalainen – sinun pitää hakea erosopimuksen mukaista pysyvää oleskeluoikeutta, vaikka sinulla olisi pysyvä EU-oleskeluoikeus

Julkaisuajankohta 2.11.2020 15.03
Tiedote

Kaikkien Ison-Britannian kansalaisten pitää hakea erosopimuksen mukaista uutta asemaa – myös sinun, jolla on EU-kansalaisen todistus pysyvästä oleskeluoikeudesta.

Suomessa on aiemmin tulkittu Ison-Britannian ja EU:n välistä erosopimusta niin, että uuden oleskeluoikeuden hakeminen ei ole pakollista sinulle, jolla on Suomessa todistus pysyvästä EU-oleskeluoikeudesta. Euroopan komissio on nyt ilmoittanut, että Ison-Britannian ja EU:n välistä erosopimusta on Suomessa tulkittu tältä osin virheellisesti. 

Olemme tähänkin asti suositelleet oleskeluoikeuden vaihtamista erosopimuksen mukaiseen pysyvään oleskeluoikeuteen, koska se helpottaa asiointiasi Suomessa ja Schengen-ulkorajalla. Olemme kuitenkin tiedottaneet, ettei oleskeluoikeuden vaihtamisen hakeminen ole sinulle pakollista. Pahoittelemme aiemmin antamaamme virheellistä ohjeistusta. 

Hae oleskeluoikeutesi vaihtamista erosopimuksen mukaiseen pysyvään oleskeluoikeuteen 30.9.2021 mennessä

Sinulla on vielä hyvin aikaa hakea todistuksesi vaihtoa erosopimuksen mukaiseen pysyvään oleskeluoikeuteen. Hakemus on sinulle maksuton. Löydät hakulomakkeen verkkosivuiltamme osoitteesta migri.fi/pysyvan-oleskeluoikeuden-vaihtaminen

Voit hakea oleskeluoikeutesi vaihtamista Suomessa ja ulkomailla. Jos olet Suomessa, varaa aika ajanvarauspalvelussamme. Valitse palvelukategoriaksi EU-rekisteröinti ja palveluksi Brexit. Jos olet ulkomailla, katso ohjeet ja varaa aika asioimiseen finlandabroad.fi-sivuilta.

Jos et hae oleskeluoikeutesi vaihtamista 30.9.2021 mennessä,

  • oleskelusi Suomessa ei välttämättä ole enää laillista ja saatat joutua hakemaan kolmannen maan kansalaisen oleskelulupaa. Oleskelulupahakemus on maksullinen. Löydät hakemusten hinnat verkkosivuiltamme osoitteesta migri.fi/kasittelymaksut-ja-maksaminen

Lisätietoa

Sisäministeriön tiedote: Kaikkien Suomessa asuvien brittien on haettava erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta