Hoppa till innehåll

Maahanmuuttovirasto kehittää tilastointia tehostaakseen toimintaansa

Migri
Julkaisuajankohta 26.8.2016 10.00
Uutinen

Maahanmuuttovirasto tehostaa turvapaikkaprosessia ja vastaanottotoimintaa tilastoinnin keinoin Migstat-nimisessä hankkeessa. Hankkeen keskeisenä tarkoituksena on kehittää Maahanmuuttoviraston tilastointia siten, että tilastotietojen pohjalta esimerkiksi viivästykset työjonoissa havaittaisiin nykyistä aiemmin.

Tilastotietoa pyritään hyödyntämään aiempaa laajemmin päivittäisten työtehtävien ja resurssien suuntaamisessa – myös tilanteissa, joissa turvapaikanhakijamäärät saattavat kasvaa äkillisesti. Hankkeella pyritään lisäksi käynnistämään tilastoinnin jatkuva, käyttäjälähtöinen kehittäminen.

Tilastotiedon avulla on jo nyt mahdollista jakaa turvapaikkapuhuttelu- ja päätösjonoja esimerkiksi eri paikkakunnilla sijaitsevien tulosalueiden välillä. Jos jonkin tulosalueen työjonot ovat tilastojen mukaan pitkiä, voidaan puhutteluja ja päätöksentekoa siirtää toiselle tulosalueelle, jossa jonot ovat lyhyempiä.

Parhaita käytäntöjä Tanskasta – lisää visuaalisuutta tilastointiin

Maahanmuuttoviraston henkilöstöä kävi maaliskuussa tutustumassa Tanskan maahanmuuttoviranomaisten tilastointiin ja tapaan, jolla Tanskassa hyödynnettiin tilastotietoa sekä päivittäisten työtehtävien suunnittelussa että turvapaikkaprosessin kokonaisvaltaisessa tarkastelussa. Näitä matkan parhaita käytäntöjä – ennen kaikkea visuaalisen tilastotiedon hyödyntämistä päivittäisen toiminnan ohjaamiseksi – pyritään soveltamaan Suomeen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että numeerisia taulukoita korvataan ja täydennetään grafiikalla ja uusilla tilastotyökaluilla, joita käyttäjä pystyy muokkaamaan omiin työtehtäviinsä sopiviksi. Näitä ovat ennen kaikkea dashboardit ja aktiiviraportit. Hankkeessa Maahanmuuttoviraston henkilöstöä myös koulutetaan hyödyntämään uusia visuaalisia työvälineitä viranomaistoiminnan suunnittelemiseen, ohjaamiseen ja arvioimiseen.

Hanke kestää joulukuun 2016 loppuun.

Migstat-hanke saa tukea EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastolta.

Lisätietoja medialle

Projektipäällikkö Martin Airisto, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikkö, puh. 0295 430 431, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi

Lehdistötiedote