Kausityöntekijöille 6500 lupaa - kausityöhön saavutaan etenkin marja- ja maatiloille
Suomeen on saapunut tänä vuonna töihin tuhansia kausityöntekijöitä. Valtaosa heistä työskentelee kesäsesongin ajan marjanviljelyssä ja maataloudessa.
Kausityöhön tulevien on tämän vuoden alusta alkaen pitänyt hankkia lupa. Maahanmuuttovirasto myönsi kesäkuun loppuun mennessä kausityölupia kaikkiaan noin 6 500. Suurin osa päätöksistä oli myönteisiä, kaikkiaan 6 451.
Valtaosa on hakenut lyhytaikaiseen työhön tarkoitettua kausityötodistusta. Sitä voi hakea viisumivapaasta maasta Suomeen tuleva työntekijä, jonka työ kestää alle kolme kuukautta. Kausityötodistuksia myönnettiin 5 824. Eniten kausityöntekijöinä on Ukrainan ja Venäjän kansalaisia.
– Hakemuksia tehtiin työhön ympäri Suomea, mutta eniten kausityöntekijöitä on arviomme mukaan tullut Varsinais-Suomeen, Pohjanmaalle ja Savoon, kertoo maahanmuuttoyksikön johtaja Tiina Suominen.
Yli kolme kuukautta maassa viipyvät kausityöläiset hakevat kausityöoleskelulupaa. Kausityöoleskelulupia 3-6 kuukautta kestävään työhön myönnettiin lähes 450 ja yli puoli vuotta kestävään työhön noin 180. Kausityön kesto on enimmällään 9 kuukautta.
Viisumivelvollisista maista tulevat hakevat kausityöviisumia Suomen edustustojen kautta.
Työehtoja määrittää lainsäädäntö
Julkisuudessa on nostettu esiin muun muassa se, että kausityön hakijoille pitää ilmoittaa työn alkamis- ja päättymisajankohta, vaikka osa kausityöntekijöistä hakee lupia jo alkuvuodesta.
– Työehdot ja vähimmäispalkka tulevat kausityölaista. On tärkeää huolehtia siitä, että kausityöntekijöitä koskevat tavanomaiset työehdot, sanoo Suominen.
Kausityöntekijälle on lain mukaan taattava vähimmäispalkka. Palkan pitää olla vähintään työehtosopimuksen mukainen. Jos työehtosopimusta ei ole, bruttopalkan pitää olla vähintään 1189 euroa kuukaudessa.
Jos työntekijä työskentelee useilla tiloilla, työnantajia voi listata hakemuksessa useita. Näin uutta lupaa ei tarvitse hakea kesäsesongin aikana.
Seuraavat kausityöntekijät turkistarhoille ja matkailualalle
Seuraava kausityöntekijöiden sesonki on edessä jo syksyllä, kun esimerkiksi turkistarhoille ja matkailualalle tulevien kausityöntekijöiden lupien käsittelyn odotetaan vilkastuvan.
Virasto suosittelee tuleville kausityöntekijöille verkkoasiointia Enter Finland -palvelussa. Sen kautta tehtyjen hakemuksen käsittely on nopeampaa ja edullisempaa kuin paperihakemuksen.
Maahanmuuttoyksikön johtaja Tiina Suominen kertoo, että viraston tavoitteena on kehittää kausityölupien hakemista, sillä tänä vuonna lupatyyppi oli uusi. Tulevina sesonkeina esimerkiksi hakemusmäärät ovat entistä tarkemmin ennakoitavissa. Virasto kiinnittää huomiota myös siihen, että lupaohjeita on saatavilla jatkossa entistä useammilla kielillä.
Kausityöstä voi lukea lisää verkkosivuiltamme.
Lisätietoja
maahanmuuttoyksikön johtaja Tiina Suominen, puh. 0295 430 431, s-posti etunimi.sukunimi@migri.fi