Hyppää sisältöön

Kansalaisuushakemusten käsittelyssä ruuhkaa

Julkaisuajankohta 14.5.2021 12.26
Tiedote

Kansalaisuushakemusten käsittely on tällä hetkellä ruuhkautunut. Noin 8786 hakemusta odottaa parhaillaan käsittelyä.

Ruuhkaa on etenkin hakemuksissa, joiden selvittämiseen joudumme pyytämään lisäselvitystä. Pystymme käsittelemään nopeimmin sellaiset hakemukset, joissa asiakas on tullut Suomeen etukäteen hankitulla luvalla, hänellä on kansallinen passi ja yleiset edellytykset kansalaisuuden myöntämiseen täyttyvät.  

Olemme hiljattain päivittäneet kansalaisuushakemusten käsittelyaikojen arviot migri.fi:n käsittelyaikalaskuriin.

Odota päätöstä rauhassa

Ymmärrämme, että päätökset vaikuttavat merkittävästi asiakkaidemme elämään. Pyrimme käsittelemään hakemuksia niin tehokkaasti kuin mahdollista.

Jos et ole vielä saanut hakemukseesi päätöstä, odota rauhassa. Olemme sinuun yhteydessä, jos tarvitsemme lisäselvityksiä hakemukseesi.

Mistä ruuhka johtuu?

Kiireellisten oleskelulupahakemusten käsittelyyn tarvitaan tänäkin vuonna käsittelijöitä, mikä on aiheuttanut vajetta kansalaisuushakemusten käsittelijöissä. Myös koronavirus ja entisestään tiukentuneet suositukset ovat hankaloittaneet kansalaisuushakemusten käsittelyä.  

Odotettavissa oleva käsittelyaika on arvio. Sinulle mahdollisesti annettu aika-arvio on saattanut pidentyä ruuhkan takia.

Tarkista Kamu chatbotilta miten hakemuksesi edistyy

Kamu kertoo sinulle hakemuksesi sijainnin päätöstä odottavien hakemusten jonossa. Kamu tarkistaa hakemuksesi edistymisen niiden hakemusten joukossa, joilla on sama asiatyyppi ja käsittelyperuste. Lue lisää sivulta migri.fi/chat

Kansalaisuusilmoitukset käsitellään normaalissa aikataulussa

Kansalaisuusilmoitukset eivät ole ruuhkautuneet. Eri ilmoitustyyppien odotettavissa olevat käsittelyajat löydät joko käsittelyaikalaskurista tai hakemuskohtaisilta sivuilta sivustolta migri.fi/kansalaisuusilmoitus.

Tiedotetta muokattu 28.5.2021.