Hoppa till innehåll

Turvapaikkapäätöksistä vain 2 % kumoutui Maahanmuuttoviraston virheen vuoksi

Migri
Julkaisuajankohta 25.10.2016 14.04
Uutinen

Valtaosa hallinto-oikeuden kumoamista turvapaikkapäätöksistä kumotaan muista kuin Maahanmuuttoviraston toimintaan liittyvistä syistä. Alkuvuoden aikana vain kaksi prosenttia kumotuista päätöksistä on kumottu siksi, että Maahanmuuttovirasto oli tehnyt virheen. Maanantai-illan uutisointi on antanut väärän kuvan Maahanmuuttoviraston päätösten laadusta.

Tammi–syyskuussa 2016 hallinto-oikeus on käsitellyt yhteensä noin 2 300 turvapaikkapäätöksestä tehtyä valitusta. Niistä 68 prosenttia hylättiin, eli Maahanmuuttoviraston päätös piti. 21 prosenttia palautettiin Maahanmuuttoviraston käsiteltäviksi. Loput 11 prosenttia valituksista raukesi, oli virheellisiä rekisteröintejä tai jätettiin tutkimatta.

Iso osa kumotuista Unkarin Dublin-tapauksia

Korkein hallinto-oikeus teki vuosikirjaratkaisun huhtikuussa 2016 ja kielsi turvapaikanhakijoiden palauttamisen Unkariin Dublin-asetuksen nojalla. Maahanmuuttovirasto oli ehtinyt tehdä paljon Dublin-päätöksiä Unkariin, koska moni turvapaikanhakija oli rekisteröitynyt Unkarissa matkallaan Suomeen syksyllä 2015. Korkein hallinto-oikeus linjasi, ettei Unkariin voida palauttaa turvapaikanhakijoita turvapaikkaprosessin puutteiden ja vastaanotto-olosuhteiden vuoksi. Tämän uuden oikeuskäytännön vuoksi hakemukset palasivat Maahanmuuttoviraston käsiteltäviksi.

Toinen yleinen syy turvapaikkapäätöksen kumoamiselle on se, että hakijan tilanne muuttuu valitusvaiheen aikana. Henkilö saattaa esittää uutta selvitystä tilanteeseensa tai tilanne hänen kotimaassaan saattaa muuttua. Tällöin lain mukaan on perusteltua tutkia hakijan tilanne uudestaan.

Tuomioistuimet tekevät päätöksensä itsenäisesti

Hallinto-oikeus ratkaisee turvapaikkavalitukset itsenäisesti ja tutkii aina kaikki kansainvälisen suojelun tai oleskeluluvan saamisen edellytykset. Jos tilanne muuttuu valitusvaiheessa, arvioi hallinto-oikeus asiaa sen hetkisen, eli muuttuneen tilanteen mukaan, kun se tekee oman päätöksensä.

On normaalia, että uusi linjaus tai muuttunut tilanne palauttaa hakemuksen käsiteltäväksi. Maahanmuuttoviraston kannalta kriittisintä on seurata laintulkinta- ja menettelyvirheiden vuoksi palautuneita turvapaikkapäätöksiä. Turvapaikkayksikössä valvotaan jatkuvasti päätösten ja puhuttelujen laillisuutta ja laatua, seurataan oikeuskäytäntöä sekä järjestetään koulutusta tähän liittyvistä aiheista.

Lisätietoa medialle

turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo, puh. 0295 430 431, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi

turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Tirsa Forssell, puh. 0295 430 431, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi

Lehdistötiedote