Sukupuolittunut väkivalta näkyy turvapaikkayksikön työssä

Suuri osa kriisi- ja konfliktialueilla elävistä naisista kokee väkivaltaa. Sukupuolittuneen väkivallan käsittely turvapaikkapuhuttelussa on haastavaa sekä hakijalle että puhuttelijalle.

Kriisi- ja konfliktialueilla elävistä naisista 70 prosenttia joutuu väkivallan uhriksi. Kriisien ulkopuolella joka kolmas nainen on kokenut sukupuolittunutta väkivaltaa. Myös moni Suomeen tullut turvapaikanhakija on kokenut kotimaassaan, matkalla Suomeen tai Suomessa ollessaan sukupuolittunutta väkivaltaa.

Sukupuolittunut väkivalta (GBV, gender-based violence) on väkivaltaa, jonka muodot, käytännöt ja merkitykset ovat yhteydessä väkivallan osapuolten sukupuoleen. Se voi olla turvapaikkahakemuksen perusteena sekä naisilla että miehillä, mutta yleisimmin se kohdistuu naisiin.

Turvapaikanhakijat vetoavat perusteissaan useisiin sukupuolittuneen väkivallan muotoihin

Turvapaikkahakemuksissa ilmi tulevia sukupuolittuneen väkivallan muotoja ovat esimerkiksi kunniakäsityksiin liittyvä väkivalta, seksuaalinen väkivalta, perhe- ja lähisuhdeväkivalta, pakkoavioliitot, naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen (FGM) sekä tietyt turvaverkottomuudesta johtuvat oikeudenloukkaukset.

Turvapaikanhakijoita tulee konfliktialueilta, joissa raiskauksia käytetään sodankäynnin välineenä eli seksuaalista väkivaltaa kohdistetaan suunnitelmallisesti ja systemaattisesti alueella asuviin naisiin; joillain alueilla hyökkäykset voivat olla kohdistettuja esimerkiksi tiettyyn etniseen ryhmään kuuluviin naisiin. Konflikteihin liittyvissä seksuaalisessa väkivallassa tekijöinä voivat olla esimerkiksi valtiolliset turvallisuusjoukot tai muut aseelliset toimijat.

Monissa maissa sukupuolittunutta väkivaltaa voidaan käyttää hiljentämään naispuolisia oppositiopoliitikkoja, ihmisoikeus- ja kansalaisaktivisteja tai naisia, jotka muulla tavoin toimivat esimerkiksi vastoin autoritaarisen valtion intressejä. 

Sukupuolittuneen väkivallan tekijöinä saattavat olla turvapaikanhakijan oma perhe, lähisukulaiset tai lähiyhteisön jäsenet. Esimerkiksi naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomisessa – johon vetoaminen turvapaikkaperusteena on vahvasti yleistynyt –tekijät ovat yleensä hakijan kotiyhteisön jäseniä.

Toinen vahvasti yleistynyt turvapaikkaperuste on pakkoavioliiton uhka. Se on kunniaan liittyvää sukupuolittunutta väkivaltaa, jolla pyritään suojaamaan tai palauttamaan perheen, suvun tai yhteisön kunniaa tai mainetta. Pakkoavioliitot katsotaan usein ihmiskaupaksi, jossa motiivina voi olla esimerkiksi raha tai kunniaan liittyvä syy ja jossa hyväksikäyttöä voi esiintyä pakkotyön tai seksuaalisen hyväksikäytön muodossa.

Hakijoiden turvapaikkaperusteissa vedotaan siis moniin sukupuolittuneen väkivallan muotoihin. Yhteisenä teemana tapauksissa näkyy se, että sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan on monesti vaikea saada viranomaissuojelua. Monissa lähtömaissa sitä pidetään perheen tai suvun sisäisenä asiana, resurssit sukupuolittuneeseen väkivaltaan liittyvien rikosten ratkaisemiseen ovat erittäin rajalliset ja rankaisemattomuus näistä vakavista oikeudenloukkauksista on yleistä. Emme siis yleensä voi turvapaikkapäätöksessä katsoa, että hakija voisi turvautua kotimaansa viranomaisten suojeluun.   

Puhuttelutyö sukupuolittuneesta väkivallasta on haastavaa

Sukupuolittuneen väkivallan käsittely turvapaikkapuhuttelussa on monella tavoin haastavaa niin hakijalle kuin puhuttelijallekin. Ensinnäkään hakijat eivät välttämättä osaa vedota sukupuolittuneeseen väkivaltaan turvapaikkaperusteenaan ja viitteet siitä saattavat nousta esiin lähes vahingossa muun kerronnan lomassa. Hakija ei välttämättä esimerkiksi ajattele sukuelinten silpomisen olevan oikeudenloukkaus tai hän voi pitää lähisuhdeväkivaltaa avioliiton sisäisenä asiana, eikä asiana, jolla on merkitystä turvapaikkaprosessissa. Siksi puhuttelijan täytyy osata tarttua pieniinkin viitteisiin.

Hakija ei välttämättä myöskään uskalla kertoa sukupuolittuneesta väkivallasta suoraan. Esimerkiksi lapsi- ja pakkoavioliiton uhrit saattavat hakea turvapaikkaa yhdessä avioliiton järjestäneen miehensä tai vanhempansa kanssa. Hakijat saattavat pelätä, että perheenjäsenet saavat puhuttelussa kerrotun jotenkin tietoonsa, joten puhuttelussa on tärkeää korostaa salassapitovelvollisuutta hakijan ymmärtämällä tavalla sekä kysyä, saavatko hänen kertomansa tiedot tulla perheenjäsenten tietoon. Hakija voi halutessaan saada myös perheenjäsenistään erillisen päätöksen ja pöytäkirja on mahdollista jättää puhuttelijalle, jos hakija ei uskalla viedä sitä kotiin.

Lisähaasteita puhutteluihin tuo erityisesti se, että moni sukupuolittunutta väkivaltaa kokenut hakija on haavoittuvassa asemassa.

Osa hakijoista on esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidottomia ja monelle traumaattiset kokemukset ovat aiheuttaneet fyysisiä ja mielenterveydellisiä ongelmia. Ei ole ollenkaan epätavallista, että hakijalla on traumataustasta johtuvia muistiongelmia tai hän itkee läpi koko puhuttelun. Jos hakija on haavoittuvassa asemassa, hänelle tulee hänen oikeusturvansa vuoksi tarjota mahdollisuus hankkia puhutteluun oikeusavustaja. Lisäksi puhuttelussa voi olla avuksi tukihenkilö, kuten vastaanottokeskuksen terveydenhoitaja tai sosiaalityöntekijä, joka tuntee hakijan.

Puhuttelijoita koulutetaan jatkuvasti haavoittuvassa asemassa olevien hakijoiden kohtaamiseen ja puhuttelemiseen. Turvapaikkapuhutteluissa panostetaan turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin luomiseen, jotta hakija uskaltaa puhua vaikeistakin asioista. Maahanmuuttovirasto varaa puhutteluun mahdollisuuksin mukaan naispuhuttelijan ja naistulkin, jos on ennakkoon tiedossa, että puhuttelussa keskustellaan sukupuolittuneesta väkivallasta, mutta aina tämä ei ole kuitenkaan mahdollista. Esimerkiksi joissakin pienemmissä kielissä naistulkkeja ei ole Suomessa saatavilla.

Ohjeita ja kehittämistyötä sukupuolittuneen väkivallan tunnistamiseksi

Turvapaikkayksikkö on tehnyt systemaattista kehittämistyötä sukupuolittuneen väkivallan tunnistamiseksi ja sen huomioimiseksi turvapaikkaprosessissa vuodesta 2017 lähtien, jolloin GBV-erityisylitarkastajan tehtävä perustettiin yksikköön. Yksikössä on lisäksi haavoittuvuusteemasta vastaava erityisylitarkastaja.

Tällä hetkellä yksikön käytössä on kattavat ohjeistukset turvapaikkahakemusten käsittelyyn, joissa selvitetään ja arvioidaan tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen (FGM), pakkoavioliiton, lähisuhdeväkivallan ja turvaverkottomuuteen liittyvää sukupuolittuneen väkivallan uhkaa. Ohjeistusta eri GBV-teemoista kehitetään jatkuvasti.

Puhuttelu- ja päätöstyötä varten ylitarkastajat voivat kysyä neuvoa yksikön GBV-virkapostista, josta vastaa teemaan erikoistunut erityisylitarkastaja. Haavoittuvuuteen liittyvistä teemoista järjestään myös ajoittain klinikoita ja foorumeita, joissa keskustellaan GBV-teemoista ja joissa voi kysyä neuvoa.

Työntekijöille järjestetään vuosittain teemaan liittyviä koulutuksia ja perehdytyksiä. Osa koulutuksista on Euroopan unionin turvapaikkavirasto EUAA:n suunnittelemia. Esimerkiksi kaikki puhuttelutyötä tekevät saavat EUAA:n haavoittuvien ryhmien puhuttelukoulutuksen.

Vielä joitain vuosia sitten osa GBV-tapauksista saattoi jäädä turvapaikkapuhutteluissa huomaamatta. Näin tapahtui etenkin vuosien 2015–2016 hakemusruuhkassa, ja valitusvaiheessa hallinto-oikeudet palauttivat GBV-tapauksia Maahanmuuttovirastoon uudelleen käsiteltäväksi. 

Työntekijöille annettu koulutus ja ohjeistus on kuitenkin tuottanut tulosta ja kaiken kaikkiaan turvapaikkayksikön kyky käsitellä GBV-teemoja on kehittynyt viime vuosien aikana valtavasti. Teeman haastavuus on kuitenkin tunnistettu ja jatkuva kehittämistyö sukupuolittuneen väkivallan tunnistamiseksi turvapaikkaprosessissa on Maahanmuuttovirastossa jatkossakin tarpeen.