Maahanmuuttoviraston maatietopalvelu tuottaa lähtö-, asuin-, kauttakulku- ja paluumaita koskevaa maatietoa erityisesti niistä maista, joista Suomeen tulee turvapaikanhakijoita, kiintiöpakolaisia ja muita maahanmuuttajia.
Maatietoa käytetään päätöksenteon tukenaetenkin kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten, mutta myös oleskelulupa- ja kansalaisuusasioiden tutkinnassa.
Maatiedolla tarkoitetaan eri lähteistä hankittua tietoa valtion oloista, kuten
- poliittisista tai yhteiskunnallisista olosuhteista
- ihmisoikeus- ja turvallisuustilanteesta
- humanitaarisesta tilanteesta
- lainsäädännöstä
- maantiedosta
- arkielämään liittyvistä asioista, kuten esimerkiksi terveydenhuollon saatavuudesta tai asiakirjojen myöntämiskäytännöistä.
Maahanmuuttovirasto tuottaa tietoa tarvittaessa myös kansallisille ja kansainvälisille viranomaisille, sidosryhmille ja järjestöille.
Maatietoa maiden tilanteesta kerätään useista eri lähteistä. Niitä ovat muun muassa
- YK:n alaiset järjestöt, kuten pakolaisjärjestö UNHCR, kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM ja vastaavat toimijat
- kansainväliset ja paikalliset ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöt
- tutkimuslaitokset
- omat tiedonhankintamatkat
- muiden maiden maatietopalvelut ja kansainväliset verkostot
- kansainväliset uutistoimistot.
Maatietotutkijat ovat verkostoituneet kansainvälisesti. Erityisesti Euroopan maiden kesken tietojenvaihto lähtömaiden tilanteista on säännöllistä ja aktiivista.
Viranomaisyhteistyötä tehdään myös esimerkiksi Euroopan unionin turvapaikkaviraston EUAA:n puitteissa. Keskeisimmillä lähtömailla on tutkijaverkostot, joihin myös Maahanmuuttoviraston tutkijat osallistuvat.
Maatietopalvelun tutkijat tekevät toisinaan tiedonhankintamatkoja maihin, joista tulee turvapaikanhakijoita Suomeen. Matkoilla luodaan paikallisia kontaktiverkostoja, jotka auttavat ajankohtaisen turvallisuustilanteen seurannassa ja muiden keskeisten maatietojen päivittämisessä.
Maatietopalvelun tutkijat seuraavat lähtö-, asuin-, kauttakulku- ja paluumaiden tilannetta aktiivisesti ja raportoivat muutoksista.
Maatietoa, kuten raportteja, tilannekuvia, turvallisuuskatsauksia ja teemaraportteja, päivitetään siis tarpeen mukaan, jos esimerkiksi maan olosuhteissa tapahtuu olennaisia muutoksia.
Päätöksentekoa varten tuotetaan koko ajan ajantasaista tietoa valtion tilanteesta. Maatietopalvelussa työskentelevät tutkijat tekevät tiedonhankintaa erillään päätöksentekoyksiköistä.
Turvapaikanhakijan kertomusta arvioidaan päätöksentekoyksikössä aina maatiedon valossa siten, että hakijan kertomusta ja hänen antamaansa näyttöä tilanteesta verrataan ajantasaiseen maatietoon.
Maatietopalvelu hankkii tietoa maiden olosuhteista useista eri lähteistä. Eri lähteiden tietoja verrataan toisiinsa. Lähteisiin suhtaudutaan aina kriittisesti.
Maatiedon laatua sääntelevät muun muassa
- Euroopan unionin turvapaikkaviraston EUAA:n metodologiaohjeistus
- EU:n laatukriteerit (Common EU Guidelines for processing Country of Origin Information)
- YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ohjeistus
- vertaisarviointi ja tutkimuksenteon yleiset ja eettiset periaatteet.